Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. toukokuuta 2013

Sateinen Tohokun kevät vai ame onna?

Olen pyörinyt Tohokua eli Japanin pääsaaren Honshun pohjoisempaa puolta ristiin rastiin kaiketi jokusen päivän, vai lienenkö jo viikko vierähtänyt. Sadetta on piisannut, ja olen joutunut vakavasti miettimään, olenko japanilainen ame onna - nainen, jota sade seuraa. Toivottavasti kyse on vain keväästä =)

Viime päivinä olen lillunut onseneissa (senkin jälkeen kahdesti kun viimekirjoituksessa asiasta mainitsin) ja testannut mixed bathin eli miesten ja naisten sekaonsenin. Vesi oli valkean maitomaista, joten näkyvyys veden alla oli nolla, mutta olin silti altaan ainoa nainen. Japanilaiset miehet siirtyivät puolessa minuutissa kaikessa hiljaisuudessa eleettömän kohteliaasti altaan toiselle laidalle. Sisällä naisten puolella paikallinen nainen tiesi kertoa, että vielä hänen isoäitinsä (tai isoäitinsä isoäidin, ei näitä oikein muista) aikana oli luonnollista käydä sekakylvyssä. Syytä tilanteen muutokseen en ole japanilaisilta kuullut, mutta joskus luin, että sekakylvyt olivat lähetystyöntekijöille aikoinaan kauhistus ja niinpä ne laitettiin heti pannaan. Liekö samoilta ajoilta periytynyt naisten pelko miehiä kohtaan - lähinnä liittyen samassa huoneessa nukkumiseen. On kuin miehet muuttuisivat pimeän tullen pedoiksi jotka eivät voi hallita itseään. Mä en kylläkään osaa määritellä sitä, mitä normaali suomalainen vastaavasta tilanteesta ajattelee, taidan itsekin olla vähän poikkeustapaus asuttuani mies-naiskommuunissa. Mitä nyt muutenkin tällainen ituhipahtava kasvissyöjäkummajainen...

Noniin, lisäksi olen istunut tuntikausia autossa sateen piiskatessa peltoja ja pientareita. Eilen pyörähdettiin K:n kanssa Tazawako-järven ympärystä. K on siis japanilainen herrasmies, joka poimi mut kyytiin liftaamasta keskeltä ei mitään; K vaeltaa kultaisen viikon eli tiistai iltapäivään asti autollaan Tohokua ristiin rastiin vailla suunnitelmaa, niin että mulle vähän niin kuin siunaantui autokuski, kun K kysee kovasti mitä mä haluaisin nähdä ja sanoi vievänsä mut minne haluan. Pysytään kuitenkin kohtuuden rajoissa, ei ole reilua ottaa japanilaisesta ystävällisyydestä kaikkea irti. Tässä parit räpsyt eiliseltä päivältä:

Joku nähtävyys Tazawakon rannalla ^^
Tazawako-järvki lounaspaikan sateisen ikkunan läpi.
Tazawako, Akita.




















Illaksi palasin Akitaan ja menin hostieni (tai hostin ja hänen äitinsä) kanssa paikalliseen pikkubaariin live jazz -keikalle, joka pidetään joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Ai että mitkä jamit! Keikka alkoi kahdeksalta, puoli kymmenen oltaisiin mieluusti jääty jatkamaan mutta nälkä alkoi kurnia kun reissaamisinnostuspäissämme ei kukaan oltu oikein syöty kunnolla (mä olin syönyt parhaiten; varmaan koska japanilaiset on ehkä tarkempia syömisestä myös matkustellessaan kun tällaiset mistään mitään tietämättömät reissaajat joille ruoan etsiminenkin on vieraassa kulttuurissa joskus vähän mendokusai, työlästä).

Jazz jamit kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Akita, Japan.

Löydettiin aivan upea okonomiyaki-paikka ja voi hitsit kun en ottanut kuvaa. Mutta sain hyvän kasvisversion ja masun täyteen, niin että 11pm oli hyvä mennä vielä lillumaan Hana no yu -hotellin kahdentoista altaan spahan eli kylpylään. Altaat - ja kaiketi vesikin - jäljittelivät onsenia, ja kokemus oli varsin rentouttava, vaikka vesi ei "ihan aitoa" ollutkaan :D Paikasta löytyi myös olohuoneen kokoinen avara, taulu-tv:llä varustettu sauna, jossa ehdin 45 minuutin pikakylpemisen aikana käydä kahdestikin. Ja varmaan vain saunasta viileään järviveteen hypänneet (tai avannossa käyneet) tietää sen tunteen, mikä mulle tuli kun saunan jälkeen upotin itseni kylmävesi altaaseen. Voi ah sitä autuutta! Sanoin aiemmin samana päivänä kylpykaveri-japanilaiselle onsenissa, että voi olla että onsen voittaa saunan. Mutta perun puheeni: ainakin sauna + vilvoittavaan veteen pulahtaminen sen jälken lyö onsenin sata - kolmetoista!

