Hitsuhaikku - peukalokyydillä Japanissa (osa II)

Tarina jatkuu kolmen tunnin matkalla olon jälkeen noin puolilta päivin matkanvarrelta Shimonosekistä Kyotoon, vesisateen laannuttua.

Nousin siis ison, mustan autobiilin takapenkille, jonka jaoin 13-vuotiaan ujon oloisen pojan kanssa. Etupenkillä istui puhelias - jopa iloisen rääväsuun oloinen - nainen, joka mun ymmärrykseni mukaan pahoitteli sitä, etteivät he ole menossa Kyotoon vaan vain jonkin matkaa eteen päin, mutta mä olin iloinen sateessa seisomisen ja hiljakseen ytimiin hiipivän kylmyyden jälkeen siitä, että saan hetken lämmitellä autossa. Näiden kahden matkalaisen lisäksi kyydissä oli vielä ensimmäistä hiukan vanhempi poika.

Pitkän jutustelun ja eto~, ano~, are? -hetkien jälkeen selvisi, että joukkio oli matkalla vanhemman pojan tenttiin (uusintatentti toisessa kaupungissa), ja että tentin jälkeen matka jatkuisi Kyotoon, ja nainen oli kamalan pahoillaan siitä, että mun matkan teko myöhästyy pari tuntia. Mutta mähän olin vaan iloinen siitä, että saan kyydin perille saakka, ja kun seura oli ihastuttavan rentoa ja iloista - molemmat pojatkin jutteli mulle englantia sen minkä taisivat ja loput japania - niin enhän mä voinut olla muuta kuin innoissani.

Ennen tenttiä ehdittiin etsiä paikka josta mulle löytyi kasvisruokaa, mutten saanut osallistua kuluihin millään tavalla (sama hankaluus kuin Kiinassakin: työntekijät hyväksyvät paremmin kieltä taitavan ja nopeammin puhuvan henkilön rahat). Hyvvee oli, ja lounaan jälkeen R-sanin eli kuskin suusta kuului jo sujuvasti kiitos suomeksi :D Lounaan jälkeen heitettiin pojankoltiainen uusintatenttiin ja lähdettiin käppäilemään kaupungissa, jonka nimeä en tiedä. Mentiin ekana ashiyu onsenin (ei tullut nyt ihan oikein mutta jotain sinne päin) eli jalkakylpylään. Kyseessä oli tällä mun neitsytkerralla ilmainen kadunvarsijalkakylpylä, ja myhäilinpä siinä sadesäällä jalat kuumaan veteen upottaessani että ii kimochi~... Miten veden lämpötila voikin olla niin täydellinen että jalat muuttuvat hetkessä kuumuudesta punaiseksi mutta vesi ei polta...

Yllättävä jalkakylpy - jalat tuntui lämpöisiltä ja
puhtailta vielä pitkään vartin kylvyn jälkeenkin..

Sittenpä R-san soitti mun hostelliini, että tulen vähän myöhässä - ja selvisi, että ei mulla mitään varausta ole. Ja hoksasin, että tosiaan, alunperin ajattelin liftata kahden päivän aikana niin että tein varauksen vasta jälkimmäiselle päivälle, mutta en sitten miettinyt yöpaikkaa ensimmäiselle yölle. Eeee... Tästäpä alkoi siis koko loppumatkan kestänyt yhteystietojen metsästäminen ja viestien ja sähköpostien lähettely, josta ei enempää...

Tentti kesti huomattavasti oletettua pidempään, ja oletetun kello puoli neljän sijaan pääsimme lähtemään vasta viiden jälkeen. Jossain vaiheessa matkaa kävi ilmi (kun seitsemättä kertaa kysyin, miksi matkalaiset ovat menossa Kyotoon, selvisi,) että he ovat itse asiassa viemässä minua Kyotoon ja palaamassa sitten takaisin Shimonosekiin. 

. 

...

Voiko ystävällisyydellä olla mitään rajaa? Koetin selvitellä kaikkia vaihtoehtoja, ja toki hekin myöntyivät siihen, että jos löytyy toinen kyyti joka vie mut Kyotoon niin kuski ja auto vaihtuvat. Junaakin mä ehdottelin ja he vastasivat että "hyvä ajatus", mutta kertaakaan me ei yritettykään löytää juna-asemaa yhdestäkään kaupungista matkan varrelta. Ja voitteko kuvitella, R-san pahoitteli ainakin viisi kertaa sitä että mun saapumisaika Kyotoon myöhästyy, vaikka sanoin että oon hitsihaikulla, eikä mulla ole mitään suurempia aikatauluja. Kaikki oli piskuisen sekaisin, koska en saanut yhteyttä tiettyihin ihmisiin Kyotossa, kello alkoi olla paljon eikä nettiä ollut käytössä niin, että olisin voinut selvittää edullisehkoja majapaikkoja Kyotossa. Niinpä suomalainen S-tuttavani ehdotti puhelimessa, että nukkuisin 24h-Makudonarudossa eli -Mäkkärissä yhden yönseudun; niin ovat tehneet aikanaan muutkin. Että Kyoton asemalla on kuulemma yksi sellainen. 

Oletettu saapumisaika Kyotoon oli siis tässä vaiheessa noin 10.30 - 11.00pm (+ mäkkärin etsimisaika).

Näyttää siltä, että juttu on pakko jakaa kolmeen osaan mutta lupaan: seuraava on viimeinen Ü

PS. tää juttu on liian pitkä sen takia, että istun hostellin lodgessa, mikä tarkoittaa sitä että "opetin" japanilaiselle miehenalulle juuri kaksi tuntia englantia (juteltiin siis arkipäiväisistä asioista, ja mä korjasin hänen ääntämystään jos se oli liian epäselvä + opetin uusia sanoja ^^ - hauskaa hommaa), ja sitä että viereen istahtaa tyttö joka odottaa ystäväänsä tietokoneelta toista tuntia ja purkaa odotuksensa puolentoista tunnin höpöttelynä ennen kuin väsyy lopullisesti ja hiljenee jälleen... :D Tässä sivussa olen blogia kirjoitellut, enkä jaksa enää nyt puoliltaöin tarkastaa että mitä sitä tuli sanottua... Mutta huomenna tarinan jännät paikat ratkeavat. Ja kuten näette: lopputulos on ihan hyvä, olen hengissä perillä Ü