keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Viimeisiä viedään

Kiinan oppitunteja on jäljellä enää 12. Koti Kunmingissa on vielä kymmenen päivää. Pitäis varmaan maksaa viimeinen vuokraerä 800 yuania/kk (100 €) +vesi+sähkö+kaasu ja netti 45 yuania yhdeltä kuukaudelta. Ajattelin aamulla koululle kävellessä, että hassua miten tämä nyt tuli näin yhtäkkiä: tajusin vasta pari päivää sitten, että lähden täältä ihan kohta. Mahdollisesti ensi viikon lopulla. Pitäisi siis lähteä joku päivä kameran kanssa liikenteeseen, jos haluaisin saada kuvia muistoksi tästä kaupungista. En kyllä välttämättä viitsi; äitihän tän on jo nähnyt ja muita tuskin niin paljoa kiinnostaa ^.^ Sen takia voisi kyllä harkita lähtevänsä, että olis hauska katsella kuvia sitten aikojen kuluttua jos tulen tänne takaisin - saa nähdä montako rakennusta tässä välillä ehditään repiä maahan ja rakentaa tilalle uutta.

Ostin tänään toisen kiinan kielen oppikirjan, että voin Suomessa jatkaa opiskelua samalla sarjalla (Chinese Made Easier). Voi olla, että ostan myös III-osan ja joko postitan kotiin tai kannan kolme kuukautta rinkassa, sillä kirjaa ei näytä Suomen markkinoilta äkkiseltään löytyvän. Hinta on täällä lisäksi todella edullinen: sekä I- että II-osat maksavat 56 yuania/kpl (7 €), III osa maksaa 60 yuania; joka kirjan mukana tulee cd kuuntelua varten. Ykkösosaa en viitsi ostaa, koska ensimmäiset 60 sivua käsittelevät ääntämistä englantia puhuvan näkökulmasta, ja kappaleiden osalta uskon sanaston olevan pääosin niin "alkeellista", ettei siihen tarvitse palata ihan äkkiä. Suurin osa sanoista ja kieliopista on sitä paitsi tullut selvitettyä seikkaperäisesti ja esimerkkien kanssa vihkoon, joka painaa kirjaa huomattavasti vähemmän, eikä juurikaan vie tilaa rinkassa. 

Loppuun tämän hetkinen, melko joustava kalenteri seuraavasta kuukaudesta, jota on pakko vähän suunnitella matkalippujen hankkimisen takia:



Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su



(28)
9:30–11:30 Oppintunnit

13.00–14.30
Practice class
1
9:30–11:30
Oppitunnit


2
*jk: yllärivapaa Ü*
3
10:30 srk
~klo 13 suomalaisten lounas ja kahvittelua
4
9:30–11:30 Oppintunnit
BD (eli salaperäinen luovutus)
5
9:30–11:30 Oppintunnit

6
9:30–11:30 Oppintunnit

7
9:30–11:30 Oppintunnit


8
pakkaamista ja jäähyväisiä/
Shílínissä käynti?
9 LÄHTÖ:
Kunming – Dali

yöjuna 23:39 7h
10 Dalissa 7:06

LÄHTÖ?
Kunming – Dali (aamu)
11



12 MATKA:
ilta: Dali – Shangri-la bussi 6 h

13 MATKA:
aamu: Dali – Shangri-la

14

15 MATKA:
Shangri-la – Kunming
Nbus 18:00 (15 h) 167 rmb
TAI
Kunming – Guilin yöjuna
18:15–11:51
16 MATKA: Kunming – Guilin aamujuna
8:10 (23 h) 300 rmb
17


18
aamubussi:
Guilin -> Yangshuo


19

20 MATKA:
Yangshuo - Shanghai
19:11–15:05 (20h)

21  MATKA?
Yangshuo – Shanghai

22

23 MATKA: Shanghai - Yantai
24 MATKA? Shanghai - Yantai
25



26

27 MATKA?
Yantai - Qingdao
28 LÄHTÖ: Laiva Qingdaosta klo 20:00

29     
”…on Minna näin merelle lähtenyt  pikku Utopia- paatillaan…”
              
