"Pikainen päivitys" eli päiväkirjamaista tekstiä siitä, mitä on tapahtunut...

On se vaan vaikeaa aloittaa taas blogin kirjoittaminen kun ei ole mitään aavistusta siitä, mitä oli tapahtunut viimeksi kun kirjoitin. Mutta menen tällä kertaa otsikon perusteella; olin saapunut Hirosakiin eiköstä vaan, ja siellä viihdyin luullakseni neljästä viiteen yötä. En ole jaksanut laskea, oli mukava vietellä leppoisia päiviä; lähdin ulos jos huvitti. Vain yhtenä päivänä ei huvittanut: silloin satoi ja sulkeuduin täysin omaan huoneeseeni, söin suklaata ja katsoin animea, nukuin ja podin melkein alkavaa nuhaa pois. Vasta illalla kymmenen aikaan menin keittiöön ihmisten ilmoille ja olin huomattavasti paremmalla tuulella saatuani viettää aikaa yksinään. Ja Hirosakin hostit oli mitä parhaimmat. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että kun saavuin, sängyllä odotti ”tervetuloboksi” eli banaani, pari keksiä sekä esitteitä ja kartta, johon oli merkitty asunnon sijainti ja paikkoja kaupungilla reitteineen. Ja sateenvarjo ja pyyhe. Voi että miten ajattelin, että haluan Suomeen tultua taas majoittaa ihmisiä, ja antaa samanlaisen kotiin tulon kokemuksen vieraana vieraassa maassa matkaaville.

Hirosakissa nautin sakurasta ja hostien sekä heidän ystäviensä seurasta, ruoasta ja kaupunkikävelyistä. Hirosakissa on yli tuplasti sen verran asukkaita mitä Kuopiossa, ja kaupunki vaikuttaa kokonsa puolesta vieläkin isommalta (johtunee siitä, että Kuopiossa kaupungin ”keskellä” eli lähiöiden välillä on metsää), mutta tunnelma oli jokseenkin leppoisa ja maalaismainen. Olisin voinut viettää helposti vaikka viikon. Eikä missään nimessä vähiten vaikuttanut se, että hostit eivät välittäneet siitä miten tulin ja menin. Jotenkin ihmisillä tuntuu aina olevan oletus, että haluan olla menossa kaksikymmentä tuntia päivässä ja nähdä kaiken mahdollisen. Muta Hirosakissa Minna sai olla Minna ja laiskotella yhden päivän tekemättä mitään, ja muinakin päivinä tehdä vain sen mitä huvitti ilman että tarvitsi pelätä, että joku jotenkin ihmettelisi sitä miten olen matkalla enkä tee kaikkea mitä kaikki muutkin tekevät.

Hirosakista otin junan Aomoriin, josta ostin toisen East Japan rail passin (4 matkustuspäivää 1 kk:n kuluessa, hinta 16000 yeniä eli heitetään vaikka että 150 €) käytin ensimmäisen päivän matkaamalla Sendaihin. Loikkasin siis sujuvasti yli kaikkien suunnitelmieni liftata ja pysähtyä Tonossa ja Hiraizumissa (molemmat ilmeisesti pieniä mutta kuvauksellisia turistikohteita), että välttäisin kiireen. Majailin siis Hirosakissa viitisen päivää, ja sen jälkeen Sendaissa neljä, viisi päivää. Tekemättä oikein mitään. Majoituin liftatessa tapaamani ja varmaankin jo aiemmin mainitsemani japanilaisen dormitorion alakerrassa. Huoneen hinta oli 500 yeniä (kyllä, alle 5 €)/yö, mutta edes sitä en saanut maksaa itse, vaan ”hosti” maksoi kaiken. 

* * *

Tämän verran ehdin kirjoitella ajatuksia ylös Tokion hostin kanssa jutustelun lomassa eilen, perjantai-iltana (tai yönä) ennen nukkumaan menoa. Ja tänään saavuin aamulla heti yhdeksän maissa Starbucksiin, että ehtisin päivitellä, mutta prioriteettien takia (henkilökohtaisiin maileihin vastaaminen, sohvasurffausviestien lukeminen ja majoituksen järjestely) vievät sen verran aikaa, että blogin päivittäminen jää pahasti kesken. Sanottakoon, että Hirosakissa ja Sendaissa lepäilyn jälkeen olen valmis Tokiolle – ja viihdyn täällä yllättävän hyvin isoksi kaupungiksi. Eilen bongasin aamulla sohvasurffaajien tapaamisen (tai kaksi) Sanja Matsuria varten. Missasin ensimmäisen klo 12.00 tapaamisen, koska en hoksannut, että tapaamispaikka oli juna- eikä metroasema. Mutta löysin paikallisten avulla WiFi-paikan, ja ehdin ottaa vielä metron toisen ”ryhmän” tapaamispaikalle 12.30. Hengailtiin päivä yhdessä, ja oli erinomaisen hauskaa huomata, miten toisilleen täysin tuntemattomat ihmiset voivat viihtyä hyvin keskenään reissatessa. Ah! ^^ Kymmenen minuutin päästä tapaan toisen näistä eilisistä kavereista uudelleen, israelilainen reppureissaaja, liftari ja pyöräilijä, jonka kanssa lähdetään jatkamaan eilen kesken jäänyttä Akihabaran nörttialueen tutkimista. Että hengissä ollaan ja hyvää kuuluu, koti-ikävä on painunut taka-alalle, ja voin sanoa ihan syrämmen pohojasta että kyllä mä täällä viihdyn ennen kotiintuloa, vaikka kotiinpaluu sitten aikanaan ei kuulosta ollenkaan pahalta ^^