Menin nukkumaan yhdeltä ja heräsin aamulla vaille kuusi tullakseni aikaisella junalla Moriokaan. Eilen aamulla kirjoitin K:n avustuksella matkasuunnitelman, ja kolme tulevaa päivää menee Iwate- Aomori -akselilla; hiukan maisema-ajelua, hiukan kävelyreittejä ja hiukan ehkä sakuraa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Jatko riippuu vielä vähän siitä, miten sohvasurffaus onnistuu, mutta päätin jättää Hokkaidon joka tapauksessa väliin; kulkemisiin sinne ja takaisin menisi vähintään kaksi päivää, voi olla että menisi kolmekin, jolloin päiviä itse Hokkaidolla olemiselle jäisi noin viikon verran. Ja hintaa tulisi pelkille kulkemisille arviolta 200 - 300 €. Totesin, että ei taida olla tällä kertaa sen väärti, kun sääkin on siellä vielä niin kylmä. Jos olisi enemmän aikaa, menisin ehdottomasti säästä ja hinnasta huolimatta.


Lisään loppuun vielä kolme päähän pälkähtänyttä mutta varsin sekalaista ajatusta, jotka mut on yllättäneet Japaniin tultua (eli joiden kuvittelin olevan toisin)

1) Täällä ei juurikaan katsota animea. Suuri osa ei edes tiedä animen ja mangan eroa.
2) Kaikki japanilaiset talot eivät ole kauniita. Itse asiassa maaseudulla matkaillessani olen joutunut rankasti kyseenalaistamaan ajatuksen japanilaisesta estetiikasta (mulla oli tänne tullessa se käsitys, että Japanissa kaikki on kauniisti ajatuksella suunniteltu ja rakennettu).
3) Tiet ovat huonossa kunnossa. Suomalainen asvalttitie on huomattavasti parempi kulkea.
4) Täällä ei ole roskiksia. Suomessa ollaan totuttu siihen, että roskat voi dumpata roskikseen joka kadun kulmassa, mutta täällä ihmiset opetetaan viemään roskat kotiin. Lähin julkinen roskis löytyy yleensä lähimmän combinin eli convenience storen eli [yleensä 24/7 auki olevan] kioskin oven luota. Onneksi ne ovat sentään valtavan yleisiä, mutta multa meni hetki tottua siihen, että mun pitää itse asiassa poiketa kadulta, että pääsen roskista eroon. めんどくさいな~...

Mutta ihmiset. Ei tällaisia ihmisiä löydä varmaan mistään muualta maailmasta........ Ü Edellisen hostin äiti, joka ei ole matkaillut paljoa, eikä koskaan yksikseen, kehui maata helpoksi matkustaa ilman kielitaitoa. Ihmiset ovat avuliaita. Hän totesi myös, että hän nyt onkin ollut "poikansa vastuulla", voisi hän viettää täällä päiviä itsekseenkin ja viihtyä silti loistavasti. Ja mää komppaan. Ja Madventures kanssa: Japani on varmasti yksi maailman helpoimpia maita matkustaa.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Lähettäkää mulle Suomesta toimiva deodorantti. Huoh.

Taas on edessä pitkä teksti, joten jaan sen teennäisesti kahtia:D

OSA I: majailuista

Muuten kaikki on hyvin, paitsi että dödö pettää jatkuvasti. Se uusi japanilainen.

Yllärisohvasurffasin kolme yötä Tokiossa skandinaaveista tykkäävän japanilaisen luona. On tullut todettua tällä matkalla muutamaan kertaan (ensimmäisen kerran Shimonosekissä): suomalaisessa (ja ehkä yleisestikin skandinaavisissa) kulttuureissa on jotain yhteistä japanilaisen kulttuurin kanssa - ainakin sen verran ja sellaisissa asioissa, että japanilainen kokee skandinaavin kohteliaaksi ja mukavaksi ihmiseksi. Jopa siinä määrin, että kun haluaa lähteä matkustamaan "johonkin päin maailmaa", päätyy valinneeksi Skandinavian, mahdollisesti Suomen, ja haluaa siksi tutustua suomalaisiin ihmisiin ja majoittaa [erityisesti] suomalaisia sohvasurffaajia, vaikka sohvasurffauksen kulttuuri eli vieraan kotiin kutsuminen onkin yleisesti japanilaiselle varsin vieras ja epämukava ajatus.

Tunsin oloni hiukan orvoksi, kun pitkästä aikaa majailin WiFittömässä paikassa, enkä voinut tarkistaa haluamiani asioita netistä silloin kun siltä tuntui (tai suunnitella matkaa, niin olin alunperin ajatellut nämä kolme välipäivää ennen pohjoiseen suuntaamista käyttää). Suunnitelmia vailla mä päädyin hyppäämään tänään 6:56  aamujunaan Moriokaan, ja istun nyt hiukan väsyneenä Starbucksissa. Ja tuumin, että Japanissa hienoa on se, että mun kokemuksen mukaan mihin tahansa kahvilaan menee, soi taustalla vähintäänkin hyvin siedettävä, yleensä hyvä musiikki. 