30 SAAPUMINEN: Japani, Shimonoseki klo 8:30
31

 
PS. Säädettyäni aikataulujen kanssa kaksi tuntia voin hyvällä omalla tunnolla sanoa että suunnitelmat tulee varmasti muuttumaan. Onneks oon vielä Kiinassa enkä Japanissa ^.^

maanantai 25. helmikuuta 2013

Ylläreitä Kiinassa: vessajuttuja


Jeah, sain tänään viimein puoli kolmelta vääntäydyttyä suihkuun, kun sovittiin Jordonin kanssa, että tavataan neljältä, syödään jotain pientä tai vähän isompaa ja lähdetään Grand View Parkiin. 

Meillä ei tule kämppiksen kanssa ilmeisesti aina ihan kommunikoitua asioista - suihkun aikana kylään tuli ihmisiä (ei siinä sinänsä mitään, olis vaan ihan kiva tietää noin yleisesti ottaen jos meille on tulossa vieraita; usein kämppis kyllä ilmoittaakin). Puhtaita vaatteita en tietenkään arvannut ottaa mukaan et olisin voinut pukea. Niinpä siinä hiuksia kuivaillessa vähän säikähdin, kun joku alkoi rämpätä vessan lukittua ovea, ja ehdin parahiksi livahtaa oven taakse piilon ja tyrkätä jalan oven eteen juuri kun lukko antoi periksi. Kysymykseen "kuka siellä" mörähti jotakin miehen ääni, ja ovi painui takaisin kiinni. Eipäs ihan mennyt vilautteluksi. Jatkoin hiusten kuivailua oven takana niin ettei pääse muut vieraat yllättämään. 

Hupsista. Niinkin voi käydä.
Puoli minuuttia myöhemmin säikähdin uudelleen pahemman kerran, kun ihan siihen viereen lattialle räsähti säpäleiksi reiluhko palanen katosta. Silleen sopivasti, etten tiedä miltä mun pää näyttäisi jos en olisi seisonut oven takana vahdissa. Sillä hetkellä vessa alkoi tuntua ahdistavalta paikalta, joten kietaisin pyyhkeen päälle, otin hiusten kuivaajan mukaan ja livahdin omaan huoneeseeni. Vieraat lähtivät muutamassa minuutissa (olivat vain hakemassa joitakin tavaroita), ja kerroin Margaretille kuin suurenkin uutisen, että vessan katto alkaa hajota ja pala putosi jo melkein mun päähän. "Joo, mä tiesin", oli vastaus. Eh...? Eikö asialle kannattais tehdä jotain? Mutta täällä Kiinassa mentaliteetti tuntuu olevan toisenlainen. Antakaahan kun kerron:

Meidän vessasta hajosi reilu kuukausi sitten hana. Parahiksi silloin, kun käppis oli matkalla. Onneksi ihanat couchsurffarini olivat juuri sopivasti kylässä, niin että tee-se-itse-Jordon melkein pelasti tilanteen. Ongelmana sattui vaan olemaan se, että täällä tupataan laittamaan homma kasaan kunhan-on-vähän-sinne-päin -asenteella, ja niinpä yhden asian korjaaminen johti siihen, että huomattiin miljoona muuta ongelmaa. Ei sentään, mutta lavuaarin vesiputki oli kanssa pakko irrottaa ja sen jälkeen sitä ei meinannutkaan saada enää paikalleen ennen kuin suostuttiin käyttämään siihenkin asti hyväksi todettua kiinalaista menetelmää eli muovipussia tiivisteenä. Joku putkimies osais varmaan selittää tän vähän paremmin.

Sirpaleet tuottaa onnea vai miten se meni?
No, surffareiden lähdettyä kaksi asiaa oli kunnossa: hana oli ehjä eikä vuotanut, ja lavuaarin vesiputki oli tiivistetty paremmin niin ettei sekään vuotanut. Mutta ei ehtinyt kulua kuin pari päivää, kun kolmas ongelma ilmeni: kotiin tultuani kuumavesivaraajan tiivisteistä tjtn toinen tiputti. Neljän tunnin harkinnan ja pohdinnan ja muutaman yrityksen ja periksi antamisen ja uuden pohdinnan ja antaa-olla-hetken jälkeen sain ratkaistua ongelman virittämällä Suomesta mukaan tulleen kuminauhan kiristämään tappia niin, että tippuminen lakkasi.

