torstai 12. syyskuuta 2013

I shall take (osa II)

jatkoa edelliseen postaukseen.


* * *



Koska en ole vieläkään tullut julkaisseeksi merkintää japanilaisista ilmauksista, lyhennän - jo kuukausia sitten kirjoittamani, yhä julkaisemattoman blogimerkinnän - listaa kolmella. Lisää ilmauksia siis tulossa myöhemmin.

Ensimmäistä ilmausta käytetään ennen ruokailua, ja se käännetään usein englanniksi "I'm digging in" tai sivistyneemmän kuuloisesti "I'll help myself". Suomalaisittain "hyvää ruokahalua" - niinhän sanotaan ranskaksikin ennen kuin aletaan syömään.

いただきます
i ta da ki ma su

Itadakimasun ajatus poikkeaa kuitenkin näistä ilmauksista merkittävästi. Suora käännös on "I shall take" tai "I humbly receive", eli "otan nöyrästi vastaan". Verbin vanha sanatarkka käännös on "laittaa jtkn päänsä päälle". Kun alempiarvoinen sai jotakin korkea-arvoisemmalta, hän nosti kätensä ja otti esineen tai asian vastaan pään yläpuolella. Mitä ruokaillessa sitten otetaan vastaan? Sanonnan taustalla on buddhalainen filosofia, jonka mukaan kaikessa elollisessa, jokaisessa riisinjyvässäkin, on henki. Elääksemme itse otamme muiden elämän, ja näin tehdessään japanilaiset muistavat kiittää niitä, jotka ovat tämän eteen jotakin antaneet; luontoäitiä ja maanviljelijää. Itadakimasu


Ruokailun loputtua kiitetään tietenkin ruoan valmistajaa: 

ごちそうさまでした
go chi sou sama de shi ta

Gochou tarkoittaa sananmukaisesti fiestaa ja sama on kunnioittava pääte (ylempiarvoisten henkilöinen nimen perään liitetään puhutellessa -sama; normaali pääte on -san). Lausahduksessa kiitetään siis fiestan laittajaa, ja se opetetaan yleensä parina itadakimasun kanssa. Tämä on ilmauksista vähiten mielenkiintoinen, koska sen merkitys on sama kuin länsimaalaisessa kulttuurissa.


Kolmas ilmaisu liittyy ensimmäiseen:

もったいない
mo tta i na i

Mottainai tarkoittaa turhaa tuhlaamista tai hukkaan menemistä - tässä yhteydessä ruoan, mutta yhtä hyvin ilmausta voidaan käyttää vaikkapa ajan hukkaan heittämisestä. Mottainain taustalla on itadakimasun tavoin buddhalainen ajatus siitä, että asioilla on sielu/henki. Koska olemme kiitollisia ruoasta, jonka olemme saaneet, emme tietenkään heitä sitä hukkaan. Japanissa on epäkohteliasta jättää ruokaa lautaselle, sillä buddhalaisen ajatustavan mukaan jokaisessa riisinjyvässäkin on henki. Niinpä sen yhden ainokaisen riisinjyvän hukkaan heittäminenkin on, kuten sanottua, mottainai


Miten nämä sitten liittyvät edelliseen postaukseeni? Taisin vähän vaahdota siitä, miten täällä 1) valitetaan turhasta eli ollaan kiittämättömiä ja 2) hankitaan kauhiasti tavaraa; "Haluan asian x, mutta ei meille enää mahdu. Pitää ensin heittää jotain pois". 

Matkan jälkeen olen muuttunut entistä vahvemmin aineettoman pääoman kannattajaksi (en tarkoita asketismia :P). Kokemusten. Ja sitten yritän muistaa, että kaikki eivät halua kokemuksia ja elämyksiä - toisille kauniisti kalustettu ja sisustettu omistusasunto, vaatteet ja auto ovat ihan yhtä tärkeitä. Tai lähinnä ehkä tärkeämpiä. Niinpä mä en ole vielä ratkaissut sitä ongelmaa, minkä verran ihmisillä länsimaissa on [mun mielestä] oikeus tai kohtuus omistaa (ihan niin kuin tähän nyt joku yksi oikea vastaus olisikin...). Pahvilaatikoita muuton jälkeen purkaessa olen todennut, että vähemmälläkin olisin varmasti yhtä tyytyväinen. Muuttovaiheessa tyytyväisempikin. 

Lisättäköön lopuksi: en sano, että edellisessä kappaleessa mainitut asiat olisivat jotenkin yksinomaan huonoja; tottahan mä itsekin haluan asua asunnossa, jossa viihdyn. Kyse on enemmän siitä, mitä mä tarvitsen viihtyäkseni. Että jos sitä jättäisi kaikki mainoskuvastot katselematta ja kaupat kiertelemättä, olisiko sitä onnellisempi vähemmälläkin?

