Be my guest

Kiinan(kin) kieli on siitä mielenkiintoinen, että se avaa kurkistusikkunan kulttuuriin. Hyvä esimerkki tästä on sana 请 qǐng, joka tulee ensimmäisenä vastaan kysymyksessä 请问,你叫什么名字 [qǐng wèn, nǐ jiào shénma míngzi] eli karusti "qǐng kysyä, sinä olla-nimeltä mikä nimi" ja suomeksi kukas oot miehiäs. Englanniksi qǐng wèn käännetään "excuse me", mutta suomeksi ei kovan hyvää vastinetta tule mieleen; "anteeksi" ei ole kovin osuva. Mulla on siis käytössä englanninkielinen oppikirja mikä ei tietenkään ole ihan paras vaihtoehto, koska joudun miettimään kielien väliset erot englannin kautta sen sijaan että opettaja selittäisi suomeksi mikä ero kielillä on.

Qǐng:illä on neljä eri käyttöaihetta, joista kaksi muistuttaa toisiaan. Sitä käytetään pyydettäessä (englannin please): ensimmänen tapa on käskevämpi, eikä silloin kuulu hangoitella vastaan; toinen on kohteliaampi. Jätän näissä hanzit eli kirjoitusmerkit kirjoittamatta koska en oo opetellut vielä kirjottamaan niitä koneella eli merkkien etsiminen nettisanakirjasta on hidasta, ja mun pitää herätä kolmen tunnin päästä.

käskevämpi:

[qǐng gěi wǒ ní de shū] eli "qǐng anna minä sinä [de eli genetiivi] kirja"

kohteliaampi:

[qǐng gěi wǒ ní de shū, hǎo bu hǎ?] "qǐng anna minä sinä [de] kirja, hyvä ei hyvä?" eli jooko, sopiiko

Mielenkiintoiseksi qǐngin tekevät ne kaksi muuta käyttöaihetta. Ensinnäkin: qǐng:iä käytetään kutsuttaessa joku johonkin. Esimerkkilauseina väkersin 

老师请你来教室 [lǎoshī qǐng nǐ lái jiàoshì] 

eli "opettaja qǐng=kutsua sinä tulla luokkahuone"

你有没有请他爱人 [nǐ yǒu-méi-yǒu qǐng tā àiren]

eli "sinä olla-ei-olla qǐng hän rakas-ihminen" 

eli Oletko kutsunut hänen puolisonsa? (tai käsittääkseni yhtä lailla myös kutsuitko tai aiotko kutsua)

 * yǒu = engl. "to have" → olla

* rakas-ihminen = puoliso

Viimeinen käyttöaihe on ruoan maksaminen, mikä on kiinalaisessa kulttuurissa ihan toisenlainen juttu kuin meillä länkkäreillä. Täällä on tapana, että kun mennään porukalla ulos syömään, maksaa yksi seurueesta kaiken. Syömiskulttuurikin on erilainen, ja "annokset" eli ruokalajit keskellä pöytää ovat kaikille yhteisiä. Maksaminen on kunniatehtävä, ja aterian päätyttyä olen nähnyt useita kertoja muutaman miehen kilvan ojentavan rahojaan ja tyrkkivän toisiaan hiukan kauemmaksi (hommassa on leikkimieltä, ei hätää) tarjoilijasta, jotta itse saisi maksaa. Kaikenlaisia kepulikonsteja, kuten kaverin rahan väittämistä väärennetyksi, voi käyttää.

Jos peliä pelataan hienostuneemmin, voi yrittää livahtaa pöydästä ihan vaan noin ohimennen kenenkään huomaamatta esimerkiksi vessaan sujuvasti kassan ohi. Jos osaa oikein taiten reissunsa tehdä, voi käydä niin (kuten Shantoussa eräällä monista reissun hot pot -aterioista), että ruokailun päätyttyä jonkun ehättäessä maksamaan tarjoilija toteaa, että homma on jo hoidettu. Kaikkein taitavimpien kohdalla syyllistä ei koskaan saada selville. Shantoussa osoiteltiin ja pidettiin isoa ääntä, ilmeiltiin ja kyseltiin sinä, sinä kävit, kävitkö, en käynyt se oli varmaan tuo, ei en minä, kuka kävi, sinäkö, ja keskustelu jatkui minuuttikaupalla. Kyllä mua sivusta katsojana nauratti - aikuisten keppostelua koko homma ^^

Mutta takaisin qǐng:iin ja maksamiseen; isäntä voi todeta vieraalle 客 [kè], että 

我请客 [wǒ qǐng kè] "minä qǐng vieras" tai

我请你 [wǒ qǐng nǐ] "minä qǐng sinä"

Tämähän on selvää; jos länsimaalaisessa kulttuurissakin, niin täällä vielä enemmän isäntä ilmanmuuta maksaa vieraan puolesta. Koko jutun hauskuus piileekin siinä, että kutsua ja maksaa ovat sama sana. Wǒ qǐng nǐ; minä kutsun sinut - minä myös maksan.