Noniin, sitten hajosi katto. Muita ongelmia ei periaatteessa ole, mitä nyt kuumavesivaraajan pistoke iskee kipinää aina satunnaisesti kun sen laittaa päälle tai sammuttaa, ja vessan vesisäiliö ei aina ymmärrä rajojaan vaan jatkaa täyttymistä loputtomiin, jolloin vesi poistuu (onnellisen sujuvasti) suoraan pönttöön. Käytännössä siis vessa vetää itseään koko ajan, kohina vaan käy. Ongelma on helppo korjata, vähän paukauttaa vesisäiliön kylkeä niin kohina lakkaa. Sama pamauttaminen auttaa myös silloin, jos vesisäiliö ei ollenkaan täyty eikä vessaa siis voi vetää. Olen kokenut itseni harvinaisen kyvykkääksi ihmiseksi kun olen ratkaissut kaikki nämä kummalliset ongelmat itse.

Ja keittiön hana on vuotanut koko sen ajan kun olen ollut täällä. Kun mainitsin asiasta, M kertoi sanoneensa asiasta vuokranantajalle, joka oli todennut että "ei se mitään haittaa". No ei varmaan haittaa vuokranantajaa se millainen vesilasku vuokralaiselle tulee. No, ei siinä auta muu kuin koettaa joka kerta hanaa käytettyään koettaa vääntää tappi niin ääriasentoon kuin mahdollista, ettei hana jää tiputtamaan. Mutta antakaas olla, kerrankos sitä vähän vääntää liikaa ja tappi menee yli ääri asennon. Ja silloinkin hanasta tulee vettä. Nyt on sitten sama kumpaan suuntaan hanaa kääntää, vettä tulee kumminkin. Yksi asia on kuitenkin korjautunut: kun hana on millilleen keskellä, se ei tiputa. Jeah!

Että terveisiä Kiinasta. Täällä turvallisuuteen suhtaudutaan vähän toisella tavalla, sen huomaa liikenteessäkin. Mutta siitä voisi kertoa ihan oman juttunsa. Niin kuin kiinalaisista vessoistakin. Mulla alkaa olla kohtalainen kokoelma valokuvia kokemistani vessoista tällä reissulla - katsotaan maltanko odottaa Japaniin saakka vai postaanko jossain vaiheessa oman merkintänsä kiinalaisista vessoista.

PS. Jordoniuksen Instagram-kuvissa olen mäkin edustettuna huikeassa kolmessa kuvassa. Ainakin. Muun muassa tän hetken uusimmassa näpäyksessä, joka otettiin kun eilen autoin Jordonia siirtämään tavaransa guest housesta varsin mukavan keski-ikäisen gentlemannin asuntoon, jossa iltakylässä jutusteltiin mukavia ja katseltiin ilotulituksia. Voi että, kyllä mulla ois monta juttua taas mielessä mut taidan jättää tällä kertaa kuulumiset tähän :)





sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Vilinää, vilskettä

Hmm. Tajusin just, että mun tulevat kolme viikkoa (jotka vielä vietän Kunmingissa) tulee olemaan aika kiireisiä. Pitää hommata reilipassi Japaniin ja lähetellä varmaan sinne etukäteen sähköposteja ja sohvasurffauspyyntöjä ja pitää tuumailla että miten sitä meinaa asua vai meinaako reissata. 

Ja sitten nää viimeiset viikot täällä, kun haluaa vielä tehdä monta juttua ja nähdä ihmisiä ja opiskellakin. Ja ottaa selvää siitä mihin pääsee miten ja mikä olisi paras vaihtoehto niin että aika ja raha tulisi käytetyksi viisaasti. Kävin tuttavalta hakemassa pyörän lainaan kolme viikkoa sitten. Sieltä kotiin tulon lisäksi en ole sitten pyörään koskenutkaan. 

