"Pikainen päivitys" eli päiväkirjamaista tekstiä siitä, mitä on tapahtunut...

On se vaan vaikeaa aloittaa taas blogin kirjoittaminen kun ei ole mitään aavistusta siitä, mitä oli tapahtunut viimeksi kun kirjoitin. Mutta menen tällä kertaa otsikon perusteella; olin saapunut Hirosakiin eiköstä vaan, ja siellä viihdyin luullakseni neljästä viiteen yötä. En ole jaksanut laskea, oli mukava vietellä leppoisia päiviä; lähdin ulos jos huvitti. Vain yhtenä päivänä ei huvittanut: silloin satoi ja sulkeuduin täysin omaan huoneeseeni, söin suklaata ja katsoin animea, nukuin ja podin melkein alkavaa nuhaa pois. Vasta illalla kymmenen aikaan menin keittiöön ihmisten ilmoille ja olin huomattavasti paremmalla tuulella saatuani viettää aikaa yksinään. Ja Hirosakin hostit oli mitä parhaimmat. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että kun saavuin, sängyllä odotti ”tervetuloboksi” eli banaani, pari keksiä sekä esitteitä ja kartta, johon oli merkitty asunnon sijainti ja paikkoja kaupungilla reitteineen. Ja sateenvarjo ja pyyhe. Voi että miten ajattelin, että haluan Suomeen tultua taas majoittaa ihmisiä, ja antaa samanlaisen kotiin tulon kokemuksen vieraana vieraassa maassa matkaaville.

Hirosakissa nautin sakurasta ja hostien sekä heidän ystäviensä seurasta, ruoasta ja kaupunkikävelyistä. Hirosakissa on yli tuplasti sen verran asukkaita mitä Kuopiossa, ja kaupunki vaikuttaa kokonsa puolesta vieläkin isommalta (johtunee siitä, että Kuopiossa kaupungin ”keskellä” eli lähiöiden välillä on metsää), mutta tunnelma oli jokseenkin leppoisa ja maalaismainen. Olisin voinut viettää helposti vaikka viikon. Eikä missään nimessä vähiten vaikuttanut se, että hostit eivät välittäneet siitä miten tulin ja menin. Jotenkin ihmisillä tuntuu aina olevan oletus, että haluan olla menossa kaksikymmentä tuntia päivässä ja nähdä kaiken mahdollisen. Muta Hirosakissa Minna sai olla Minna ja laiskotella yhden päivän tekemättä mitään, ja muinakin päivinä tehdä vain sen mitä huvitti ilman että tarvitsi pelätä, että joku jotenkin ihmettelisi sitä miten olen matkalla enkä tee kaikkea mitä kaikki muutkin tekevät.

Hirosakista otin junan Aomoriin, josta ostin toisen East Japan rail passin (4 matkustuspäivää 1 kk:n kuluessa, hinta 16000 yeniä eli heitetään vaikka että 150 €) käytin ensimmäisen päivän matkaamalla Sendaihin. Loikkasin siis sujuvasti yli kaikkien suunnitelmieni liftata ja pysähtyä Tonossa ja Hiraizumissa (molemmat ilmeisesti pieniä mutta kuvauksellisia turistikohteita), että välttäisin kiireen. Majailin siis Hirosakissa viitisen päivää, ja sen jälkeen Sendaissa neljä, viisi päivää. Tekemättä oikein mitään. Majoituin liftatessa tapaamani ja varmaankin jo aiemmin mainitsemani japanilaisen dormitorion alakerrassa. Huoneen hinta oli 500 yeniä (kyllä, alle 5 €)/yö, mutta edes sitä en saanut maksaa itse, vaan ”hosti” maksoi kaiken. 

* * *

Tämän verran ehdin kirjoitella ajatuksia ylös Tokion hostin kanssa jutustelun lomassa eilen, perjantai-iltana (tai yönä) ennen nukkumaan menoa. Ja tänään saavuin aamulla heti yhdeksän maissa Starbucksiin, että ehtisin päivitellä, mutta prioriteettien takia (henkilökohtaisiin maileihin vastaaminen, sohvasurffausviestien lukeminen ja majoituksen järjestely) vievät sen verran aikaa, että blogin päivittäminen jää pahasti kesken. Sanottakoon, että Hirosakissa ja Sendaissa lepäilyn jälkeen olen valmis Tokiolle – ja viihdyn täällä yllättävän hyvin isoksi kaupungiksi. Eilen bongasin aamulla sohvasurffaajien tapaamisen (tai kaksi) Sanja Matsuria varten. Missasin ensimmäisen klo 12.00 tapaamisen, koska en hoksannut, että tapaamispaikka oli juna- eikä metroasema. Mutta löysin paikallisten avulla WiFi-paikan, ja ehdin ottaa vielä metron toisen ”ryhmän” tapaamispaikalle 12.30. Hengailtiin päivä yhdessä, ja oli erinomaisen hauskaa huomata, miten toisilleen täysin tuntemattomat ihmiset voivat viihtyä hyvin keskenään reissatessa. Ah! ^^ Kymmenen minuutin päästä tapaan toisen näistä eilisistä kavereista uudelleen, israelilainen reppureissaaja, liftari ja pyöräilijä, jonka kanssa lähdetään jatkamaan eilen kesken jäänyttä Akihabaran nörttialueen tutkimista. Että hengissä ollaan ja hyvää kuuluu, koti-ikävä on painunut taka-alalle, ja voin sanoa ihan syrämmen pohojasta että kyllä mä täällä viihdyn ennen kotiintuloa, vaikka kotiinpaluu sitten aikanaan ei kuulosta ollenkaan pahalta ^^

Moriokasta Miyagin kautta Towadalle ja Hirosakiin

Sade on vihdoin lakannut. Tänään saattaa vielä tulla kuuroja, mutta huomisesta eteen päin on luvassa aurinkoisia päiviä - ja silloin sakuran pitäisi puhjeta täyteen kukkaan. Nukuin [taas] yhden yön hotellissa, ja söin tuhdin aamiaisen; olen suunnilleen oppinut arvaamaan, milloin kyseessä on tofu eikä liha. Lisäksi täältä pohjoisesta tuntuu jostain syystä löytyvän helpommin kasvisvaihtoehtoja. En tiedä voiko näistä vetää lankoja toisiinsa, mutta käsittääkseni pohjoinen Japani on eteläistä köyhempi, ja yleensähän liha on rikkaiden herkkua.