Turisti-infon tyttö neuvoi mulle sukoshi eli [muka] vähän englantia puhuvana oikein sujuvasti paikat joissa käydä. Eikä mua haittaa ollenkaan se, ettei tää ole turistikohde eikä täällä ole pahemmin nähtävää. Olen odottanut tätä päivää, jolloin ympärillä ei ole ihmistä jonka kanssa voisin jutustella, ja saan rauhassa lojua netissä ja suunnitella loppumatkan kulkemiset ja majoitukset. Eikä tällaisessa kaupungissa ole ruuhkaakaan, niin että voin ihan hyvällä omalla tunnolla varata pöydän viideksi tunniksi.

Tää päivä (tai tuleva yö) on siitä jännittävä, että aion [vihdoin] nukkua manga kissassa eli manga-/internetkahvilassa. Hinta on vajaan 2600 yeniä eli noin 21 €/yö (12h); jos menen illalla kahdeksan maissa, voin lähteä aamulla sopivasti kahdeksaksi junalle. Manga kissa on halvin yöpaikkavaihtoehto tällä hetkellä. Yöjunasta (esimerkiksi Tokioon, josta sitten pääsisi taas kolmessa tunnissa mihin vain isoon kaupunkiin) pitäisi maksaa 3000 yeniä ekstraa käytössä olevan JR East Passin päälle. Bisneshotelli aseman lähellä maksaisi piirua vaille 4000 yeniä. Aseman lähellä näytti kartan mukaan olevan myös kapselihotelli, en käynyt kysymässä hintoja. Eikä näistä vaihtoehdoista löydy mangaa. Junasta ei myöskään nettiä tai suihkua. Huomatkaa siis: manga kissasta löytyy usein myös suihku - samoin tästä mun tämän öisestä vaihtoehdosta ^^


OSA II: syömisistä ja Tokio-päivistä


Mitähän muuta. Olen löytänyt [ainakin lähes] kasvisversiona hyvän kasan japanilaisia ruokia. ...joista en ole ottanut kuvia. Tuskin edes muistan nimiä. Natto eli mädätetyt pavut on testattu, olivat parempia kuin ihmisten puheista olin ymmärtänyt. (Vai pitäisikö sanoa että "ei ollenkaan niin pahoja, joskin vaatisivat hiukan totuttelua ansaitakseen lempinimen 'herkku'"). Olen syönyt ramenia (alunperin Kiinasta tullut, mutta nykyään usein japanilaiseksi mielletty nuudelikeitto) ja okonomiyakia (pannulla paistettu tuhti paksu "taikinamunakas") ja sobaa ja yakisobaa (soba on tietynlainen nuudeli ja yaki tarkoittaa paistamista). Kaikki tässä mainitut nattoa lukuun ottamatta ovat suomalaiseen makuun helppoa kokeiltavaa. Mitähän muuta... Sitten on tietysti makeat herkut joista ensimmäisenä tulee mieleen mochi eli 'glutenious rice'sta (gluteenipitoisesta riisistä?) tehty lättänä, "raaka" taikinapallero, jonka sisällä on usein punapaputahnaa. En kuvien puuttuessa kerro ainakaan tällä erää syötävistä tämän enempää. Oman saamattomuuteni tuntien en luultavasti kerro ikinä. Sitä paitsi tästä maailmasta löytyy paljon parempia japanilaisen ruoan asiantuntijoita kuin minä ^^ 

Mutta sen verran tekee mieli sanoa, että on ollut hauska huomata: matkatessa nämä kummalliset maut jotenkin sulautuvat ympärillä olevaan kulttuuriin niin luontevasti, ettei niitä oikein osaa outona pitääkään. Sitä olen kuitenkin miettinyt, että jos toisin tuliaisina täällä syötynä ihan normaalilta maistuvaa vihreätee-suklaata Suomeen, se maistuisi Suomessa ihan kummalliselta. Herkku poikkeaa täysin suomalaisista makutottumuksista. Reissussa kaikki on kuitenkin muutenkin poikkeavaa, joten yksi vihreäteesuklaa tunnu missään. Se istuu omaan lokeroonsa, täällä. Niinpä, vaikka mulle vihreäteesuklaa aina silloin tällöin maistuukin, ei siitä oikein ole hyväksi tuliaiseksi. Paitsi ihmisille, joilla on halua kokeilunhaluisille ihmisille. Ja itselle matkamuisteluhetkiin mutusteltavaksi. 