Moriokasta Miyagin kautta Towadalle ja Hirosakiin

Sade on vihdoin lakannut. Tänään saattaa vielä tulla kuuroja, mutta huomisesta eteen päin on luvassa aurinkoisia päiviä - ja silloin sakuran pitäisi puhjeta täyteen kukkaan. Nukuin [taas] yhden yön hotellissa, ja söin tuhdin aamiaisen; olen suunnilleen oppinut arvaamaan, milloin kyseessä on tofu eikä liha. Lisäksi täältä pohjoisesta tuntuu jostain syystä löytyvän helpommin kasvisvaihtoehtoja. En tiedä voiko näistä vetää lankoja toisiinsa, mutta käsittääkseni pohjoinen Japani on eteläistä köyhempi, ja yleensähän liha on rikkaiden herkkua.

Lasisen teekupin kylki täyttyy sormenjälkiä kun lämmittelen käsiäni ulkona kävelyn jälkeen. Silmiä ja nenää kutittaa. Saattaa olla merkki pienestä flunssasta. Akitan hostilla oli tukkoinen pää ja se pyyteli anteeksi, kun saavuin kaupunkiin. Minkäs teet, niin että sitä odotellessa jos on tullakseen.

Blogiin tarttuminen tuntuu kolmenkin päivän jälkeen vaikealta. Näihin päiviin mahtuu niin paljon kaikenlaista uutta, ja mun pitää vaivata päätäni kovasti, että muistan edes missä olin eilen aamulla herätessäni. Illan ja aamun muistaa, mutta puolitoista vuorokautta, saati kaksi tai kolme ovat jo liikaa. Joudun kaivamaan kameran laukusta välttääkseni liiallisen pohtimisen aiheuttaman päänsäryn.

Noniin, viime päivityksen iltaan mennessä oltiin ajeltu riittävästi ja päädytty liftikuskin kanssa suunnitellusti Iwate-prefektuurin rannikolle "kuuluisalle näköalapaikalle"; rannalle jonka nimeä en muista enkä jaksa selvittääkään. Oltiin ostettu marketista syötävää ja naposteltavaa; katsottiin autossa läppäriltä Hunter X Hunter -animea ennen kuin simahdettiin auton takaosaan yhdentoista jälkeen.

Autossa ei ollut verhoja, joten mä heräsin ilman vaikeuksia (ilman minkäänlaista herätintäkään) auringonnousuun klo 4:45. Puettiin lisäkerroksia päälle ja loikattiin ulos räpsimään kuvia auringonnoususta - myöhästyttiin tosin osin kun ei oltu riittävän ärhäköitä eli nopsia nousemaan. Lisäksi mä jätin vara-akun autoon, joten kuvaaminen loppui lyhyeen kun en ollut huomannut akun olevan lopussa... :D Sellaista se on, mutta tuli ne kummalliset värit jotenkin taltioitua, vaikka linnun laulu ja aamutunnelma (ja varmasti paljon muutakin, mitä ei enää edes muista) kuvista puuttuukin. 

Auringonnousun ensimmäinen muisto.
Iwate ken, Japan.

Yhden yön hotelli.

Auringonnousun ihailun eli 45 min ulkoilun jälkeen palattiin autolle nukkumaan vielä muutamaksi tunniksi. Herättiin yhdeksältä, ja lähdettii matkaan yhdeltätoista. Oltiin varattu edellisenä päivänä huone syrjäisestä pikkuhotellista Towada-järven ("Towadako") rannalta, ja suunniteltiin ajelevamme päivän aikana rantaviivaa pitkin pohjoiseen maisemia ihaillen ja saapuvamme hostellille neljän, viimeistään viiden aikaan. Kaikkea voi aina suunnitella...

Iwaten rannikolla.

 

2011 tsunamin jälkiä Iwaten rannikolla.

2011 tsunamin jälkiä suht kaukana vesirajasta. Hotelli on
edelleen käytössä, mutta ei turistien vaan rakennusmiesten
majapaikkana.

 

Turhautumisenmuistelukuva: auto ei pysähtynyt Heti, ja niin
Kuva jäi ottamatta. Aurinko taustalta haalistui sinä aikana kun
käytiin kääntämässä auto. Mutta onpahan edes kuva muistona.

Izakaya eli japanilainen pubi; päivällinen matkan varrella.

Kevään korvalla. Oirase, Aomori, Japan.

 

Oirase, Aomori, Japan.

Ilmainen lumitie (tuli mieleen aiempi
ja huomattavasti kalliimpi kokemusmatka).

 

Laskettelijoiden suosiossa oleva Sukiyu onsen Eh. Mutta ihan
ylihinnoiteltu paikka (600 yeniä/allas; vaihtoehtoina yksi joko
 seka- tai pelkästään oman sukupuolen sisäallas).

Satunnainen "paikallinen herkku" -syömäpaikka.
Hirosaki, Aomori, Japan.