Mutta nyt mulla on sentään seuraa tehdä juttuja; on ihmisiä seurakunnalta ja couchsurffauksen kauttakin pari - niin että saan ehkä jotain aikaiseksikin :) Mutta sitä mä tässä kaikkein eniten pohdin kun tänne tulin, että miten mä ehdin kirjoittaa kaikista vanhoista jutuista joista en oo vielä kirjoittanut, ja lisäksi kaikesta uudesta... Saa nähdä ^^ Mutta koetan 1) lyhentää tekstiä 2) lisätä kuvien määrää (joskan tekstin korvaaminen kuvilla ei välttämättä nopeuta kirjoittamista ollenkaan) niin että jotain kuuluu edes silloin tällöin. Nyt kirkkoon ja hui vähän jänskättää kun lupasin kämppikselle että ilmoistusten seassa kerron srk:lla että tästä vapautuisi kämppä jos jota kuta kiinnostaa. ^^

tiistai 19. helmikuuta 2013

Ehee, vahvasti kuulumislinjoilla taas ^^

Voi että, nyt on kyllä pakko päivittää ja kertoa vaikka ei nyt mitään niin erikoista mutta kun on niin monta mukavaa juttua mielessä että tekee mieli jakaa:

Palasin tänäaamuna kielenopintojen pariin. Laskin eilen, että osaan vähintään 300 sanaa (vaikka muisti on joskus vähän hidas) - ja voi että mussa on kaiketi tapahtunut jotain koska tuskin kiinalaiset ympäri kaupunkia on niin järisyttävästi muuttuneet; mulle tullaan juttelemaan! Hississä ja bussissa ja bussipysäkillä ja missä vaan jos seisoskelen paikallaan ja kattelen ympärilleni ja mulla on hyvä mieli. Ei tietenkään joka bussipysäkillä tai aina jos pysähdyn, sellainenhan olis raskasta. Ja tänään aloitin keskustelun ihan itse kaupassa teemyyjän kanssa kun koetin selvittää oliko myynnissä ollenkaan pussiteetä (ongelmana oli vaan että en tiennyt sanaa "pussi[tee]" - eikä se tule elekielestäkään kiinalaisille ensimmäisenä mieleen, koska kaikki myynnissä oleva [kiinalainen] tee on jotain-muuta-kuin-pussiteetä. Ja pidin sitkeästi pintani enkä paennut mihinkään vaikka kävi äkkiä selväksi, että tämä juttu ei nyt selviä ihan parilla lauseella kun kumpikaan ei ihan ymmärrä.

Noniin, siinä lyhyesti ja aasinsillan kautta [meinattiin ostaa teetä jäljempänä mainitun henkilön kipeää kurkkua varten] seuraavaan ilonaiheeseen; tutustuin taas yhteen mukavanoloiseen couchsurffariin. Tällä kertaa en pystynyt majoittamaan koska kämppis on palannut lomailemasta - ja kerrotaan nyt samaan hengenvetoon neljäskin juttu: meillä oli valtavan hyvät keskustelut tässä iltasella, ja kämppis heti kotiin tultuaan auttoi muaa ......aaaaargh, ei näitä asioita pysty erittelemään :D Miten olisi tämä:

Mulla oli pari viikkoa sitten kylässä vieras josta tuli veli ja toinen josta tuli sisko ja veli on tulossa lyhyesti takaisin pyörähtämään kylässä ennen kuin jatkaa matkaa kotikaupunkiinsa, ja kolmannenkin mukavan kaverin tapasin tänään ja neljäs surffari on tulossa ja on se vaan makee nettipalsta ja mietin että matkustaessa sitä tapaa sellaisia ihmisiä ketä ei kotimaassa tapaisi ja mulla on [viidennet ihmiset] kyläpaikka Uudessa-Seelannissa johon mua odotetaan heti elokuun [eli isäntien] kotiinpaluun jälkeen. Ja mulla on täällä kavereita jotka kutsui mut huomenna (ke) päivälliselle intialaiseen ja sen jälkeen leffailtaan ja the more the merrier sanoi irlantilaisystäväni kun tuumin että voisinkohan tuoda nämä uudehkot tuttuni mukana - ja musta on niin ihana auttaa niitä ketä voin vaikka kielitaito mulla on varsin vajavainen enkä edes ole maisemissa enää kovin kauaa - mutta ainakin voin kertoa vähän bussiliikenteestä ja soittaa suomalaisystävilleni ja kysyä että mikä on hyvä kurkkupastilli ja saisinko sen pinyinillä kiitos ja kun menen kauppaan tai apteekkiin niin mua ymmärretään jos vaan tiedän mitä sanoa. 