Jos tähän nyt jotain päiväkirjan tapaista vähän rustailisi, niin olin tosiaan pari päivää hiukan hukassa ilman nettiä. Tokion hammaslääkäri-hostini oli lauantaina töissä, eikä lähimässä WiFi-paikassa (eh, Makudonarudo eli Mäkkäri eli syödään nyt sitten vaikka ranskalaiset ja kahvi) ollutkaan Wifiä enää siinä vaiheessa kun tilaus tuli pöytään, mutta koska olin 12 tunnin Ah!-yöunista hiukan pöhelössä, päätin ottaa rauhallisesti ja kasella animea, koska viikonloppuna Shinjukun aseman läheinen Starbucks olisi varmasti täynnä enkä viitsinyt lähteä etsimään Shinjukusta niitä kahtakymmentäyhtä muuta Starbucksia jotka alueella pitäisi olla kun ei ollut karttaakaan. Että mä rakastan pitkiä lauseita! 

Ja sunnuntaina - eli eilen - tutustuttiin sitten urakalla lähialueisiin: käytiin Meiji shrinella eli temppelissä todistamassa yhtä pikaisella silmäyksellä onnellisen näköistä avioliiton alkua, sekä Harajukun ostosparvetissa ihmettelemässä ryysistä ennen kuin suunnattiin Shinjukuun ja tutkittiin sekä alueen itä- että länsipuoli. Sivistyksen nimissä käytiin eteisessä asti tutustumassa ravuhoteruun eli Love-hotelliin, josta arkea pakeneva tai mistä tahansa syistä yksityisyyttä haluava pari voi varata huoneen tunneiksi tai yöksi. Ja on kävelty läpi hosto-kurabu- (host club) ja maiden cafe -katujen läpi ja kurkisteltu neljästä kymmeneen henkeä kerrallaan ruokkiviin ja juottaviin ravintoloihin ja baareihin, joissa on, vitsit että onkin, fiilistä! Jos löydän jostain seuralaisen, käyn varmaan kuikuilemassa noita pikkuravintolakatuja vielä uudelleenkin kunhan palaan Tokioon toukokuun loppupuolella.

Sunnuntait on yleisiä hääpäiviä. Meiji Shrine, Tokyo.

Ostos parvetti - ei viihdytty kovin kauaa. Harajuku, Tokyo.
Yksi random-kuva: littein talo jonka olen nähnyt
(valkoinen "seinä" kuvassa oikealla). Shinjuku, Tokyo.

Nyt olen kuitenkin jättänyt Tokion kesäisen lämpimät t-paita päivät taakse, ja seurannut sakuraa pohjoiseen. Säätiedotus näyttää alle viittätoista astetta lämpimimmillään, ja tuumailen, että kunhan viikon päästä siirryn Hokkaidolle eli pohjoisimmalle neljästä pääsaaresta, olen onnellinen siitä, että olen kantanut lämmintä kerrastoa ja fleeceä mukana kaikki nämä viikot. Mutta sitä mä ihmettelen, että miten aurinko voi laskea joka päivä vain minuutin myöhemmin kun se nousee joka päivä kaksi minuuttia aiemmin kuin edellisenä päivänä O.o Ihmeellinen maailma. (Ja tämän suhteen mä olen varmaan taas väärässä - kiitos A kun korjaat, kiitos - mutta mua huvitti se, että fahrenhaitteja ja tuumia käyttävä mittausjärjestelmä kantaa edelleen mahtavaa ja majesteetillista nimeä "imperial". Mutta niin se vaan on, että joskus on parempi ilostua pienistä asioista. Sillain sitä pysyy onnellisena.)

Sääennuste Morioka 29.4.2013

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

And those who don't take Golden Week seriously will carry the consequenses

Mulla on majapaikka taas yhdeksi yöksi eteen päin: vietän 24.-25. välisen yön Naganossa 1166 selkäreppureissaajien hostellissa.

Sen jälkeen mulla ei sitten olekaan tietoa seuraavasta yhdestätoista yöstä ^^ Japani viettää vapaapäivien sarjaa eli kultaista viikkoa, jolloin koko kansa lähtee liikkeelle yksissä tuumin vallatakseen maan jok'ikisen hostellin, hotellin, guesthousen, ryokanin, minshukun ja muut mahdolliset majapaikat. Ei ole ihme, että ihmiset haluavat ottaa näistä päivistä ilon irti, sillä loma on pisin yhtäjaksoinen vapaa koko vuoden aikana. Toinen loma-aika on kolmepäiväinen uudenvuoden loma. Siinäpä ne sitten enimmäkseen ovatkin. Kerottuani Matsumotossa, että Suomessa kesäloma on neljä tai viisi viikkoa, katselin pienoisen tovin neljää lautaseksi muuttunutta silmää ja kuuntelin monta nousevaa eeeeeeeeeeetä. Kyllä meille oltiin kateellisia.