En voi mitään tälle, että mun vähän tekisi mieli ravistella myös muita ihmisiä.
Sillä tavalla lempeästi.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

I shall take (osa I)

Kesä vierähti - yllättääkö ketään: kiireisesti. Olen nauttinut näistä raikkaista syysaamuista ja auringonpaisteesta, ja koettanut muistella, miltä tammikuiset aamut tuntuivat Kunmingissa. Oliko kylmempää? Ainakin kuivempaa. Siksi syysaamut Suomessa alkavat ennen pitkää tuntua koleammilta kuin talviaamut Kunmingissa. 

Kesän alussa (huom, "kesän alussa" tarkoittaa tässä mun Suomeen paluun jälkeistä aikaa eli noin kesäkuun puoliväliä) mieleen putkahteli tuon tuostakin hetkiä ja maisemia matkan varrelta. Ja kohtaamieni ihmisten kasvoja. En [vieläkään ole] raaskinut ottaa pienestä kangasmatkalaukustani vihreälle ilmastointiteipille kirjoitettua "3D-1 Minna" -tarraa pois, koska se todistaa, että olen ollut Tokiossa. 

Monta kertaa haudatessani kädet mustan kuoritakin taskuun hymy on noussut huulille, kun sormet ovat koskettaneet kahta sileää pientä kiveä. Se onsen. Kävin siellä. Sekakylvyssä. Liftaamassa. Ja satoi lunta tai räntää, kun japanilainen tyttö kertoi mulle harrastavansa laskettelua ja pahoitteli kun ei osannut englantia mutta ilmassa oli paljon hymyä ja ystävällisiä eleitä, ja se totesi mun puolen vuoden reissulle haikeasti huokaisten että "ii na~" ("voi että, oletpa onnekas").


Saan sähköposteja Kiinasta. "Mitä kuuluu, miten menee?" ja että "Muutin muualle, aloitin opiskelut Shanghaissa, täällä on paljon ihmisiä". Voi tiedättekö te täällä kotimaassa olleet ihmiset: mä en ikinä kykene jakamaan teille sitä, mitä mä olen kokenut. Olen kertonut matkalta pari kiehtovaa tapausta, jännitystarinaa ja vessajuttuja, mutta suurin osa matkasta on sellaista, että - Pikkumyyn sanoja lainatakseni - "se on suurta ainoastaan Nipsulle".


Tällaisia ajatuksia mä pyörittelin kesän. Ja kun multa kysyttiin, mitä opin tai ymmärsin matkalla, mä en osannut vastata. En osaa vieläkään. Paitsi sen, että "kyllä se matkailu ihan totta avartaa". Jos tiesin jo ennen matkalle lähtöä, miten hyvin Suomessa on asiat, ymmärrän sen nyt vielä vähän paremmin. Näinä päivinä mä olen ajatellut kolmea asiaa, jotka ehkä jotenkin ovat kytköksissä matkaan:

1) Ei mitään uutta auringon alla. Meillä valitetaan - tuleeko yllätyksenä: turhasta
2) Elämä täällä tuntuu hirvittävän materistiselta. Miten ihmeessä meillä on varaa omistaa niin paljon, mutta ei auttaa niitä, joilla ei ole juuri mitään?
3) Talous. Maailmantalous. Politiikka. Se, miten koko [länsimaalainen ja/tai hyvinvointi]yhteiskunta ajattelee ja toimii ja elää. 

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen kiinnostunut politiikasta. Melko yllättävää. Katsoin viikko sitten Docventuresin YLE2:lla esittelemän dokumentin Talouden madonluvut, ja tekisi mieleni ravitsella kanssaihmisiä. Mutta samaan mä tässä olen lyhyen lyhyen pohdinnan jälkeen päätynyt kuin uskossakin: kokemaansa tai ymmärtämäänsä ei voi pakottaa muille. Jokaisen on itse oivallettava.

Tämä kaiken perään on pakko sanoa, että en näistä ajatuksistani huolimatta ajattele olevani parempi kuin muut. Voisin kirjoittaa esimerkiksi "nimim. omistan kolme toimivaa [joista kaksi tosin on melko vanhoja ja hitaita mutta silti toimivia] läppäriä ja erinomaisen pöytäkoneen, ja suunnittelen tällä hetkellä älypuhelimen hankkimista". Tai nimim. lista-mistä-tahansa-turhista-asioista-joita-omistan ja joihin-käytän-rahaa. 


* * *


hengähdä vähän, jatkuu osassa II...

torstai 11. heinäkuuta 2013

Paluufiiliksiä kuukauden Suomessa olon jälkeen

Voi teitä rakkaat ihanat uskolliset ihmiset jotka vielä kuukaudenkin jälkeen jaksatte käydä tarkistamassa, joko olisin päivittänyt! Totesin tänään puhelimessa, että olen kokonaan unohtanut edellisen lähes valmiin blogitekstin viimeistelyn, mutta älkää huoliko, se on tulossa.