Näkymä Route Innin ikkunasta tänäaamuna. Hirosaki, Japan.

Noniin, Olennaiset matkajutut on taas kirjattu ylös. Päässä ei ole kovin montaa ajatusta; olen onnellinen pienistä asioista kuten siitä, että viereisen pöydän ketjupolttajat saivat keskustelunsa päätökseen. Ja siitä, etten pessyt pyykkiä eilen vaan vasta tänään, että saan tupakan savun pois. Mistä johtuu, että tupakka ei haissut Kiinassa yhtä pahalle kuin täällä?

Matkaa on jäljellä kuukausi. Ajatella. Enkä ole vielä tehnyt mitään asunnon hankkimisen eteen (lukuun ottamatta mainintaa fb:ssa). Pitäisi varmaan pikkuhiljaa alkaa valmistautua ajatukseen Suomeen paluusta. Mutta vielä sitä ennen edessä on pari kuulemma-kuvauksellista pysähdyspaikkaa ennen Tokioon menoa; sitten Tokiossa isot festarit ja vähän chillailua ja kaupunkiin tutustumista ennen kuin ajattelin ottaa vihdoin seitsemän päiväisen reilipassin käyttöön ja junailla Japania ristiin rastiin; ajatuksia kohteista on, mutta mikäänhän ei ole koskaan varmaa, niin että palaillaan viimeisiin kohteisiin sitten kun sinne päästään...

Sateinen Tohokun kevät vai ame onna?

Olen pyörinyt Tohokua eli Japanin pääsaaren Honshun pohjoisempaa puolta ristiin rastiin kaiketi jokusen päivän, vai lienenkö jo viikko vierähtänyt. Sadetta on piisannut, ja olen joutunut vakavasti miettimään, olenko japanilainen ame onna - nainen, jota sade seuraa. Toivottavasti kyse on vain keväästä =)

Viime päivinä olen lillunut onseneissa (senkin jälkeen kahdesti kun viimekirjoituksessa asiasta mainitsin) ja testannut mixed bathin eli miesten ja naisten sekaonsenin. Vesi oli valkean maitomaista, joten näkyvyys veden alla oli nolla, mutta olin silti altaan ainoa nainen. Japanilaiset miehet siirtyivät puolessa minuutissa kaikessa hiljaisuudessa eleettömän kohteliaasti altaan toiselle laidalle. Sisällä naisten puolella paikallinen nainen tiesi kertoa, että vielä hänen isoäitinsä (tai isoäitinsä isoäidin, ei näitä oikein muista) aikana oli luonnollista käydä sekakylvyssä. Syytä tilanteen muutokseen en ole japanilaisilta kuullut, mutta joskus luin, että sekakylvyt olivat lähetystyöntekijöille aikoinaan kauhistus ja niinpä ne laitettiin heti pannaan. Liekö samoilta ajoilta periytynyt naisten pelko miehiä kohtaan - lähinnä liittyen samassa huoneessa nukkumiseen. On kuin miehet muuttuisivat pimeän tullen pedoiksi jotka eivät voi hallita itseään. Mä en kylläkään osaa määritellä sitä, mitä normaali suomalainen vastaavasta tilanteesta ajattelee, taidan itsekin olla vähän poikkeustapaus asuttuani mies-naiskommuunissa. Mitä nyt muutenkin tällainen ituhipahtava kasvissyöjäkummajainen...

Noniin, lisäksi olen istunut tuntikausia autossa sateen piiskatessa peltoja ja pientareita. Eilen pyörähdettiin K:n kanssa Tazawako-järven ympärystä. K on siis japanilainen herrasmies, joka poimi mut kyytiin liftaamasta keskeltä ei mitään; K vaeltaa kultaisen viikon eli tiistai iltapäivään asti autollaan Tohokua ristiin rastiin vailla suunnitelmaa, niin että mulle vähän niin kuin siunaantui autokuski, kun K kysee kovasti mitä mä haluaisin nähdä ja sanoi vievänsä mut minne haluan. Pysytään kuitenkin kohtuuden rajoissa, ei ole reilua ottaa japanilaisesta ystävällisyydestä kaikkea irti. Tässä parit räpsyt eiliseltä päivältä:

Joku nähtävyys Tazawakon rannalla ^^

Tazawako-järvki lounaspaikan sateisen ikkunan läpi.
Tazawako, Akita.

Illaksi palasin Akitaan ja menin hostieni (tai hostin ja hänen äitinsä) kanssa paikalliseen pikkubaariin live jazz -keikalle, joka pidetään joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Ai että mitkä jamit! Keikka alkoi kahdeksalta, puoli kymmenen oltaisiin mieluusti jääty jatkamaan mutta nälkä alkoi kurnia kun reissaamisinnostuspäissämme ei kukaan oltu oikein syöty kunnolla (mä olin syönyt parhaiten; varmaan koska japanilaiset on ehkä tarkempia syömisestä myös matkustellessaan kun tällaiset mistään mitään tietämättömät reissaajat joille ruoan etsiminenkin on vieraassa kulttuurissa joskus vähän mendokusai, työlästä).

Jazz jamit kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Akita, Japan.