Joka tapauksessa: näihin aikoihin on lähes mahdotonta löytää majoitusta yhdestäkään järkevän oloisesta matkustuskohteesta. Laskettelukohteita löytyisi, mutta jostain syystä en oikein viitsi käyttää aikaani hiihtomökissä istuskellen. Niinpä olen lähettänyt muutaman yleisen ylimalkaisen sohvasurffauspyynnön, että jos jollakin sattuisi olemaan aikaa ja mahdollisuus ja huvittaisi niin voisin tulla kylään, saanut pari vastausta (länkkäreiltä, jotka eivät välttämättä matkusta ainakaan koko aikaa), ja mulla on mahdollisesti tarjolla kaksi paikkaa eli pari yötä pohjoisen suunnassa. Sen lisäksi olen ajatellut nukkua (tai valvoa) 24h Mäkkäreissä tai missä vaan on lämmintä yön yli. Ja plussaa jos löydän internetin. Ainakin päiväsajalle. Mulla on siis tulevina päivinä vihdoin hyvin aikaa varailla loppumatkan hostellit ja suunnitella kulkemiset.

Hahaa, mä vähän niin kuin innolla ootan tätä kokemusta ^.^ Jos löydän katon pääni päälle ainakin pariksi satunnaiseksi yöksi niin että saan nukuttua kunnolla, olen enemmän kuin onnellinen. Mutta pääosin olen jo valmistautunut siihen, että nukun Naganon jälkeen seuraavan jälkeen kunnolla ja kaikessa rauhassa sitten, kun pääsen Hokkaidolle ah luontoon ja ah villeille onseneille (niiden on parasta sitten vihdoin olla villejä eli luonnon keskellä - olen haaveillut sellaisesta siitä asti kun Japaniin pääsin, mutta kaikki tunnetut onsenit tuntuvat olevan hotellien tai vähintäänkin Ryokanien yhteydessä niin että altaan ympäristö on täynnä rakennuksia). 

Ainiin, pitää selvittää myös, kattaako Itä-Japanin junapassi yöjunat. Muistaakseni ei. Jos sattuisi kattamaan, mähän surrauttelisin ilolla junissa kaiket yöt, mut ei taida onnistua... Huomenna sekin selviää. 

Mielenkiintoisia päiviä luvassa Ü

torstai 7. maaliskuuta 2013

Oh Grace You Made My Day

Tänään oli viimeinen kokonainen päivä Kunmingissa. Aloitin tehokkaasti melkein nukkumalla pommiin. Yleensä selviän nukkumaan kahdelta mutta viime yönä meni kolmeen ja vaikka heräsin kellon soittoon, en muista edes ajatelleeni että "vielä hetki" mutta niin vain kävi, että kun räpäytin silmiä, kello oli hurahtanut puoli tuntia eteen päin. Taidan käydä aurinkovoimalla, kun olen jaksanut yllättävän hyvin näitä viisi, kuusituntisia öitä jo reilun viikon verran. Ja vielä hyvällä mielellä Ü

Viimeiset oppitunnit meni hujahtamalla; ehdittiin parahiksi käydä viimeinen kappale loppuun ja selvitellä käytännönasioita mun matkaan liittyen. Aivan upea ja huippu, todella ystävällinen avulias opettajani hurautti eilen tuntien jälkeen pikkumopollaan juna-asemalle ostamaan mulle junalipun. Ja kun yöjunaliput neljän yön päähän oli ehtineet jo mennä, hän kärsivällisesti kävi läpi mun kanssa erilaisia vaihtoehtosuunnitelmia. Päädyttiin viimein siihen, että menen ensin Shangri-la:han (Tiibetin rajamaille; yöllä voi olla pakkasta -20 astetta ja päivällä, jos aurinko paistaa, 20 astetta lämmintä) pariksi, kolmeksi päiväksi, ja sen jälkeen eteläisempään Daliin pariksi, kolmeksi päiväksi. Kertoilen reissuista sitten kunhan pääsen vauhtiin.

Mää ja kiinankielen opettaja koululla tänään (to) viimeisten tuntien jälkeen

Mutta tänään. Oi että, Grace made my day. Tapasin Gracen ekan kerran jouluna, eikä olla sen jläkeen oltu yhteyksissä. Mut sovittiin srk:lla että tavataan vielä ennen lähtöä, ja siispä mentiin tänään yhdessä lounaalle. Ja millaiselle lounaalle! ...Kyllä hiukan käväisi katumus mielessä, kun vaihdoin eilisen päivällispaikan tästä toiseen ravintolaan keskustassa asuvien mukavuutta ajatellen. Kerta kaikkiaan mitä ruokaa! Ja hymyilevä henkilökunta - sitäkös tämä tyttö arvostaa Ü

Meidän suloinen tarjoilijapoikanen suositteli mansikka-jotain-jotain. Oli kyllä paras suositus ikinä! Revettiin nauramaan kun ruoka tuli pyötään näytti niin hyvältä (kuva on heikko jäljitelmä siitä mitä silmien edessä oli) ja asetelma oli ihan toista maata kuin perusravintoloissa. Suositeltu ruokalaji paljastui vuohenjuustopalleroiksi, joissa oli ah niin upean rapea pinta ja herkullisen mehevä sisus, että henki meinasi salpautua syödessä... Upeaa on myös se, ettei ruokalajit ole hinnalla pilattuja: maksettiin neljästä ruokalajista (ja kukkaisteestä, jota näissä paikoissa yleisesti tarjoillaan) 54 yuania per nenä. Siis mitä ihmettä kelatkaa ny vähän: vajaa 7 €/hlö. Kuopiossa sillä ei saisi edes kiinalaista take awayta.