Olen palannut matkaan mielessäni useita kertoja. Ja olen päässyt kertomaan juttujakin. Mutta mitä sitä osaa vastata, kun joku kysyy mikä jäi päällimmäisenä mieleen? Sanon aina, että Japanin ystävälliset ihmiset/ liftausreissut, ja Kiinasta... mitähän mä Kiinasta olen sanonut? Että haluaisin mennä takaisin, että oli yllättävää, positiivisesti. Mutta eihän puolta vuotta saa mitenkään mahtumaan muutamaan lauseeseen. Puolta vuotta uusia kokemuksia päivittäin. 

Ehdin jo tuskailla jossain vaiheessa matkakuvien katoamista, kun ulkoinen kovalevy päätti lakata toimimasta. Olin ehtinyt sentään osan kuvista varmuuskopioida, mutta kyllä vaan harmitti. Niin paljon, ettei sanotuksi saanut. Vaan arvatkaapa, vakuutusyhtiöstä on kerrankin hyötyä, kun suurehkolla mutta siedettävällä 150 €:n omavastuulla saan lähettää kuvat pelastettaviksi. Mut sen verran mä olen tuon once-in-a-lifetime eli kerran elämässä -reissun muistoista maksamaan. Voisi kai sitä huonomminkin rahansa käyttää.

Ajattelen päivittäin japanin kieltä. Tai kielellä. Tänään eräs Japanissa tapaamani amerikkalainen oli linkannut facebookiin kiinankielisen laulun. Ja hämmennyin, kun kuvittelin ymmärtäväni heti biisin ensimmäisen lauseen; wo de jia - minun kotini. O.O Oikein meni. Ja ymmärsin vielä kolmen muunkin biisin nimet - lukemalla hanzeja eli kiinan kirjoitusmerkkejä. Ei siis ollut ihan turha reissu.

Kuukaudessa olen sopeutunut Suomessa olemiseen. Kyllä vaan ajatus takaisinmenosta silti kutkuttaa; häntä alkoi heilua heti, kun kuulin Kuopiolaisen ystäväni perheineen suunnittelevan Kiinan matkaa. Että mä voin lähteä oppaaksi. Mutta tällä hetkellä on tyydyttävä hyräilemään, että mä joka päivä töitä teen/ mä joka päivä puoli kahdeksaksi meen. Ja siellä sairaalan osastolla antibiootteja puhdasilmakaapissa laimennellessani nojaan otsan kaapin seinään ja annan mielen vaellella matkamuistojen seassa.

Päätän Xiaojuanin aiemmin mainitsemaani biisiin "Minun kotini". Biisin fiilis sopii hyvin tänään lyhyellä varoitusajalla saatuun [lääkehoidon osaamisen tenttiä varten annettuun opiskelu]vapaa päivään. Kävin vähän nostalgisoimassa yliopistolla, ja toteamassa, että olen unohtanut salasanan, jota olen viimeksi tarvinnut puolitoista vuotta sitten. Nauratti ^^

Tässäpä teille, nauttikeetten:


perjantai 14. kesäkuuta 2013

Asunnotta vaan ei koditta

Ensimmäinen viikko Suomessa takana. Kiittelin eilen Kuopiossa käväistessä työnantajaa siitä, että sain reilun viikon vapaata ennen töiden aloittamista. Ensimmäiset päivät olin sisäisesti hiukan ulalla. Ihmettelin sinistä taivasta ihailin koivujen kylkiä, ja vehreyttä, joka jatkuu teiden varsilla loputtomiin. Ihmisten puuttuminen ei shokeerannut; olen blogissakin muutamaan kertaan, ja vielä useammin ihmisten kanssa keskustellessa kertonut siitä, miten vähän asukkaita Suomessa on moneen muuhun maahan - tai kaupunkiin - verrattuna.

Se, mikä musta tuntui täällä hetken aikaa kaikkein oudoimmalle, oli ruoka. Olen viime aikoina tottunut syömään paljon kevyesti paistettua ruokaa, riisiä ja keittoja. Yhdellä aterialla on pieni määrä montaa eri sorttia. Toki poikkeuksiakin on, mutta noin yleisesti alla oleva kuva kuvasti sitä, mitä japanissa kotona ja ravintoloissa syödään. Täällä taas on tapana paistaa uunissa, ja lautaselle lapataan kasa samaa yhtenäistä mössöä (ei mössöä sinänsä, mutta mössöä verrattuna japanilaiseen, usein varsin esteettisesti esille pantuun ruokaan). Ja makukin on niin toisenlainen. Onko suomalainen ruoka aina maistunut tältä? 