Löydettiin aivan upea okonomiyaki-paikka ja voi hitsit kun en ottanut kuvaa. Mutta sain hyvän kasvisversion ja masun täyteen, niin että 11pm oli hyvä mennä vielä lillumaan Hana no yu -hotellin kahdentoista altaan spahan eli kylpylään. Altaat - ja kaiketi vesikin - jäljittelivät onsenia, ja kokemus oli varsin rentouttava, vaikka vesi ei "ihan aitoa" ollutkaan :D Paikasta löytyi myös olohuoneen kokoinen avara, taulu-tv:llä varustettu sauna, jossa ehdin 45 minuutin pikakylpemisen aikana käydä kahdestikin. Ja varmaan vain saunasta viileään järviveteen hypänneet (tai avannossa käyneet) tietää sen tunteen, mikä mulle tuli kun saunan jälkeen upotin itseni kylmävesi altaaseen. Voi ah sitä autuutta! Sanoin aiemmin samana päivänä kylpykaveri-japanilaiselle onsenissa, että voi olla että onsen voittaa saunan. Mutta perun puheeni: ainakin sauna + vilvoittavaan veteen pulahtaminen sen jälken lyö onsenin sata - kolmetoista!

Menin nukkumaan yhdeltä ja heräsin aamulla vaille kuusi tullakseni aikaisella junalla Moriokaan. Eilen aamulla kirjoitin K:n avustuksella matkasuunnitelman, ja kolme tulevaa päivää menee Iwate- Aomori -akselilla; hiukan maisema-ajelua, hiukan kävelyreittejä ja hiukan ehkä sakuraa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Jatko riippuu vielä vähän siitä, miten sohvasurffaus onnistuu, mutta päätin jättää Hokkaidon joka tapauksessa väliin; kulkemisiin sinne ja takaisin menisi vähintään kaksi päivää, voi olla että menisi kolmekin, jolloin päiviä itse Hokkaidolla olemiselle jäisi noin viikon verran. Ja hintaa tulisi pelkille kulkemisille arviolta 200 - 300 €. Totesin, että ei taida olla tällä kertaa sen väärti, kun sääkin on siellä vielä niin kylmä. Jos olisi enemmän aikaa, menisin ehdottomasti säästä ja hinnasta huolimatta.

Lisään loppuun vielä kolme päähän pälkähtänyttä mutta varsin sekalaista ajatusta, jotka mut on yllättäneet Japaniin tultua (eli joiden kuvittelin olevan toisin)

1) Täällä ei juurikaan katsota animea. Suuri osa ei edes tiedä animen ja mangan eroa.

2) Kaikki japanilaiset talot eivät ole kauniita. Itse asiassa maaseudulla matkaillessani olen joutunut rankasti kyseenalaistamaan ajatuksen japanilaisesta estetiikasta (mulla oli tänne tullessa se käsitys, että Japanissa kaikki on kauniisti ajatuksella suunniteltu ja rakennettu).

3) Tiet ovat huonossa kunnossa. Suomalainen asvalttitie on huomattavasti parempi kulkea.
4) Täällä ei ole roskiksia. Suomessa ollaan totuttu siihen, että roskat voi dumpata roskikseen joka kadun kulmassa, mutta täällä ihmiset opetetaan viemään roskat kotiin. Lähin julkinen roskis löytyy yleensä lähimmän combinin eli convenience storen eli [yleensä 24/7 auki olevan] kioskin oven luota. Onneksi ne ovat sentään valtavan yleisiä, mutta multa meni hetki tottua siihen, että mun pitää itse asiassa poiketa kadulta, että pääsen roskista eroon. めんどくさいな~...

Mutta ihmiset. Ei tällaisia ihmisiä löydä varmaan mistään muualta maailmasta........ Ü Edellisen hostin äiti, joka ei ole matkaillut paljoa, eikä koskaan yksikseen, kehui maata helpoksi matkustaa ilman kielitaitoa. Ihmiset ovat avuliaita. Hän totesi myös, että hän nyt onkin ollut "poikansa vastuulla", voisi hän viettää täällä päiviä itsekseenkin ja viihtyä silti loistavasti. Ja mää komppaan. Ja Madventures kanssa: Japani on varmasti yksi maailman helpoimpia maita matkustaa.

Päätöksiä, päätöksiä!

Pöh. Manga kissa jäi toistaiseksi kokematta. Kävi ilmi, että yön yli oloa varten [Moriokan manga kissassa] on ensin maksettava rekisteröitymisestä 3000 yeniä. Sen päälle maksetaan reilu 2500 yeniä/ 12h Olkoonkin mangan keskellä, mutta en halunnut maksaa nojatuolissa istumien nukkumisesta enempää kuin mitä maksaisin hotellihuoneesta. Ja niin suuntasin mun vara-vaihtoehdolle, eli aseman lähellä olevaan kapselihotelliin. Mutta niin pian kuin näin vastaanottovirkailijan hämmentyneen ilmeen astuessani ovesta sisään, tiesin mistä oli kysymys: näihin kapseleihin kelpuutetaan nukkumaan vain miesväki.