Vege-ravintolan henkeäsalpaavat vuohenjuustopallerot mansikoilla,  
 makealla kastikkeella ja qingcài:lla eli vihreillä vihanneksilla.

Ps. Kunmingissa on ainakin kolme vegeravintolaa joita ei mun ymmärrykseni mukaan näy HappyCow:ssa. Tuo tämän päiväinen löytyy Beijing-streetin varren Fortune Centerin takana olevalta länkkärialueelta (oisko kolmisen korttelia FC:ltä), toinen on Renminlun eteläpuolella Beijinlusta itään (vegelounasbuffet; vähän vaikeammin löydettävissä pikkukadun varrella piilossa normaaliravintolan yhteydessä) ja kolmas tästä ihan meidän läheltä, nimeä tiedä nimeä. Tai "tiedän", mun lähellä oleva ja tän päivinen on molemmat buddhalaisia ja yläpuolella lukee simppelisti "Vegetarian restaurant". Eh. Haluisin kyllä päivittää HappyCown, mut jää kielitaidon puutteessa ensikertaan... 


Mahat pulleroisina pyörittiin "duìmiàn"1) eli suunnilleen vastapäätä olevaan  Silver Spoon -kahvilaan jälkkäreille. Ja kyllä meni ihan ranttaliksi; Grace tilasi mulle vadelma-jotainjotain-laten ja kotitekoisen cappuchino-valkosuklaajäätelön (tekivät siinä tiskillä mun selän takana jätskikoneella ^^), ja itselleen ruusu-pu'erteen ja vadelma-juustokakun. Ja mä en voinu olla lisäämättä joukkoon vielä muhkean mehevän näköistä kilpikonnakakkua (suklaista sellaista). Juhlistettiin siis kaikin voimin syömällä ja herkuttelemalla mun viimeistä päivää Kunmingissa, enkä olisi osannut olla rentoutuneempi.

Grace tarjoutui herkuttelun jälkeen vielä lähtemään mun mukaan Kunmingin pohjoislaidalla sijaitsevaan Black Dragon Pool -puistoon (黑龙潭 hēilóngtán). Otettiin vähän neljän jälkeen bussi läheiselle bussiasemalle, josta 159路 vie perille, ja 128路 vielä pidemmälle ellei osaa jäädä kyydistä oikealla kohden. Oltiin bussiasemalla puoli viiden maissa. Ja oltiin vielä puoli kuudeltakin. Ja vähän sen jälkeenkin, kunnes jalat sanoi että nyt loppui seisominen ja päätettiin ottaa taksi. Maksoi 15 yuania (pari euroa). Taksissa mieliala nousi - joskaan se ei hyvässä seurassa ja hyvin syöneenä ollut kovin ehtinyt laskeakaan - ja vaille kuusi saavuttiin vihdoin juuri parhaan, lämpöisen kultaisen valon aikaan perille. Ja kyllä tuntui, että kävi sen lisäksi vielä säkä kun lippuluukut näytti olevan kiinni eikä portilla ollut ketään keräämässä maksuja. Ehkä tänään pääsee ilmaiseksi...?

Mutta totuus oli toisenlainen. Grace on kyllä ihan parasta seuraa parhaalla asenteella; väsyneenä ja janoisena ja jalat kuolleinakin se repesi neljässä sekunnissa nauramaan kun meinattiin kävellä sisään ja vartija tuli kertomaan, että puisto suljetaan eikä sisään ole asiaa.


Niin että tässä se nyt sitten on, mun kotia lähinnä oleva Kunming-nähtävyys, johon vihdoin lähtöä edellisenä päivänä sain Gracen avulla itseni raahattua: 

Melkein onnisti.
黑龙潭 hēilóngtán, 昆明 kūn​míng, 云南yún​nán

Upea päivä. Upeat kolme kuukautta Kunmingissa. Haluan jo tulla takaisin vaikken ole edes lähtenyt.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -


1) duì = right, just; miàn = face; "vastapäätä" mutta ei yhtä tarkasti kuin suomen kielellä sanottuna. Kiinalainen "vastapäätä" tarkoittaa kaikkea näköetäisyydellä/ nähtävillä olevaa

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

I choose not to stay in one single place

Eh, seitsemäs päivä maaliskuuta. Miten sitä voidaan jo taas olla niin pitkällä? Huomenna on viimeiset oppitunnit. Mä luulin pitkään, että opiskelisin vielä ensi viikon, mutta voinkin lähteä lomalle. Ja kuten aina ennen lomaa, mullakin on nyt kauhia kiire. Ihana kiire. Kiire, jonka aiheuttaa se, että ihmiset haluaa nähdä mua ennen kuin lähden. Kiire, jonka aiheuttaa se, että mä haluan nähdä ihmisiä ennen kuin lähden. Onnellista. 