Yksi tyypillinen japanilainen ateria; riisiä merilevällä,
paistettuja nuudeleita, ituja ja sieniä, misokeittoa, salaattia
sekä tofua avokadolla.

Viikon jälkeen alan jo tottua ruokaankin, mutta en voi kieltää: kyllä mä vähän kaipaan "japanilaista keittiötä". En oikein jaksa uskoa, että Kuopion supermarketit yllättäisivät mua positiivisesti jos lähtisin pienelle tutkimusmatkalle etsimään raaka-aineita kokatakseni jotain tutun tuntuista. Mut Kuopioon kuulemma tullut hankolais-japanilainen ravintola, josta saa kasvissushia. Lisäksi voin lohduttautua pahimman ikävän tullessa niillä muutamalla japanilaisella syötävällä, jotka toin mukanani. Niin että tulkaa nyt joku hyvänen aika käymään ennen kuin tuhoan ne kaikki yksinäni - oli tarkoitus tarjota maistiaisia...

Niin käymään sitten kun saan asunnon. Eilinen asunnonkatsomisreissu Kuopioon ei tärpännyt. Huomenna laitan lehteen ilmoituksen. Tulevan viikon asun ystävieni luona. Ja sain jo toiseltakin kaverilta viestin, että saapi tulla. Iso kiitos Ü Sen jälkeen voin yrittää sohvasurffaamista Kuopiossa. Heinäkuun puoliväliin mennessä mun ois tosin saatava asunto, koska lupasin majoittaa sohvasurffaajia animeconissa. Johon ostin eilen rannekkeen ^.^

Asiat alkavat siis asettua. Alan tottua täällä olemiseen. Odotan töihin menoa. Odotan vanhojen ja uusien työkavereiden näkemistä/tapaamista. Odotan kesäviikonloppuja Kuopiossa - ja sillä perusteella taidan jättää muut kuin Savonlinna- ja Joensuu-vierailut myöhemmälle syksyyn. Muuten menee kesä Kuopiossa taas ihan ohi, ja se ois sääli. Sitä paitsi en sais nyt alkuaikoina olla liikaa menossa, että ehdin käydä kuvat läpi ja on jotain näyteltävää kun ihmiset tulee käymään.

On onni palata Suomeen kesäaikaan. Syksy olis masentava. Alkukevätkin ehkä vähän ankea. Mut näin juhannuksen alla, kun päivä on pitkä ja linnut laulaa yötä myöten ja joka pelto on (vähintäänkin voi)kukassa, Suomi tuntuu oikein viihtyisältä. Ja vaikka en kotona kuullutkaan että okaeri, niin kyllä se tervetuloa takas halauksen kanssa tuntui ihan yhtä hyvältä. Kyllä mä nyt täällä varmaan jonkun vuoden taas viihdyn..

torstai 6. kesäkuuta 2013

Terveisiä Helsinki-Vantaalta

...mut ei päivittely vielä tähän lopu. Tällä hetkellä tekee vaan mieli ilmoittaa, että saavuin turvallisesti Helsinki-Vantaan kentälle, sää on ihana ja hyräilin Suomen livekarttaa koneen ikkunasta katsellessani hymyillen että kotimaani onpi Suomi, Suomi armas synnyinmaa... Paluu ei ole koskaan ollut näin tunnerikas. Pillahdin itse asiassa varsin repäisevään itkuun kun istahdin Nagoyassa Japanissa koneeseen ja tajusin että kohta näen perheen. On ne vaan rakkaita. 

Heräsin Suomen aikaa viime yönä kahdeltatoista lähteäkseni lentokentälle. Postikortit lähtivät postiin vasta sen jälkeen kun olin lähtenyt Japanista :D Mutta ei se mua oikeestaan ees haittaa - kunhan tulevat perille. Olen ylpeä siitä, että sain sentään lähetettyä kortit. Ja jos joku jäi kaipaamaan, niin kerrottakoon, että unohdin osoitteet kotiin, joten kortteja lähti vain niille, jotka ilmoittivat osoitteen facebookissa tai sähköpostilla. 

Mitähän muuta. Kirjoitan jonkinlaisen koonnin jossain vaiheessa. Ja laitan kuvia; olen viimeksi laittanut kuvia koneelle kaksi viikkoa sitten. 