Niinpä mä – mietittyäni ehtisinkö vielä junalla takaisin Tokioon ja löytäisinkö sieltä yöpaikan yhdeltätoista yöllä – päädyin puoli yhdeksän jälkeen illalla tekemään tutustumiskierroksen aseman lähellä oleviin hotelleihin. Turisti-infon tyttö oli kertonut halvimman huoneen alueella olevan 3980 yeniä. Niinpä olin oikein tyytyväinen, kun viides hotelli ilmoitti hinnaksi 4100 yeniä. Aamulla ahdoin itseeni monta croisanttia ja pari keitettyä kananmunaa (olettekos koskaan nähneet oranssin-tulipunaista munankeltuaista O.o) ja maissikeittoa, ennen kuin kymmeneltä menin juna-asemalle ja hyppäsin ensimmäiseen Aomoriin lähtevään junaan.

Mulla oli couch surffauksen kautta varattuna yöpaikka pienen pienestä kylästä johon kukaan ei kuulemma koskaan eksy. Odottelin Aomorissa pari tuntia (Starbucksissa, kuinkas muuten; ja tuumasin, että olen tässä parin viikon aikana tukenut Starbucksia varmaan riittävästi koko elämäni ajaksi), ennen kuin lähdin sopivalla junalla matkalla kohti korpea. Vaihdot meni melkein hyvin, mutta olisitteko uskonut, että kun [viimeinen] vaihtoaika on kolme minuuttia, jonka aikana pitää kävellä ulos [pienen pieneltä] asemalta ja siirtyä erittäin läheiselle asemalle – joka oli itse asiassa lähes viereinen rakennus; yksityinen rautatieyhtiö, jota oven perusteella luulin matkamuistomyymäläksi ja kävelin siksi kymmenen sekuntia ohi – ja ostaa lippu… No, voitteko kuvitella. Myöhästyin. Mut kaikesta selvitään: mulle näytettiin ovelta, missä on lähin puhelin, ja niinpä testasin ensimmäistä kertaa elämässäni puhelinkopin ^^. Hostini haki mut autolla (olisin voinut odottaa junaakin…), ehdittiin jutustella muutaman tunnin ajan ennen kuin laskin väsyneen oloiset hostit lepäämään, koska heillä oli seuraavana aamuna töitä. Mut syötiin hyvää ruokaa ja kirjoitettiin mulle yhdessä pahvilapulle nimi, johon haluaisin päästä liftaamalla matkatessani Akitaan.

Aamulla heräsin tyhjästä talosta, nappasin kymmenen maissa pyörän pihalta ja kävin katsastamassa hienon pahkapuun neljän kilometrin päässä. Enemmän nautin kuitenkin puhtaasta, rauhallisesta luonnosta ja lintujen laulusta ja valtavien puiden huokailusta tuulessa. Tuntui kotoisalta, ja ajattelin, että vaikka eilen vihdoin myönsin, että mulla on koti-ikävä, niin kyllä tällä matkalla tulee vielä eteen monta asiaa, joista nautin. Kaksi päivää myöhemmin voin sanoa: ehkä metsäkävely tosiaan helpotti. Kyläpahasessa olo, isosta kaupungista pakeneminen. Ja liftaaminen. Mää nääs sateessa pahvikyltin kanssa suihkunraikkaana hyvällä mielellä puoli kahden maissa ehdin odotella kyytiä ehkä alle 10 minuuttia, kun iso uusi hieno valkoinen (huom. mä en ymmärrä autoista eikä mua myöskään kiinnosta ^^) auto, joka itse asiassa peruutti takaisin, otti mut kyytiin. 27-vuotis japanilaisnuori halusi harjoitella englantia. Ja voi että, tuntuu riippuvan niin ihmisestä, kenen kanssa synkkaa; ei ole ihan jokaisen hostin kanssa osuneet huumorit yksiin, ja olen ajatellut sen johtuvan länsimaalaisen ja aasialaisen huumorin erosta mut ei taida pitää ihan paikkaansa.

Unohdettu nähtävyys keskellä ei-mitään. Kamikochi, Akita, Japan.

Ja nyt tilanne on tämä: mulla on mukava hosti Akitassa, käytiin tänään autoajelulla pitkän matkan päässä ja lepäiltiin syrjäisessä onsenissa. Olen vaikean päätöksen edessä: aika näyttää – eikä ketään yllätä – menevän kortille ja mun pitäisi päättää, haluanko

1)      mennä Hokkaidolle (Japanin pohjoisin saari, kylymähkö paikka) mutta

a.       paljon luontoa ja luonnonpuistoissa trekkausmahdollisuuksia ja

b.      luonnollisia = metsän keskellä olevia onseneita sekä

c.       vähän ihmisiä, ei juuri lainkaan turisteja

Tää olisi niin ihanaa vastapainoa sille kaikelle ihmisvilinälle ja kaupungissa ololle, jota täällä on ehtinyt olla näin maalaistyttöselle ihan riittävästi – ja Hokkaido oli ensimmäinen paikka, johon ajattelin haluavani mennä kun päätin tulla Japaniin. Kaksi vahvaa plussaa olisivat upea luonnollinen onsen (mulla on paikasta ensikäden tietoa) ja couch surffauspaikka pikkukylässä asuvan englantia opettavan länkkärin luona, jonka luona voisi levätä ja olla pidempään (”yhden, kahden yön kävijät älkööt vaivautuko”). Ja yhtenä päivänä pääsisi mukaan kouluun tapaamaan oppilaita. Olisi aivan sairaan hienoa sekin.

