torstai 12. syyskuuta 2013

I shall take (osa II)

jatkoa edelliseen postaukseen.


* * *



Koska en ole vieläkään tullut julkaisseeksi merkintää japanilaisista ilmauksista, lyhennän - jo kuukausia sitten kirjoittamani, yhä julkaisemattoman blogimerkinnän - listaa kolmella. Lisää ilmauksia siis tulossa myöhemmin.

Ensimmäistä ilmausta käytetään ennen ruokailua, ja se käännetään usein englanniksi "I'm digging in" tai sivistyneemmän kuuloisesti "I'll help myself". Suomalaisittain "hyvää ruokahalua" - niinhän sanotaan ranskaksikin ennen kuin aletaan syömään.

いただきます
i ta da ki ma su

Itadakimasun ajatus poikkeaa kuitenkin näistä ilmauksista merkittävästi. Suora käännös on "I shall take" tai "I humbly receive", eli "otan nöyrästi vastaan". Verbin vanha sanatarkka käännös on "laittaa jtkn päänsä päälle". Kun alempiarvoinen sai jotakin korkea-arvoisemmalta, hän nosti kätensä ja otti esineen tai asian vastaan pään yläpuolella. Mitä ruokaillessa sitten otetaan vastaan? Sanonnan taustalla on buddhalainen filosofia, jonka mukaan kaikessa elollisessa, jokaisessa riisinjyvässäkin, on henki. Elääksemme itse otamme muiden elämän, ja näin tehdessään japanilaiset muistavat kiittää niitä, jotka ovat tämän eteen jotakin antaneet; luontoäitiä ja maanviljelijää. Itadakimasu


Ruokailun loputtua kiitetään tietenkin ruoan valmistajaa: 

ごちそうさまでした
go chi sou sama de shi ta

Gochou tarkoittaa sananmukaisesti fiestaa ja sama on kunnioittava pääte (ylempiarvoisten henkilöinen nimen perään liitetään puhutellessa -sama; normaali pääte on -san). Lausahduksessa kiitetään siis fiestan laittajaa, ja se opetetaan yleensä parina itadakimasun kanssa. Tämä on ilmauksista vähiten mielenkiintoinen, koska sen merkitys on sama kuin länsimaalaisessa kulttuurissa.


Kolmas ilmaisu liittyy ensimmäiseen:

もったいない
mo tta i na i

Mottainai tarkoittaa turhaa tuhlaamista tai hukkaan menemistä - tässä yhteydessä ruoan, mutta yhtä hyvin ilmausta voidaan käyttää vaikkapa ajan hukkaan heittämisestä. Mottainain taustalla on itadakimasun tavoin buddhalainen ajatus siitä, että asioilla on sielu/henki. Koska olemme kiitollisia ruoasta, jonka olemme saaneet, emme tietenkään heitä sitä hukkaan. Japanissa on epäkohteliasta jättää ruokaa lautaselle, sillä buddhalaisen ajatustavan mukaan jokaisessa riisinjyvässäkin on henki. Niinpä sen yhden ainokaisen riisinjyvän hukkaan heittäminenkin on, kuten sanottua, mottainai


Miten nämä sitten liittyvät edelliseen postaukseeni? Taisin vähän vaahdota siitä, miten täällä 1) valitetaan turhasta eli ollaan kiittämättömiä ja 2) hankitaan kauhiasti tavaraa; "Haluan asian x, mutta ei meille enää mahdu. Pitää ensin heittää jotain pois". 

Matkan jälkeen olen muuttunut entistä vahvemmin aineettoman pääoman kannattajaksi (en tarkoita asketismia :P). Kokemusten. Ja sitten yritän muistaa, että kaikki eivät halua kokemuksia ja elämyksiä - toisille kauniisti kalustettu ja sisustettu omistusasunto, vaatteet ja auto ovat ihan yhtä tärkeitä. Tai lähinnä ehkä tärkeämpiä. Niinpä mä en ole vielä ratkaissut sitä ongelmaa, minkä verran ihmisillä länsimaissa on [mun mielestä] oikeus tai kohtuus omistaa (ihan niin kuin tähän nyt joku yksi oikea vastaus olisikin...). Pahvilaatikoita muuton jälkeen purkaessa olen todennut, että vähemmälläkin olisin varmasti yhtä tyytyväinen. Muuttovaiheessa tyytyväisempikin. 

Lisättäköön lopuksi: en sano, että edellisessä kappaleessa mainitut asiat olisivat jotenkin yksinomaan huonoja; tottahan mä itsekin haluan asua asunnossa, jossa viihdyn. Kyse on enemmän siitä, mitä mä tarvitsen viihtyäkseni. Että jos sitä jättäisi kaikki mainoskuvastot katselematta ja kaupat kiertelemättä, olisiko sitä onnellisempi vähemmälläkin?