Suomen kuuleminen tuntuu - kuten arvata saattaa - oudolta. Ihmiset tuijottaa mun liian täyttä rinkkaa. Turisti-infossa palvelu on vähän ちょっと, miten sen nyt sanoisi; niin ja näin. Hymyä ei tippunut. Kaipasin heti myös kolikkopuhelinta. Neuvoivat infosta yhden yleisen puhelimen, joka toimii visalla tai mastercardilla - tai pitäisi toimia, mutta ei toiminut millään. Ilmoitti, että no connection. Sellaista se on. Eikä tarvinnut passintarkastuksessa katsoa kameraan jotta tietokone vertaisi, näyttääkö naama vielä samalta. On täällä vähän erilaista. Mut eiköhän tähän totu, vaikka viimeisellä junamatkalla lentokentälle Japanissa ajattelin, että vähän kyllä säälittää luopua tästä vapaudesta. Pitää varmaan lähteä vielä joskus toistekin ^.^

PS. Istun samassa paikassa, jossa istuskelin äitin kanssa vajaa seitsemän kuukautta sitten ennen Hongkongiin lähtöä. Videopäiväkirjoja ei ole tullut otettua aikoihin. Ja lennon jälkeen särkee päätä niin ettei tule otettua nytkään. Ja mä voisin taas jatkaa puhumista ikuisuuden. Tietyt asiat ei vaan muutu...

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Paluuseen valmistautumista

Neljäs päivä kesäkuuta. Lennon lähtöön on aikaa 1 päivä 23 tuntia ja 47 minuuttia; voisi siis sanoa, että kaksi päivää. Vielä noin satanen ylimääräistä rahaa kulutettavana. Kimppakyyti Helsingistä Juvalle asti tiedossa, ja yksi asuntonäyttö Kuopion keskustasta (tosin ennen mun Suomeen paluuta, joten O käy ystävällisesti katsomassa paikan puolestani). Pitäisi kirjoittaa lista siitä mitä haluan asunnosta tietää. Pitäisi kirjoitella postikortit. Pitäisi tarkistaa, olenko varmasti ostanut kaikille tuliaiset. Lista on niin pitkä, että unohdan ihan varmasti jotain. Ongelmana on myös se, että tuliaiset pakataan täällä kaupassa niin näppärän nopeasti ennen kuin ehdin sanoa mitään, että en aina edes muista mitä paketissa on sisällä. Mutta shoppailu on ollut yllättävän hauskaa, kun on aikaa eikä ole pahemmin shoppaillut puoleen vuoteen (paitsi yhdet housut, yhden hupparin ja yhdet kengät).

Alan henkisesti valmistautua Suomeen palaamiseen; luin tänäaamuna Hesarin otsikot. Kuulostaa heti ihan oravanpyörältä. Mutta eipä ole kovin erilaista täällä elävilläkään; työpäivät Japanissa ovat hullun pitkiä, 12 tuntia on joillekin ihan normaali päivä. Ja kyse on käsittääkseni velvollisuudentunteesta. Lomaakaan ei haluta pienen syyn takia ottaa, sillä seuraavana päivänä on kaksinkertainen määrä hommia tehtävänä. Useat tapaamani japanilaiset eivät edes uneksi tällaisesta matkasta, jolla minä nyt olen. Eivät sen puoleen monet reissaritkaan; etenkin Tokion ja Kioton alueella suurin osa matkalaisista on enintään kahden viikon pituisella reissulla. Osa on kuukauden. Olen oppinut melko hyvin suuntaamaan puheet muualle, ennen kuin tulee mun vuoroni vastata. 

Ajattelin jo tänään, että onpa ihana päästä saunaan kun tulen Suomeen. Lähden hostellilta torstai-aamuna luultavasti puoli kahdeksan maissa, ja saattaisin saapua Savonlinnaan esimerkiksi kuuden, seitsemän aikaan illalla (+6 h aikaero). Tulee pitkä päivä - ajatella, miten ihana on sen jälkeen hetki rentoutua saunan lauteilla koivun tuoksussa kun kuuma höyryy kutittelee ihoa. Ja jälkkäriksi vaniljajätsiä mansikkahillolla. ^.^ Perheen näkemisestä puhumattakaan Ü Se on hyvä, että on mitä odottaa...


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Suunnittelemattomuudesta ja selvittämättä jättämisestä kärsii kukkaro

Lähetin innostuspäissäni lähes kuusi kiloa tavaraa kotiin postissa. Maksoin *auch* noin 80 €. Tulin sitten Kiotoon ostelemaan tuliaisia ja aloin pohtia että näinköhän joudun vielä maksamaan ylipainomaksua. Ja että tarkistetaanpas paljonko niistä 23 kg:n ylittävistä kiloista joutuu maksamaan. Netissä maksettaessa kilot 24 - 32 maksavat 50 €, kentällä maksettaessa 80 €. Olisin siis päässyt huomattavasti halvemmalla jos olisin jaksanut kantaa kilot mukana. Ylipainomaksuista aina pelotellaan, mutta tulin siihen tulokseen, että postissa helposti kosahtaa vielä isompi maksu. Kiinassa tosin maksoin lähes 10 kilosta Suomeen vain noin 40 €. Nyt joudun pahimmassa tapauksessa maksamaan postipaketin (80 €) vielä ylipainomaksua 80 € jos en löydä vaakaa. On se raha hupaa... Onneksi on kesätyö.