2)      jättää Hokkaidon väliin (koska ehtisin tämän suunnitelman mukaan olla siellä himpun reilun viikon, ja kulkeminen näyttää olevan hiukan monimutkaista ja erityisesti kallista ja sen sijaan

a.       ottaa vastaan mut kyytiin napanneen kuskin tarjous näyttää Sendain aluetta

b.      mennä Tokioon 2 miljoonaa ihmistä kerääville festivaaleille (ei mitkään musiikkifestarit vaan festivaalit; juhlat)

Tässä tapauksessa ehtisin myös tutkia Pohjois-Honsun aluetta reilun viikon verran ihan rauhassa ja liikkua liftaillen ympäriinsä (tai ostaa toisen JR passin, mutta liftaaminen on paljon hauskempaa). Säästäisin rahaa ja pääsisin kokemaan huippuja juttuja – kuten varmasti Honshullakin. Vaikka nää jutut on aivan erilaisia.

Jotka tuntee mut, tietää, että mä en osaa tehdä tällaisia päätöksiä. Oon nyt kuitenkin koettanut tsempata – eh, koska on pakko – ja päätynyt siihen, että haluaisin mennä Hokkaidolle sitten, kun on kunnolla aikaa. Harmittaa kyllä. Mutta ehkä on hyvä jättää joitain haaveita vielä tulevaisuudellekin, ja toisaalta haluan olla sellainen ihminen, joka on kykenevä muuttamaan suunnitelmiaan sen mukaan, mitä elämä tuo tullessaan.

Lähettäkää mulle Suomesta toimiva deodorantti. Huoh.

Taas on edessä pitkä teksti, joten jaan sen teennäisesti kahtia:D

OSA I: majailuista

Muuten kaikki on hyvin, paitsi että dödö pettää jatkuvasti. Se uusi japanilainen.

Yllärisohvasurffasin kolme yötä Tokiossa skandinaaveista tykkäävän japanilaisen luona. On tullut todettua tällä matkalla muutamaan kertaan (ensimmäisen kerran Shimonosekissä): suomalaisessa (ja ehkä yleisestikin skandinaavisissa) kulttuureissa on jotain yhteistä japanilaisen kulttuurin kanssa - ainakin sen verran ja sellaisissa asioissa, että japanilainen kokee skandinaavin kohteliaaksi ja mukavaksi ihmiseksi. Jopa siinä määrin, että kun haluaa lähteä matkustamaan "johonkin päin maailmaa", päätyy valinneeksi Skandinavian, mahdollisesti Suomen, ja haluaa siksi tutustua suomalaisiin ihmisiin ja majoittaa [erityisesti] suomalaisia sohvasurffaajia, vaikka sohvasurffauksen kulttuuri eli vieraan kotiin kutsuminen onkin yleisesti japanilaiselle varsin vieras ja epämukava ajatus.

Tunsin oloni hiukan orvoksi, kun pitkästä aikaa majailin WiFittömässä paikassa, enkä voinut tarkistaa haluamiani asioita netistä silloin kun siltä tuntui (tai suunnitella matkaa, niin olin alunperin ajatellut nämä kolme välipäivää ennen pohjoiseen suuntaamista käyttää). Suunnitelmia vailla mä päädyin hyppäämään tänään 6:56  aamujunaan Moriokaan, ja istun nyt hiukan väsyneenä Starbucksissa. Ja tuumin, että Japanissa hienoa on se, että mun kokemuksen mukaan mihin tahansa kahvilaan menee, soi taustalla vähintäänkin hyvin siedettävä, yleensä hyvä musiikki. 

Turisti-infon tyttö neuvoi mulle sukoshi eli [muka] vähän englantia puhuvana oikein sujuvasti paikat joissa käydä. Eikä mua haittaa ollenkaan se, ettei tää ole turistikohde eikä täällä ole pahemmin nähtävää. Olen odottanut tätä päivää, jolloin ympärillä ei ole ihmistä jonka kanssa voisin jutustella, ja saan rauhassa lojua netissä ja suunnitella loppumatkan kulkemiset ja majoitukset. Eikä tällaisessa kaupungissa ole ruuhkaakaan, niin että voin ihan hyvällä omalla tunnolla varata pöydän viideksi tunniksi.

Tää päivä (tai tuleva yö) on siitä jännittävä, että aion [vihdoin] nukkua manga kissassa eli manga-/internetkahvilassa. Hinta on vajaan 2600 yeniä eli noin 21 €/yö (12h); jos menen illalla kahdeksan maissa, voin lähteä aamulla sopivasti kahdeksaksi junalle. Manga kissa on halvin yöpaikkavaihtoehto tällä hetkellä. Yöjunasta (esimerkiksi Tokioon, josta sitten pääsisi taas kolmessa tunnissa mihin vain isoon kaupunkiin) pitäisi maksaa 3000 yeniä ekstraa käytössä olevan JR East Passin päälle. Bisneshotelli aseman lähellä maksaisi piirua vaille 4000 yeniä. Aseman lähellä näytti kartan mukaan olevan myös kapselihotelli, en käynyt kysymässä hintoja. Eikä näistä vaihtoehdoista löydy mangaa. Junasta ei myöskään nettiä tai suihkua. Huomatkaa siis: manga kissasta löytyy usein myös suihku - samoin tästä mun tämän öisestä vaihtoehdosta ^^