Onnellista on myös se, että mun opettaja ja kämppis on molemmat erittäin avuliaita. Ja parhaaseen mahdolliseen aikaan; silloin kun mulla on yhtäkkiä kiire. Kun pitää muistaa ja mennä ja selvittää uusia asioita. Opettaja osti mulle paikallista teetä. Hyvää laatua. Maksoi melkein tuplasti enemmän kuin olin antanut luvan, mutta en harmittele ollenkaan. Oli nimittäin 物美价廉 [wù měi jià lián], vapaasti käännettynä hyvä diili. Maksoin kahdenkymmenen vanhasta hyvälaatuisesta vuosikerrasta 150 yuania/ kakku. Paikallinen kertoi, että maksaa yhden, kahden vuoden ikäisestä vuosikerrasta 70 - 80 yuania. Taisin saada ystävähinnalla...

Kämppis taas vei mut kukkais-lintumarketille, josta ei tosin löytynyt kaivattua Mao-kelloa, mutta muuta sekalaista krääsää kyllä. En päätynyt toistaiseksi ostamaan mitään, vaikka tarjolla oli kaikkea toukista koruihin, pillipiiparivehkeistä vaateriepuihin sekä teestä ja teeseteistä kaneihin. Ja tietenkin kukista lintuihin. Hauska oli kierrellä, mutta kamerasta loppui akku kesken ja niinpä jäi (Kunmingissa melko harvinaiset) vanhat rakennukset kuvaamatta parhaan valon aikaan. Life is life.

Juup, olen siis tapaillut ihmisiä - sekä uusia että vanhoja. Tosin melko vähän näitä uusia tuttavuuksia; osan uusista olen jotenkin "kadottanut". Yhteyden saaminen ihmisiin on nimittäin välillä ylitsepääsemättömän vaikeaa; milloin prepaidista on [vastaanottajalla] rahat loppu, milloin... noh, syitähän voi olla monia. Mutta Menan sentään tapasin; couchsurffarin, jonka kanssa jaetaan varmaan osa Pohjois-Yunnanin reissusta. Suunniteltiin tänään matkaa päivällisellä, jolle seitsemästä kutsutusta neljä pääsi tulemaan. Kiireinen kaupunki. Mutta viihdyin seurassa ja luulen että muutkin viihtyi, niin että olen tyytyväinen. 

Huominen (to) on täynnä ohjelmaa. Aamulla menen viimeisille luennoille (harkitsin meneväni ennen luentoja kuvaamaan aamuauringossa vanhoja rakennuksia, mutta totesin että kun kello lyö kohta kolmea yöllä niin parempi ehkä panostaa nukkumiseen, vaikka jälkikäteen harmittaisikin se, ettei ole kuvia muistuttamassa millaista täällä oli), ja luentojen jälkeen nousen mahdollisimman pian bussiin suunnatakseni keskustasta vähän itään ystävän kanssa lounaalle. Sitten joko tapaan toisen ystävän tai käyn Walmartissa viimeisillä ostoksilla, ja suuntaan bussilla muutaman kilometrin pohjoisemmaksi puistoon, jonka opettaja sanoi olevan nyt täynnä kukkivia puita ja puskia. Auringonlaskun aikoihin suuntailen takaisin kotiin ja soitan siskon kanssa Skype-puhelun. Aloitan pakkaamisen ja siivoamisen. 

Perjantaina. Hmm. Perjantai on vielä auki. Saatan lähteä Pohjoiseen jo perjantai-iltana, missä tapauksessa hoitaisin aamulla loppuun pakkaamisen ym. asiat, kävisin palauttamassa pyörän ja oi-toivoa-sopii saunomassa suomalaistuttujen luona ennen suuntaamista suomalaiskaverin luo kaupungin länsilaidalle ehkä leffaa katsomaan tai muuten vaan aikaa viettämään. Ja illalla sitten bussiin.

Jos lähden vasta lauantaina, ehtisin ehkä vielä käydä parturissa ja lähetellä muutamia sähköposteja ja kirjoittaa blogimerkintöjä. Voi jäädä haaveeksi, mutta katsotaan kuinka Minnaa onnistaa.


Ja ajatuksissa soi: 
"I've met so many amazing friends..." 


