I shall take (osa II)

jatkoa edelliseen postaukseen.


* * *

Koska en ole vieläkään tullut julkaisseeksi merkintää japanilaisista ilmauksista, lyhennän - jo kuukausia sitten kirjoittamani, yhä julkaisemattoman blogimerkinnän - listaa kolmella. Lisää ilmauksia siis tulossa myöhemmin.

Ensimmäistä ilmausta käytetään ennen ruokailua, ja se käännetään usein englanniksi "I'm digging in" tai sivistyneemmän kuuloisesti "I'll help myself". Suomalaisittain "hyvää ruokahalua" - niinhän sanotaan ranskaksikin ennen kuin aletaan syömään.

いただきます

i ta da ki ma su

Itadakimasun ajatus poikkeaa kuitenkin näistä ilmauksista merkittävästi. Suora käännös on "I shall take" tai "I humbly receive", eli "otan nöyrästi vastaan". Verbin vanha sanatarkka käännös on "laittaa jtkn päänsä päälle". Kun alempiarvoinen sai jotakin korkea-arvoisemmalta, hän nosti kätensä ja otti esineen tai asian vastaan pään yläpuolella. Mitä ruokaillessa sitten otetaan vastaan? Sanonnan taustalla on buddhalainen filosofia, jonka mukaan kaikessa elollisessa, jokaisessa riisinjyvässäkin, on henki. Elääksemme itse otamme muiden elämän, ja näin tehdessään japanilaiset muistavat kiittää niitä, jotka ovat tämän eteen jotakin antaneet; luontoäitiä ja maanviljelijää. Itadakimasu. 

Ruokailun loputtua kiitetään tietenkin ruoan valmistajaa: 

ごちそうさまでした

go chi sou sama de shi ta

Gochou tarkoittaa sananmukaisesti fiestaa ja sama on kunnioittava pääte (ylempiarvoisten henkilöinen nimen perään liitetään puhutellessa -sama; normaali pääte on -san). Lausahduksessa kiitetään siis fiestan laittajaa, ja se opetetaan yleensä parina itadakimasun kanssa. Tämä on ilmauksista vähiten mielenkiintoinen, koska sen merkitys on sama kuin länsimaalaisessa kulttuurissa.

Kolmas ilmaisu liittyy ensimmäiseen:

もったいない

mo tta i na i

Mottainai tarkoittaa turhaa tuhlaamista tai hukkaan menemistä - tässä yhteydessä ruoan, mutta yhtä hyvin ilmausta voidaan käyttää vaikkapa ajan hukkaan heittämisestä. Mottainain taustalla on itadakimasun tavoin buddhalainen ajatus siitä, että asioilla on sielu/henki. Koska olemme kiitollisia ruoasta, jonka olemme saaneet, emme tietenkään heitä sitä hukkaan. Japanissa on epäkohteliasta jättää ruokaa lautaselle, sillä buddhalaisen ajatustavan mukaan jokaisessa riisinjyvässäkin on henki. Niinpä sen yhden ainokaisen riisinjyvän hukkaan heittäminenkin on, kuten sanottua, mottainai. 

Miten nämä sitten liittyvät edelliseen postaukseeni? Taisin vähän vaahdota siitä, miten täällä 1) valitetaan turhasta eli ollaan kiittämättömiä ja 2) hankitaan kauhiasti tavaraa; "Haluan asian x, mutta ei meille enää mahdu. Pitää ensin heittää jotain pois". 

Matkan jälkeen olen muuttunut entistä vahvemmin aineettoman pääoman kannattajaksi (en tarkoita asketismia :P). Kokemusten. Ja sitten yritän muistaa, että kaikki eivät halua kokemuksia ja elämyksiä - toisille kauniisti kalustettu ja sisustettu omistusasunto, vaatteet ja auto ovat ihan yhtä tärkeitä. Tai lähinnä ehkä tärkeämpiä. Niinpä mä en ole vielä ratkaissut sitä ongelmaa, minkä verran ihmisillä länsimaissa on [mun mielestä] oikeus tai kohtuus omistaa (ihan niin kuin tähän nyt joku yksi oikea vastaus olisikin...). Pahvilaatikoita muuton jälkeen purkaessa olen todennut, että vähemmälläkin olisin varmasti yhtä tyytyväinen. Muuttovaiheessa tyytyväisempikin. 

Lisättäköön lopuksi: en sano, että edellisessä kappaleessa mainitut asiat olisivat jotenkin yksinomaan huonoja; tottahan mä itsekin haluan asua asunnossa, jossa viihdyn. Kyse on enemmän siitä, mitä mä tarvitsen viihtyäkseni. Että jos sitä jättäisi kaikki mainoskuvastot katselematta ja kaupat kiertelemättä, olisiko sitä onnellisempi vähemmälläkin?

En voi mitään tälle, että mun vähän tekisi mieli ravistella myös muita ihmisiä.

Sillä tavalla lempeästi.