Tämä ei ole ainoa esimerkki siitä, miten rahaa saa matkustaessa tuhlattua kun ei selvitä asioita tai suunnittele etukäteen. Esimerkiksi Japaninreilipassi olisi tullut käytettyä huomattavasti tehokkaammin kultaisten viikkojen aikana, ja olisin säästynyt yhden reilipassin ostamiselta. Siinä tapauksessa olisin viihtynyt nyt pidempään Tokiossa enkä mennyt takaisin etelään. Eipä haitanne, ensi kerran ehkä viisaampi. Ja oli hauska palata Shimonosekiin ja Kiotoon, tuttuihin paikkoihin kahden kuukauden jälkeen. Työntekijät muistivat mut vaikka olin vain yhden yön. Kotoisaa ^^

Tuliaisten ostaminen on ihan äärettömän vaikeaa. Paitsi ihmisille jotka tuntee hyvin ja jotka jakavat samanlaiset kiinnostuksen kohteet (tässä tapauksessa Japanin :D). Käytin eilen viisi tuntia, sain ehkä kolme tuliaista ostettua. Ja lisäksi itselle kaksi matkamuistoa. Tänään edessä on toinen ostoskatu/ -keskus. Kimono( tai yukata)kin tekisi vielä mieli ostaa.

Odottelen, että ihmiset laittaisivat osoitteita, jotta voisin lähettää postikortteja. Voi laittaa tännekin kommenttina osoitteensa jos haluaa kortin, tai osoitteen kertoa mulle yksityisemmin sähköpostitse kolibri87 /at/ gmail.com, aikaa on keskiviikkoon asti ^^ (Palaan Suomeen torstaina)


ps. Mulla on kaksitoista uskollista lukijaa jotka käyvät katsomassa blogin päivittäin. Olisi hauska tietää keitä he ovat ^^ (tai on mahdollista, että on useampi "eri" henkilö, mutta useana päivänä kävijöitä on käynyt 12 silloinkin, kun en ole kirjoittanut mitään). Blogi alkaa matkan osalta lähennellä tiensä päätöstä. Kiinan nuottivihko eli notebook jäi melkein kokonaan käymättä läpi. Mulla on edelleen kasa luonnoksia, joihin en ole paneutunut riittävästi voidakseni julkaista asiallisempaa tekstiä. Mutta saattaa olla, että kirjoittelen jotain vielä Suomeen tultuani.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kun lude puree minua, muistan silloin Irlantia...

Laskin aamulla, että olen tavannut tällä reissulla yli satakuusikymmentä ihmistä joiden kanssa olen jutellut ja joiden kasvot muistan (laskuista puuttuu paljon ihmisiä, joita olen tervehtinyt seisoessani samassa ympyrässä mutta joiden kanssa en katso keskustelleeni). Lisäksi on liuta muita, jotka muistan hatarasti. Laskin myös, että mulla on ainakin neljäkymmentäkaksi puremaa. Bed bugs. Luteita. Onneksi olin Bepussa vain kaksi päivää, niin että eivät ehtineet ihan luita myöten syödä. Eikä tämä nyt ole enää niin iih-yyh kokemus kuin Irlannissa; kerran kun on koettu niin tietää mistä on kyse ja osaa odottaa sitä, että muutaman päivän syyhyttää ihan valtavasti ennen kuin kutina vähitellen laantuu. Saavin viimeyönä käsivarren vereslihalle. Sellaista sattuu ^.^

Olen oppinut vihdoin nauttimaan - ja nimen omaan olemaan stressaamatta liikaa - suunnitelmien muuttumisesta. Kyllä musta olisi toki ollut hauska nähdä vielä pari paikkaa, ja nyt on koko Japanin alueen kattava reilipassikin käytössä, joten rahat tulisi hyötydynnettyä parhaiten kun matkuistasi paljon. Mutta ei sitä enää jaksa tässä vaiheessa. Sen sijaan, että olisin ottanut kuuden vaihdon paikallisjunayhteyden kuvauksellisen kauniin länsirannan ja muutaman historiallisesti ja [myöskin] valokuvauksellisesti arvokkaan paikan kautta, päädyin suuntaamaan Kiotoon. Ja vieläpä samaan hostelliin, jossa ehdin viimeksi olla vain yhden yön. Ajattelin shoppailla. Oleskella. Odotella OVV:ltä viestejä asunnoista. Pakkailla. 