En voi mitään tälle, että mun vähän tekisi mieli ravistella myös muita ihmisiä.
Sillä tavalla lempeästi.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

I shall take (osa I)

Kesä vierähti - yllättääkö ketään: kiireisesti. Olen nauttinut näistä raikkaista syysaamuista ja auringonpaisteesta, ja koettanut muistella, miltä tammikuiset aamut tuntuivat Kunmingissa. Oliko kylmempää? Ainakin kuivempaa. Siksi syysaamut Suomessa alkavat ennen pitkää tuntua koleammilta kuin talviaamut Kunmingissa. 

Kesän alussa (huom, "kesän alussa" tarkoittaa tässä mun Suomeen paluun jälkeistä aikaa eli noin kesäkuun puoliväliä) mieleen putkahteli tuon tuostakin hetkiä ja maisemia matkan varrelta. Ja kohtaamieni ihmisten kasvoja. En [vieläkään ole] raaskinut ottaa pienestä kangasmatkalaukustani vihreälle ilmastointiteipille kirjoitettua "3D-1 Minna" -tarraa pois, koska se todistaa, että olen ollut Tokiossa. 

Monta kertaa haudatessani kädet mustan kuoritakin taskuun hymy on noussut huulille, kun sormet ovat koskettaneet kahta sileää pientä kiveä. Se onsen. Kävin siellä. Sekakylvyssä. Liftaamassa. Ja satoi lunta tai räntää, kun japanilainen tyttö kertoi mulle harrastavansa laskettelua ja pahoitteli kun ei osannut englantia mutta ilmassa oli paljon hymyä ja ystävällisiä eleitä, ja se totesi mun puolen vuoden reissulle haikeasti huokaisten että "ii na~" ("voi että, oletpa onnekas").


Saan sähköposteja Kiinasta. "Mitä kuuluu, miten menee?" ja että "Muutin muualle, aloitin opiskelut Shanghaissa, täällä on paljon ihmisiä". Voi tiedättekö te täällä kotimaassa olleet ihmiset: mä en ikinä kykene jakamaan teille sitä, mitä mä olen kokenut. Olen kertonut matkalta pari kiehtovaa tapausta, jännitystarinaa ja vessajuttuja, mutta suurin osa matkasta on sellaista, että - Pikkumyyn sanoja lainatakseni - "se on suurta ainoastaan Nipsulle".


Tällaisia ajatuksia mä pyörittelin kesän. Ja kun multa kysyttiin, mitä opin tai ymmärsin matkalla, mä en osannut vastata. En osaa vieläkään. Paitsi sen, että "kyllä se matkailu ihan totta avartaa". Jos tiesin jo ennen matkalle lähtöä, miten hyvin Suomessa on asiat, ymmärrän sen nyt vielä vähän paremmin. Näinä päivinä mä olen ajatellut kolmea asiaa, jotka ehkä jotenkin ovat kytköksissä matkaan:

1) Ei mitään uutta auringon alla. Meillä valitetaan - tuleeko yllätyksenä: turhasta
2) Elämä täällä tuntuu hirvittävän materistiselta. Miten ihmeessä meillä on varaa omistaa niin paljon, mutta ei auttaa niitä, joilla ei ole juuri mitään?
3) Talous. Maailmantalous. Politiikka. Se, miten koko [länsimaalainen ja/tai hyvinvointi]yhteiskunta ajattelee ja toimii ja elää. 

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen kiinnostunut politiikasta. Melko yllättävää. Katsoin viikko sitten Docventuresin YLE2:lla esittelemän dokumentin Talouden madonluvut, ja tekisi mieleni ravitsella kanssaihmisiä. Mutta samaan mä tässä olen lyhyen lyhyen pohdinnan jälkeen päätynyt kuin uskossakin: kokemaansa tai ymmärtämäänsä ei voi pakottaa muille. Jokaisen on itse oivallettava.

Tämä kaiken perään on pakko sanoa, että en näistä ajatuksistani huolimatta ajattele olevani parempi kuin muut. Voisin kirjoittaa esimerkiksi "nimim. omistan kolme toimivaa [joista kaksi tosin on melko vanhoja ja hitaita mutta silti toimivia] läppäriä ja erinomaisen pöytäkoneen, ja suunnittelen tällä hetkellä älypuhelimen hankkimista". Tai nimim. lista-mistä-tahansa-turhista-asioista-joita-omistan ja joihin-käytän-rahaa. 


* * *


hengähdä vähän, jatkuu osassa II...