OSA II: syömisistä ja Tokio-päivistä

Mitähän muuta. Olen löytänyt [ainakin lähes] kasvisversiona hyvän kasan japanilaisia ruokia. ...joista en ole ottanut kuvia. Tuskin edes muistan nimiä. Natto eli mädätetyt pavut on testattu, olivat parempia kuin ihmisten puheista olin ymmärtänyt. (Vai pitäisikö sanoa että "ei ollenkaan niin pahoja, joskin vaatisivat hiukan totuttelua ansaitakseen lempinimen 'herkku'"). Olen syönyt ramenia (alunperin Kiinasta tullut, mutta nykyään usein japanilaiseksi mielletty nuudelikeitto) ja okonomiyakia (pannulla paistettu tuhti paksu "taikinamunakas") ja sobaa ja yakisobaa (soba on tietynlainen nuudeli ja yaki tarkoittaa paistamista). Kaikki tässä mainitut nattoa lukuun ottamatta ovat suomalaiseen makuun helppoa kokeiltavaa. Mitähän muuta... Sitten on tietysti makeat herkut joista ensimmäisenä tulee mieleen mochi eli 'glutenious rice'sta (gluteenipitoisesta riisistä?) tehty lättänä, "raaka" taikinapallero, jonka sisällä on usein punapaputahnaa. En kuvien puuttuessa kerro ainakaan tällä erää syötävistä tämän enempää. Oman saamattomuuteni tuntien en luultavasti kerro ikinä. Sitä paitsi tästä maailmasta löytyy paljon parempia japanilaisen ruoan asiantuntijoita kuin minä ^^ 

Mutta sen verran tekee mieli sanoa, että on ollut hauska huomata: matkatessa nämä kummalliset maut jotenkin sulautuvat ympärillä olevaan kulttuuriin niin luontevasti, ettei niitä oikein osaa outona pitääkään. Sitä olen kuitenkin miettinyt, että jos toisin tuliaisina täällä syötynä ihan normaalilta maistuvaa vihreätee-suklaata Suomeen, se maistuisi Suomessa ihan kummalliselta. Herkku poikkeaa täysin suomalaisista makutottumuksista. Reissussa kaikki on kuitenkin muutenkin poikkeavaa, joten yksi vihreäteesuklaa tunnu missään. Se istuu omaan lokeroonsa, täällä. Niinpä, vaikka mulle vihreäteesuklaa aina silloin tällöin maistuukin, ei siitä oikein ole hyväksi tuliaiseksi. Paitsi ihmisille, joilla on halua kokeilunhaluisille ihmisille. Ja itselle matkamuisteluhetkiin mutusteltavaksi. 

Jos tähän nyt jotain päiväkirjan tapaista vähän rustailisi, niin olin tosiaan pari päivää hiukan hukassa ilman nettiä. Tokion hammaslääkäri-hostini oli lauantaina töissä, eikä lähimässä WiFi-paikassa (eh, Makudonarudo eli Mäkkäri eli syödään nyt sitten vaikka ranskalaiset ja kahvi) ollutkaan Wifiä enää siinä vaiheessa kun tilaus tuli pöytään, mutta koska olin 12 tunnin Ah!-yöunista hiukan pöhelössä, päätin ottaa rauhallisesti ja kasella animea, koska viikonloppuna Shinjukun aseman läheinen Starbucks olisi varmasti täynnä enkä viitsinyt lähteä etsimään Shinjukusta niitä kahtakymmentäyhtä muuta Starbucksia jotka alueella pitäisi olla kun ei ollut karttaakaan. Että mä rakastan pitkiä lauseita! 

Ja sunnuntaina - eli eilen - tutustuttiin sitten urakalla lähialueisiin: käytiin Meiji shrinella eli temppelissä todistamassa yhtä pikaisella silmäyksellä onnellisen näköistä avioliiton alkua, sekä Harajukun ostosparvetissa ihmettelemässä ryysistä ennen kuin suunnattiin Shinjukuun ja tutkittiin sekä alueen itä- että länsipuoli. Sivistyksen nimissä käytiin eteisessä asti tutustumassa ravuhoteruun eli Love-hotelliin, josta arkea pakeneva tai mistä tahansa syistä yksityisyyttä haluava pari voi varata huoneen tunneiksi tai yöksi. Ja on kävelty läpi hosto-kurabu- (host club) ja maiden cafe -katujen läpi ja kurkisteltu neljästä kymmeneen henkeä kerrallaan ruokkiviin ja juottaviin ravintoloihin ja baareihin, joissa on, vitsit että onkin, fiilistä! Jos löydän jostain seuralaisen, käyn varmaan kuikuilemassa noita pikkuravintolakatuja vielä uudelleenkin kunhan palaan Tokioon toukokuun loppupuolella.

Sunnuntait on yleisiä hääpäiviä. Meiji Shrine, Tokyo.

Ostos parvetti - ei viihdytty kovin kauaa. Harajuku, Tokyo.

Yksi random-kuva: littein talo jonka olen nähnyt
(valkoinen "seinä" kuvassa oikealla). Shinjuku, Tokyo.