Metsästin tänään vahingossa yhden torakan tomaattipussiini. Jouduin heittämään idut menemään, koska en ole missään vaiheessa ehtinyt laittaa niistä ruokaa ja nyt ne ovat jo ihan reppanoita. Koetin karsia matkalla mukaan tarttuneista kahdesta kilosta paperia osan pois, mutta oli vaikeaa. Haluaisin tuoda kaikki muistot mukana. Hostin tultua töistä kotiin syötiin lounas ja lähdettiin verenluovutukseen.

Ja suru-uutinen: 5 vuotta Euroopassa vuosien 1980 - 1997 välillä asuneilla on Japanissa pysyvä verenluovutuskielto hullunlehmäntautiepidemian kanssa. Olinpa vaan pettynyt - mä en halua koskaan asua Japanissa kovin pitkää aikaa, koska en voi muuten luovuttaa verta :S Päädyttiin siinä sitten shoppailemaan department storessa pari tuntia ennen palaamista vesisateessa jäätelökioskin kautta kotiin. Sateen takia skipattiin izakaya-päivällinen ja syötiin kotona. Mutta japanilainen cuisine maistuu mulle missä vain. Herkkua :). Ilta kului rattoisasti jutustellen, ja puolilta öin aloin pakata yhden päivän aikana levälleen ennättäneitä tavaroita takaisin laukkuun. Pitää etsiä Nagoyassa jostain vaaka. Ja pukea koneeseen päälle kaikki vaatteet. Ja koettaa ostaa tulevina päivinä vain kevyitä suvenöörejä.

Suomeen palaamisen ajatus tuntuu hassulta. Vähän niin kuin tänne lähtiessä oli epätodellinen olo; muistan miten katsoin lähtöä edeltänävä yönä yläkerran kattoa ja ajattelin, että ei sitä vaan koskaan tajua ollessaan lähdössä että on lähdössä. Samaa mä miettisin nytkin jos miettisin. Ja pitäisi varmaan miettiä, että kulttuurin vaihtuminen shokeeraisi vähemmän. Olen tällä puolella palloa ihan yhtä elossa kuin te olette siellä toisella puolen, mutta mun on vaikea hahmottaa sitä toista puolta, vaikka se onkin joskus ollut tässä ja todellinen. Kummallisen rajallinen tämä ihmisen käsityskyky.

- - -

Isi ja äiti, pääsisin kimppakyydillä torstaina Juvalle asti, pystyisitteköhän tulemaan vastaan? Lähtö Helsingistä ois kaiketi neljän aikaan. Olemma mailitse yhteyksissä, viime päivät oon vaan ollut vähän kiireinen enkä jaksa enää avata sähköpostia kun kello on kohta puoli kaksi ja kuudelta on herätys.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Kymmenen asiaa, jotka Japanissa tiedetään Suomesta

Kuten olen jo pariinkin kertaan varmaan ehtinyt mainita, Suomi on Japanissa yllättävän tunnettu paikka.Tässä lista kymmenestä yleisimmin vastaan tulevasti asiasta, jotka Suomesta puhuttaessa mainitaan (suunnilleen yleisimmin mainitusta harvimmin mainittuun):

1) Helsinki
2) Aurora l. revontulet
3) Marimekko
4) Muumi
5) Lumi ja kylmyys
6) Joulupukki
7) Sauna
8) Nokia
9) Iittala
10) Minä Perhonen
 
Yleisintä siis on, että ihmiset tietävät Suomesta Helsingin, Marimekon ja revontulet.

Joulupukki (ja toisinaan saunakin) tiedetään, mutta jokapäiväisyys yllättää japanilaiset: ai että teillä kävi joulupukki kotona kun olit lapsi; eikö se olekaan vain korvatunturilla? Ja että ai melkein joka talossa on sauna! Että kesällä saatetaan käydä saunassa lähes päivittäin vaikka on kuuma? Sitä ennen on tietenkin täytynyt kertoa, että kesällä voi olla kuumakin, mutta yleisesti Suomen kesää voi pitää lämpötilaltaan miellyttävänä. Monet olettavat, että kesätkin ovat Suomessa kylmiä.

Siitä monet ovat olleet yllättyneitä, ettei Suomessa ole vuoria eikä onseneita. Täällä ne ovat niin arkipäivää - yhtä lailla kuin meille metsää, täällä on melkeinpä hankala löytää maisemaa ilman minkäänlaisia vuoria. Niin tosiaan ei meillä ole myöskään maanjäristyksiä eikä tulivuoria. Eeeeeee.... Mitä Suomesta ei tiedetä mutta voitaisiin tietää, on Angry Birds. Kiinassa AB on kovaa huutoa, vaikka lähes jokaiselle keskustelukumppanille tulikin yllätyksenä, että tuote on suomalainen. Japanissa sen sijaan AB ei ole kovinkaan suosittu, ainakaan verrattain.

