I choose not to stay in one single place

Eh, seitsemäs päivä maaliskuuta. Miten sitä voidaan jo taas olla niin pitkällä? Huomenna on viimeiset oppitunnit. Mä luulin pitkään, että opiskelisin vielä ensi viikon, mutta voinkin lähteä lomalle. Ja kuten aina ennen lomaa, mullakin on nyt kauhia kiire. Ihana kiire. Kiire, jonka aiheuttaa se, että ihmiset haluaa nähdä mua ennen kuin lähden. Kiire, jonka aiheuttaa se, että mä haluan nähdä ihmisiä ennen kuin lähden. Onnellista. 

Onnellista on myös se, että mun opettaja ja kämppis on molemmat erittäin avuliaita. Ja parhaaseen mahdolliseen aikaan; silloin kun mulla on yhtäkkiä kiire. Kun pitää muistaa ja mennä ja selvittää uusia asioita. Opettaja osti mulle paikallista teetä. Hyvää laatua. Maksoi melkein tuplasti enemmän kuin olin antanut luvan, mutta en harmittele ollenkaan. Oli nimittäin 物美价廉 [wù měi jià lián], vapaasti käännettynä hyvä diili. Maksoin kahdenkymmenen vanhasta hyvälaatuisesta vuosikerrasta 150 yuania/ kakku. Paikallinen kertoi, että maksaa yhden, kahden vuoden ikäisestä vuosikerrasta 70 - 80 yuania. Taisin saada ystävähinnalla...

Kämppis taas vei mut kukkais-lintumarketille, josta ei tosin löytynyt kaivattua Mao-kelloa, mutta muuta sekalaista krääsää kyllä. En päätynyt toistaiseksi ostamaan mitään, vaikka tarjolla oli kaikkea toukista koruihin, pillipiiparivehkeistä vaateriepuihin sekä teestä ja teeseteistä kaneihin. Ja tietenkin kukista lintuihin. Hauska oli kierrellä, mutta kamerasta loppui akku kesken ja niinpä jäi (Kunmingissa melko harvinaiset) vanhat rakennukset kuvaamatta parhaan valon aikaan. Life is life.

Juup, olen siis tapaillut ihmisiä - sekä uusia että vanhoja. Tosin melko vähän näitä uusia tuttavuuksia; osan uusista olen jotenkin "kadottanut". Yhteyden saaminen ihmisiin on nimittäin välillä ylitsepääsemättömän vaikeaa; milloin prepaidista on [vastaanottajalla] rahat loppu, milloin... noh, syitähän voi olla monia. Mutta Menan sentään tapasin; couchsurffarin, jonka kanssa jaetaan varmaan osa Pohjois-Yunnanin reissusta. Suunniteltiin tänään matkaa päivällisellä, jolle seitsemästä kutsutusta neljä pääsi tulemaan. Kiireinen kaupunki. Mutta viihdyin seurassa ja luulen että muutkin viihtyi, niin että olen tyytyväinen. 

Huominen (to) on täynnä ohjelmaa. Aamulla menen viimeisille luennoille (harkitsin meneväni ennen luentoja kuvaamaan aamuauringossa vanhoja rakennuksia, mutta totesin että kun kello lyö kohta kolmea yöllä niin parempi ehkä panostaa nukkumiseen, vaikka jälkikäteen harmittaisikin se, ettei ole kuvia muistuttamassa millaista täällä oli), ja luentojen jälkeen nousen mahdollisimman pian bussiin suunnatakseni keskustasta vähän itään ystävän kanssa lounaalle. Sitten joko tapaan toisen ystävän tai käyn Walmartissa viimeisillä ostoksilla, ja suuntaan bussilla muutaman kilometrin pohjoisemmaksi puistoon, jonka opettaja sanoi olevan nyt täynnä kukkivia puita ja puskia. Auringonlaskun aikoihin suuntailen takaisin kotiin ja soitan siskon kanssa Skype-puhelun. Aloitan pakkaamisen ja siivoamisen. 

Perjantaina. Hmm. Perjantai on vielä auki. Saatan lähteä Pohjoiseen jo perjantai-iltana, missä tapauksessa hoitaisin aamulla loppuun pakkaamisen ym. asiat, kävisin palauttamassa pyörän ja oi-toivoa-sopii saunomassa suomalaistuttujen luona ennen suuntaamista suomalaiskaverin luo kaupungin länsilaidalle ehkä leffaa katsomaan tai muuten vaan aikaa viettämään. Ja illalla sitten bussiin.

Jos lähden vasta lauantaina, ehtisin ehkä vielä käydä parturissa ja lähetellä muutamia sähköposteja ja kirjoittaa blogimerkintöjä. Voi jäädä haaveeksi, mutta katsotaan kuinka Minnaa onnistaa.

Ja ajatuksissa soi: 

"I've met so many amazing friends..." 

En mieti sitä, että olen kohta lähdössä enkä enää näe näitä ihmisiä. Muuten tulisi ikävä ja itkettäisi. Parempi katsoa eteen päin.

Btw, maha on ollut loistokunnossa viimeisen xxx-aikaa. Ja olen syönyt maitohappobakteereita kiitettävän säännöllisesti - olen melkein ylpeä itsestäni kun muisti on toiminut hyvin. Musta voisi tulla vielä hyvä potilas...