"Pikainen päivitys" eli päiväkirjamaista tekstiä siitä, mitä on tapahtunut...

On se vaan vaikeaa aloittaa taas blogin kirjoittaminen kun ei ole mitään aavistusta siitä, mitä oli tapahtunut viimeksi kun kirjoitin. Mutta menen tällä kertaa otsikon perusteella; olin saapunut Hirosakiin eiköstä vaan, ja siellä viihdyin luullakseni neljästä viiteen yötä. En ole jaksanut laskea, oli mukava vietellä leppoisia päiviä; lähdin ulos jos huvitti. Vain yhtenä päivänä ei huvittanut: silloin satoi ja sulkeuduin täysin omaan huoneeseeni, söin suklaata ja katsoin animea, nukuin ja podin melkein alkavaa nuhaa pois. Vasta illalla kymmenen aikaan menin keittiöön ihmisten ilmoille ja olin huomattavasti paremmalla tuulella saatuani viettää aikaa yksinään. Ja Hirosakin hostit oli mitä parhaimmat. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että kun saavuin, sängyllä odotti ”tervetuloboksi” eli banaani, pari keksiä sekä esitteitä ja kartta, johon oli merkitty asunnon sijainti ja paikkoja kaupungilla reitteineen. Ja sateenvarjo ja pyyhe. Voi että miten ajattelin, että haluan Suomeen tultua taas majoittaa ihmisiä, ja antaa samanlaisen kotiin tulon kokemuksen vieraana vieraassa maassa matkaaville.

Hirosakissa nautin sakurasta ja hostien sekä heidän ystäviensä seurasta, ruoasta ja kaupunkikävelyistä. Hirosakissa on yli tuplasti sen verran asukkaita mitä Kuopiossa, ja kaupunki vaikuttaa kokonsa puolesta vieläkin isommalta (johtunee siitä, että Kuopiossa kaupungin ”keskellä” eli lähiöiden välillä on metsää), mutta tunnelma oli jokseenkin leppoisa ja maalaismainen. Olisin voinut viettää helposti vaikka viikon. Eikä missään nimessä vähiten vaikuttanut se, että hostit eivät välittäneet siitä miten tulin ja menin. Jotenkin ihmisillä tuntuu aina olevan oletus, että haluan olla menossa kaksikymmentä tuntia päivässä ja nähdä kaiken mahdollisen. Muta Hirosakissa Minna sai olla Minna ja laiskotella yhden päivän tekemättä mitään, ja muinakin päivinä tehdä vain sen mitä huvitti ilman että tarvitsi pelätä, että joku jotenkin ihmettelisi sitä miten olen matkalla enkä tee kaikkea mitä kaikki muutkin tekevät.

Hirosakista otin junan Aomoriin, josta ostin toisen East Japan rail passin (4 matkustuspäivää 1 kk:n kuluessa, hinta 16000 yeniä eli heitetään vaikka että 150 €) käytin ensimmäisen päivän matkaamalla Sendaihin. Loikkasin siis sujuvasti yli kaikkien suunnitelmieni liftata ja pysähtyä Tonossa ja Hiraizumissa (molemmat ilmeisesti pieniä mutta kuvauksellisia turistikohteita), että välttäisin kiireen. Majailin siis Hirosakissa viitisen päivää, ja sen jälkeen Sendaissa neljä, viisi päivää. Tekemättä oikein mitään. Majoituin liftatessa tapaamani ja varmaankin jo aiemmin mainitsemani japanilaisen dormitorion alakerrassa. Huoneen hinta oli 500 yeniä (kyllä, alle 5 €)/yö, mutta edes sitä en saanut maksaa itse, vaan ”hosti” maksoi kaiken. 

* * *

Tämän verran ehdin kirjoitella ajatuksia ylös Tokion hostin kanssa jutustelun lomassa eilen, perjantai-iltana (tai yönä) ennen nukkumaan menoa. Ja tänään saavuin aamulla heti yhdeksän maissa Starbucksiin, että ehtisin päivitellä, mutta prioriteettien takia (henkilökohtaisiin maileihin vastaaminen, sohvasurffausviestien lukeminen ja majoituksen järjestely) vievät sen verran aikaa, että blogin päivittäminen jää pahasti kesken. Sanottakoon, että Hirosakissa ja Sendaissa lepäilyn jälkeen olen valmis Tokiolle – ja viihdyn täällä yllättävän hyvin isoksi kaupungiksi. Eilen bongasin aamulla sohvasurffaajien tapaamisen (tai kaksi) Sanja Matsuria varten. Missasin ensimmäisen klo 12.00 tapaamisen, koska en hoksannut, että tapaamispaikka oli juna- eikä metroasema. Mutta löysin paikallisten avulla WiFi-paikan, ja ehdin ottaa vielä metron toisen ”ryhmän” tapaamispaikalle 12.30. Hengailtiin päivä yhdessä, ja oli erinomaisen hauskaa huomata, miten toisilleen täysin tuntemattomat ihmiset voivat viihtyä hyvin keskenään reissatessa. Ah! ^^ Kymmenen minuutin päästä tapaan toisen näistä eilisistä kavereista uudelleen, israelilainen reppureissaaja, liftari ja pyöräilijä, jonka kanssa lähdetään jatkamaan eilen kesken jäänyttä Akihabaran nörttialueen tutkimista. Että hengissä ollaan ja hyvää kuuluu, koti-ikävä on painunut taka-alalle, ja voin sanoa ihan syrämmen pohojasta että kyllä mä täällä viihdyn ennen kotiintuloa, vaikka kotiinpaluu sitten aikanaan ei kuulosta ollenkaan pahalta ^^