I shall take (osa I)

Kesä vierähti - yllättääkö ketään: kiireisesti. Olen nauttinut näistä raikkaista syysaamuista ja auringonpaisteesta, ja koettanut muistella, miltä tammikuiset aamut tuntuivat Kunmingissa. Oliko kylmempää? Ainakin kuivempaa. Siksi syysaamut Suomessa alkavat ennen pitkää tuntua koleammilta kuin talviaamut Kunmingissa. 

Kesän alussa (huom, "kesän alussa" tarkoittaa tässä mun Suomeen paluun jälkeistä aikaa eli noin kesäkuun puoliväliä) mieleen putkahteli tuon tuostakin hetkiä ja maisemia matkan varrelta. Ja kohtaamieni ihmisten kasvoja. En [vieläkään ole] raaskinut ottaa pienestä kangasmatkalaukustani vihreälle ilmastointiteipille kirjoitettua "3D-1 Minna" -tarraa pois, koska se todistaa, että olen ollut Tokiossa. 

Monta kertaa haudatessani kädet mustan kuoritakin taskuun hymy on noussut huulille, kun sormet ovat koskettaneet kahta sileää pientä kiveä. Se onsen. Kävin siellä. Sekakylvyssä. Liftaamassa. Ja satoi lunta tai räntää, kun japanilainen tyttö kertoi mulle harrastavansa laskettelua ja pahoitteli kun ei osannut englantia mutta ilmassa oli paljon hymyä ja ystävällisiä eleitä, ja se totesi mun puolen vuoden reissulle haikeasti huokaisten että "ii na~" ("voi että, oletpa onnekas").

Saan sähköposteja Kiinasta. "Mitä kuuluu, miten menee?" ja että "Muutin muualle, aloitin opiskelut Shanghaissa, täällä on paljon ihmisiä". Voi tiedättekö te täällä kotimaassa olleet ihmiset: mä en ikinä kykene jakamaan teille sitä, mitä mä olen kokenut. Olen kertonut matkalta pari kiehtovaa tapausta, jännitystarinaa ja vessajuttuja, mutta suurin osa matkasta on sellaista, että - Pikkumyyn sanoja lainatakseni - "se on suurta ainoastaan Nipsulle".

Tällaisia ajatuksia mä pyörittelin kesän. Ja kun multa kysyttiin, mitä opin tai ymmärsin matkalla, mä en osannut vastata. En osaa vieläkään. Paitsi sen, että "kyllä se matkailu ihan totta avartaa". Jos tiesin jo ennen matkalle lähtöä, miten hyvin Suomessa on asiat, ymmärrän sen nyt vielä vähän paremmin. Näinä päivinä mä olen ajatellut kolmea asiaa, jotka ehkä jotenkin ovat kytköksissä matkaan:

1) Ei mitään uutta auringon alla. Meillä valitetaan - tuleeko yllätyksenä: turhasta

2) Elämä täällä tuntuu hirvittävän materistiselta. Miten ihmeessä meillä on varaa omistaa niin paljon, mutta ei auttaa niitä, joilla ei ole juuri mitään?

3) Talous. Maailmantalous. Politiikka. Se, miten koko [länsimaalainen ja/tai hyvinvointi]yhteiskunta ajattelee ja toimii ja elää. 

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen kiinnostunut politiikasta. Melko yllättävää. Katsoin viikko sitten Docventuresin YLE2:lla esittelemän dokumentin Talouden madonluvut, ja tekisi mieleni ravitsella kanssaihmisiä. Mutta samaan mä tässä olen lyhyen lyhyen pohdinnan jälkeen päätynyt kuin uskossakin: kokemaansa tai ymmärtämäänsä ei voi pakottaa muille. Jokaisen on itse oivallettava.

Tämä kaiken perään on pakko sanoa, että en näistä ajatuksistani huolimatta ajattele olevani parempi kuin muut. Voisin kirjoittaa esimerkiksi "nimim. omistan kolme toimivaa [joista kaksi tosin on melko vanhoja ja hitaita mutta silti toimivia] läppäriä ja erinomaisen pöytäkoneen, ja suunnittelen tällä hetkellä älypuhelimen hankkimista". Tai nimim. lista-mistä-tahansa-turhista-asioista-joita-omistan ja joihin-käytän-rahaa. 

* * *


hengähdä vähän, jatkuu osassa II...