Tämä tällä erää. Hong Kongista ostettu notebook on liian iso housuntaskuun, joten nuottien kirjoittaminen jää täällä huomattavasti vähemmälle kuin Kiinassa. Tosin en tiedä olisiko siitä hyötyä joka tapauksessa; Kiinankin nuottikirja jäi aika vähälle käytölle blogikirjoitusten yhteydessä.


PS. Löysin toissapäivänä Akihabarasta Muumi-tuotteita. Made in China. Löysin myös muumipurkkaa. Made in Finland ^^ 200 yeniä oranssi, pieni lasten purkkapussi.

PPS. Löysin tänään juna-asemalta suomalaisia. Facebookissa huomattiin, että meillä oli yhden kanssa yhteisiä ystäviä. Niin se vaan maailma on pieni, mutta olipa hauskaa kun toista kertaa törmään puolen vuoden aikana yllättäen suomalaisiin tässä vaiheessa matkaa. Niin mä taisin jollekulle pohtia, että 1) suomalaisia on ylipäänsä olemassa niin vähän, että prosentuaalinen osuus maailman matkailijoista jää kaiken kaikkiaan pakostakin pieneksi 2) suomalaiset suuntaavat yleensä Thaimaahan ja Espanjaan. Suomessa on kylmä, joten lämpimät maat taitavat jotenkin vetää puoleensa. Harmi sinänsä, olis siistiä jos vastaan tulis enemmänkin suomalaisia Madventure-henkisiä matkailijoita...

PPPS. Ikeaa luultiin kerran suomalaiseksi. Jonkun kanssa oli myös keskustelua siitä, onko suomessa eskimoita. Mä viittasin jäätelöön, mutta keskustelukumppani oli vakavissaan ja viittasi saamelaisiin. Mene ja tiedä eli kertokoon joku viisaampi =)

tiistai 21. toukokuuta 2013

hengissä ^^

Pitäiskö kertoo taas, että hengissä ollaan ^^

Ja yllättäen: mä tosiaan viihdyn Tokiossa. Tosin aikansa kutakin, varmaan pitkän päälle kävisi väsyttämään, kun joka päivälle löytyisi niin valtavasti tekemistä. Mutta mulla jää täällä kyllä monta juttua odottamaan ensi kertaa (esimerkiksi Miyazaki-museo, joka sattui olemaan tämän viikon jostain syystä kokonaan kiinni. Ja liput pitäisi muutenkin varata pitkän aikaa etukäteen...).

Eilen kävin penkkiurheilemassa sumohallissa. Viime yön nukuin (vihdoin) manga kissassa. Mangan lukeminen tosin jäi erittäin vähälle koska olin niin valtavan väsynyt kolmen liian lyhyen yön jälkeen, että simahdin vartissa. Heräilin tosin ihmisten yskimiseen ja muihin yökyöpeleiden ääniin, mutta olen tainnut periä äitiltä levolliset unet, enkä viitsinyt vaivautua jokaisesta äännähdyksestä niin että meni hyvin ilman korvatulppiakin. Hyvä niin, koska ne unohtui rinkan taskuun cs-hostin luo.

Mittasin toissapäivänä, että mulla on nyt säkeissä yhteensä noin 29 kiloa tavaraa. Menisi ehkä vielä Finnairilta läpi, mutta 1) mulla on tarkoitus tehdä vielä jotain ostokia, eikä manga ole ihan kevyttä 2) mä olen niin heikko etten jaksa kantaa sellaista kilomäärää. Tai ehkä mä selviäisin, mutta polvet alkaa vieläkin niin helposti huutamaan kivusta, että koetan vähän säästellä. Josko sitä vielä viidenkymmenen vuoden päästäkin kykenisi itse kävelemään, olis hienoa.

Ehee. Sitten mää olen tänään menossa hostin kanssa yöksi ravuhoteruun eli pareille tarkoitettuun LOVE-hotelliin :D Kyseessä ei ole kuitenkaan kumminkaan puolinen ihastus, vaan hostilla on yksi työpäivä vähän lyhempi, ja hän tykkää love-hotellien karaokesta ja peleistä ja kylvyistä ja muista sun moisista, niin että mä lähden kokemaan kulttuuria. Mua vähän naurattaa se, miltä kuulostaa kun sanon, että olen menossa love-hotelliin miehen kanssa, mutta mun Japanin reissuun kuuluu muutenkin kaikenlaista hupsua niin että miksipä nyt tehdä lopuistakaan päivistä tavallisen kuuloisia ^.^

Mut voi että, mulla ois kulttuuriin liittyviä päivityksiäkin valmisteilla, mutta saa nähdä ehdinkö saada edes muutamaa postattua ennen Suomeen paluuta. Noh, ehtiipä sitä sittenkin...

Työt alkaa alle kuukauden päästä. Mistähän sitä kämpän, ei täällä senmoisia ehdi miettiä ^^