Ja kun loma loppuu niin olen tosiaan iloinen että vietin sen tekemättä sen kummempia; tänään olin heti menossa aamun puoli yhdeksästä illan puoli kymmeneen, ja senkin jälkeen vielä soittelin puheluita ja lähettelin tekstiviestejä ja juttelin pitkään kämppiksen kanssa elämästä ja maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Ja vastailin sähköposteihin ja kävin läpi uudet kiinan kielen sanat.

Ja kävin ostamassa French cafesta iltapäivällä hyvää puolitummaa jyväleipää ja vaikka toonit meneekin välillä vähän vinksin vonksin niin mua ymmärretään. Ja kaupassa teemyyjäkin selitti mulle päätä pahkaa ja osasin nauraa itselleni monta kertaa kun en paljoa osannut enkä ymmärtänyt - mutta jotain sentään ymmärsin ja myyjäkin ymmärsi. Ja jatkoin keskustelua sitkeästi, vaikka alussa myyjätuntui hämmentyneeltä siitä, etten ihan ymmärrä ja näytän vähän hämmentyneeltä, mutten jättänyt sitä rauhaan vaikka se vähän yritti pakoilla ja niinpä asia lopulta selvisi niin että myyjä saattoi meidät alakerran apteekkiin.

Mitähän muuta - ainiin: syränsyrän mun kesätyöt alkaa vasta 17.6. ja palaan Suomeen jo 6.6., niin että ehdin olla ainakin yhden yön Helsingissä, ja sen jälkeen viettää aikaa perheen kanssa Savonlinnassa ja sitten vielä muuttaa Kuopioon. Kyllä KYS on mahtava [kesä]työnantaja Ü Ja pääsin sisätaudeille kuten toivoinkin - joskin tajusin että apua-munhan-pitää-siinä-tapauksessa-opetella-uusia-asioita, vaikka olin meinannu siinä rennosti töiden ohessa tekaista kandin, niin että pääsisin sit aloittelemaan aineistonkeruuta gradua varten. Wellwellwell, katsotaan miten tässä käy. Olen jo sanonut täällä kaikille että opintoja on jäljellä puolitoista vuotta - jotenkin epäilen, ettei muutaman rästikurssin + kandin + gradun tekeminen + kahden harjoittelun suorittaminen mene vuodessa ihan kivuttomasti...

Ja muita tulevaisuuden suunnitelmia: mulla on Kunmingissa oloa jäljellä noin kuukausi. Siitä kolme viikkoa (tämä mukaan lukien) on kielikoulua. Kielikoulun jälkeen saatan lähteä reissaamaan provinssin pohjoisosaan, tulla sitten takaisin, kerätä nopsaan kimpsut ja kampsut kokoon ja suunnata yhden tai kahden välipysäkin kautta Shanghaihin, pistäytyä Yantaissa kavereita moikkaamassa ja palata sitten Shanghaihin, josta on tarkoitus ottaa maaliskuun loppupuolella jolla Japaniin. Päivämääristä mulla ei ole tarkempaa tietoa, mutta viisumi vanhenee maaliskuun viimeisenä päivänä joten sitä ennen on paras poistua maisemista.

Ja mikä parasta: mä en ede muista mistä kaikesta mä ilahduin tänään! 


Ps. Mietin tänään bussissa että jos aurinko saa jonkun ihmisen hyvälle mielelle niin sen ihmisen pitäis muuttaa Kunmingiin. Sillä tavalla se ois käytännössä aina onnellinen.