Nyt olen kuitenkin jättänyt Tokion kesäisen lämpimät t-paita päivät taakse, ja seurannut sakuraa pohjoiseen. Säätiedotus näyttää alle viittätoista astetta lämpimimmillään, ja tuumailen, että kunhan viikon päästä siirryn Hokkaidolle eli pohjoisimmalle neljästä pääsaaresta, olen onnellinen siitä, että olen kantanut lämmintä kerrastoa ja fleeceä mukana kaikki nämä viikot. Mutta sitä mä ihmettelen, että miten aurinko voi laskea joka päivä vain minuutin myöhemmin kun se nousee joka päivä kaksi minuuttia aiemmin kuin edellisenä päivänä O.o Ihmeellinen maailma. (Ja tämän suhteen mä olen varmaan taas väärässä - kiitos A kun korjaat, kiitos - mutta mua huvitti se, että fahrenhaitteja ja tuumia käyttävä mittausjärjestelmä kantaa edelleen mahtavaa ja majesteetillista nimeä "imperial". Mutta niin se vaan on, että joskus on parempi ilostua pienistä asioista. Sillain sitä pysyy onnellisena.)

Sääennuste Morioka 29.4.2013

Ensimmäinen suosikki Japanissa oli Shimonoseki.

Toinen oli Furukawa. Ehkä festivaalien takia. Ja sen, että oli hyvää seuraa, ja teki sellaista, mitä itse halusi, omalla aikataululla. Ja poissa muiden länsimaalaisten ulottuvilta. Olin yllättynyt, että harva ulkomaalaisista, jotka olivat Takayamassa Furukawa-festivaalien aikaan (vain 15 min junamatka) vaivautuivat tulemaan. Mutta ei mua tietenkään haitannut, päin vastoin! :D Hauska oli törmätä muutamiin länkkäreihin silloin tällöin, mutta valtaosa oli ehdottomasti japanilaisia. Koululaisiakin. Niin että sain fiilistellä ihan japanilaisen tuntuista festivaalia Ü

Kolmas suosikki on Nagano. Syyt kerroin edellisessä merkinässä: hostellin työntekijä, avulias tyttö juna-asemalla ja mukava kävely kaupungilla.

Muita mukavia on olleet

1) Osaka, jossa olisin helposti voinut olla pidempäänkin koska hosti oli jälleen kerran valtavan mukava, tunsin olevani kotonani ja asuinalue oli mukavan rauhallinen ja kiireetön ja lähellä oli asema josta pääsi kätevästi mihin vain

2) Chikuma/Togura: iso kiitos menee Kamesei ryokanin pitäjälle eli omalaatuisen hauskalle ja rennon rauhalliselle Taylorille, joka nopeasti hoksasi mikä mua kiinnostaa ja esitteli sopivat paikat. Ihan harmittaa, etten pystynyt varaamaan hostelworldin kautta, koska nyt en voi kirjoittaa arvostelua; oli upea paikka! Mulle. Ei kaikille. Mutta reppureissaajalle Kamesei ryokan on loistava paikka kokeilla ryokania: kyse ei ole hotellista. Mä en ole hotelleissa kotonani. Mutta Kameseissa olin. Pitäis varmaan kokeilla muitakin ryokaneja vertailun vuoksi - mutta luultavasti esimerkiksi omien ruokien valmistaminen ettei ruoka mene hukkaan, ei ihan joka paikassa onnistu. Lisäksi Chikumassa viihtymiseen vaikuttavat a) länsimaalaisten vähyys b) ne ainoat länkkärit jotka [Taylorin lisäksi] näin oli amerikkalainen nörttipariskunta honeymoonillaan c) ryokanin 24h onsen d) yleinen turistien vähyys ja siispä mahdollisuus nauttia upeista maisemista kaikessa rauhassa lintujen konsertointia kuunnellen e) kasvisruokien helppo löytyminen (jälleen kiitos Taylorin).

3) Takayama oli mukava seuran ja hostellin työntekijöiden takia - ja kasvisravintoloiden! Uskomatonta, että keskeltä Japanin vuoristoapikkukaupungista löytyy kasvisravintoloita! Ja vielä hyviä sellaisia ^^ Nams... 

Jäljelle jääneistä Kioto ja Naha (Okinawa) ..hmm. Kiotossa olin liian väsynyt enkä oikein osannut tarttua mihinkään. Kaipasin ihmisiä ja vietin räytymispäiviä. Mutta itse kaupunkiin menisin uudelleen. Jos olisin tavannut S:n jo ensipäivinä, olisin ehkä nauttinut enemmän. Samoin suomalaisperheen, joka kaupungissa. Ensimmäinen yö hostellissa (ja jutustelut hostellin henkilökunnan kanssa) ja seuraava kapselihotellissa olivat silti hyvällä muistettavia kokemuksia. Nahassa puolestaan sohvasurffaushosti oli upea, vaikka ehdittiinkin olla tekemisissä vain nelisen tuntia nukkumisen lisäksi. Ja lisäksi ihanat isä ja poika, jotka tulivat mun kanssa - tai voisi vanoa että veivät mut - puistoon...

Noniin, pidetään kerrankin lyhyenä. Paljon hyvii hetkii takan', ja tulos paljon lisää. You know ^^