En mieti sitä, että olen kohta lähdössä enkä enää näe näitä ihmisiä. Muuten tulisi ikävä ja itkettäisi. Parempi katsoa eteen päin.

Btw, maha on ollut loistokunnossa viimeisen xxx-aikaa. Ja olen syönyt maitohappobakteereita kiitettävän säännöllisesti - olen melkein ylpeä itsestäni kun muisti on toiminut hyvin. Musta voisi tulla vielä hyvä potilas...

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Viimeisiä viedään

Kiinan oppitunteja on jäljellä enää 12. Koti Kunmingissa on vielä kymmenen päivää. Pitäis varmaan maksaa viimeinen vuokraerä 800 yuania/kk (100 €) +vesi+sähkö+kaasu ja netti 45 yuania yhdeltä kuukaudelta. Ajattelin aamulla koululle kävellessä, että hassua miten tämä nyt tuli näin yhtäkkiä: tajusin vasta pari päivää sitten, että lähden täältä ihan kohta. Mahdollisesti ensi viikon lopulla. Pitäisi siis lähteä joku päivä kameran kanssa liikenteeseen, jos haluaisin saada kuvia muistoksi tästä kaupungista. En kyllä välttämättä viitsi; äitihän tän on jo nähnyt ja muita tuskin niin paljoa kiinnostaa ^.^ Sen takia voisi kyllä harkita lähtevänsä, että olis hauska katsella kuvia sitten aikojen kuluttua jos tulen tänne takaisin - saa nähdä montako rakennusta tässä välillä ehditään repiä maahan ja rakentaa tilalle uutta.

Ostin tänään toisen kiinan kielen oppikirjan, että voin Suomessa jatkaa opiskelua samalla sarjalla (Chinese Made Easier). Voi olla, että ostan myös III-osan ja joko postitan kotiin tai kannan kolme kuukautta rinkassa, sillä kirjaa ei näytä Suomen markkinoilta äkkiseltään löytyvän. Hinta on täällä lisäksi todella edullinen: sekä I- että II-osat maksavat 56 yuania/kpl (7 €), III osa maksaa 60 yuania; joka kirjan mukana tulee cd kuuntelua varten. Ykkösosaa en viitsi ostaa, koska ensimmäiset 60 sivua käsittelevät ääntämistä englantia puhuvan näkökulmasta, ja kappaleiden osalta uskon sanaston olevan pääosin niin "alkeellista", ettei siihen tarvitse palata ihan äkkiä. Suurin osa sanoista ja kieliopista on sitä paitsi tullut selvitettyä seikkaperäisesti ja esimerkkien kanssa vihkoon, joka painaa kirjaa huomattavasti vähemmän, eikä juurikaan vie tilaa rinkassa. 

Loppuun tämän hetkinen, melko joustava kalenteri seuraavasta kuukaudesta, jota on pakko vähän suunnitella matkalippujen hankkimisen takia:



Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su



(28)
9:30–11:30 Oppintunnit

13.00–14.30
Practice class
1
9:30–11:30
Oppitunnit


2
*jk: yllärivapaa Ü*
3
10:30 srk
~klo 13 suomalaisten lounas ja kahvittelua
4
9:30–11:30 Oppintunnit
BD (eli salaperäinen luovutus)
5
9:30–11:30 Oppintunnit

6
9:30–11:30 Oppintunnit

7
9:30–11:30 Oppintunnit


8
pakkaamista ja jäähyväisiä/
Shílínissä käynti?
9 LÄHTÖ:
Kunming – Dali

yöjuna 23:39 7h
10 Dalissa 7:06

LÄHTÖ?
Kunming – Dali (aamu)
11



12 MATKA:
ilta: Dali – Shangri-la bussi 6 h

13 MATKA:
aamu: Dali – Shangri-la

14

15 MATKA:
Shangri-la – Kunming
Nbus 18:00 (15 h) 167 rmb
TAI
Kunming – Guilin yöjuna
18:15–11:51
16 MATKA: Kunming – Guilin aamujuna
8:10 (23 h) 300 rmb
17


18
aamubussi:
Guilin -> Yangshuo


19

20 MATKA:
Yangshuo - Shanghai
19:11–15:05 (20h)

21  MATKA?
Yangshuo – Shanghai

22

23 MATKA: Shanghai - Yantai
24 MATKA? Shanghai - Yantai
25



26

27 MATKA?
Yantai - Qingdao
28 LÄHTÖ: Laiva Qingdaosta klo 20:00

29     
”…on Minna näin merelle lähtenyt  pikku Utopia- paatillaan…”
              
30 SAAPUMINEN: Japani, Shimonoseki klo 8:30
31

 
PS. Säädettyäni aikataulujen kanssa kaksi tuntia voin hyvällä omalla tunnolla sanoa että suunnitelmat tulee varmasti muuttumaan. Onneks oon vielä Kiinassa enkä Japanissa ^.^