Lasisen teekupin kylki täyttyy sormenjälkiä kun lämmittelen käsiäni ulkona kävelyn jälkeen. Silmiä ja nenää kutittaa. Saattaa olla merkki pienestä flunssasta. Akitan hostilla oli tukkoinen pää ja se pyyteli anteeksi, kun saavuin kaupunkiin. Minkäs teet, niin että sitä odotellessa jos on tullakseen.

Blogiin tarttuminen tuntuu kolmenkin päivän jälkeen vaikealta. Näihin päiviin mahtuu niin paljon kaikenlaista uutta, ja mun pitää vaivata päätäni kovasti, että muistan edes missä olin eilen aamulla herätessäni. Illan ja aamun muistaa, mutta puolitoista vuorokautta, saati kaksi tai kolme ovat jo liikaa. Joudun kaivamaan kameran laukusta välttääkseni liiallisen pohtimisen aiheuttaman päänsäryn.

Noniin, viime päivityksen iltaan mennessä oltiin ajeltu riittävästi ja päädytty liftikuskin kanssa suunnitellusti Iwate-prefektuurin rannikolle "kuuluisalle näköalapaikalle"; rannalle jonka nimeä en muista enkä jaksa selvittääkään. Oltiin ostettu marketista syötävää ja naposteltavaa; katsottiin autossa läppäriltä Hunter X Hunter -animea ennen kuin simahdettiin auton takaosaan yhdentoista jälkeen.

Autossa ei ollut verhoja, joten mä heräsin ilman vaikeuksia (ilman minkäänlaista herätintäkään) auringonnousuun klo 4:45. Puettiin lisäkerroksia päälle ja loikattiin ulos räpsimään kuvia auringonnoususta - myöhästyttiin tosin osin kun ei oltu riittävän ärhäköitä eli nopsia nousemaan. Lisäksi mä jätin vara-akun autoon, joten kuvaaminen loppui lyhyeen kun en ollut huomannut akun olevan lopussa... :D Sellaista se on, mutta tuli ne kummalliset värit jotenkin taltioitua, vaikka linnun laulu ja aamutunnelma (ja varmasti paljon muutakin, mitä ei enää edes muista) kuvista puuttuukin. 

Auringonnousun ensimmäinen muisto.
Iwate ken, Japan.

Yhden yön hotelli.

Auringonnousun ihailun eli 45 min ulkoilun jälkeen palattiin autolle nukkumaan vielä muutamaksi tunniksi. Herättiin yhdeksältä, ja lähdettii matkaan yhdeltätoista. Oltiin varattu edellisenä päivänä huone syrjäisestä pikkuhotellista Towada-järven ("Towadako") rannalta, ja suunniteltiin ajelevamme päivän aikana rantaviivaa pitkin pohjoiseen maisemia ihaillen ja saapuvamme hostellille neljän, viimeistään viiden aikaan. Kaikkea voi aina suunnitella...

Iwaten rannikolla.

 

2011 tsunamin jälkiä Iwaten rannikolla.

2011 tsunamin jälkiä suht kaukana vesirajasta. Hotelli on
edelleen käytössä, mutta ei turistien vaan rakennusmiesten
majapaikkana.

 

Turhautumisenmuistelukuva: auto ei pysähtynyt Heti, ja niin
Kuva jäi ottamatta. Aurinko taustalta haalistui sinä aikana kun
käytiin kääntämässä auto. Mutta onpahan edes kuva muistona.

Izakaya eli japanilainen pubi; päivällinen matkan varrella.

Kevään korvalla. Oirase, Aomori, Japan.

 

Oirase, Aomori, Japan.

Ilmainen lumitie (tuli mieleen aiempi
ja huomattavasti kalliimpi kokemusmatka).

 

Laskettelijoiden suosiossa oleva Sukiyu onsen Eh. Mutta ihan
ylihinnoiteltu paikka (600 yeniä/allas; vaihtoehtoina yksi joko
 seka- tai pelkästään oman sukupuolen sisäallas).

Satunnainen "paikallinen herkku" -syömäpaikka.
Hirosaki, Aomori, Japan.

Näkymä Route Innin ikkunasta tänäaamuna. Hirosaki, Japan.

Noniin, Olennaiset matkajutut on taas kirjattu ylös. Päässä ei ole kovin montaa ajatusta; olen onnellinen pienistä asioista kuten siitä, että viereisen pöydän ketjupolttajat saivat keskustelunsa päätökseen. Ja siitä, etten pessyt pyykkiä eilen vaan vasta tänään, että saan tupakan savun pois. Mistä johtuu, että tupakka ei haissut Kiinassa yhtä pahalle kuin täällä?

Matkaa on jäljellä kuukausi. Ajatella. Enkä ole vielä tehnyt mitään asunnon hankkimisen eteen (lukuun ottamatta mainintaa fb:ssa). Pitäisi varmaan pikkuhiljaa alkaa valmistautua ajatukseen Suomeen paluusta. Mutta vielä sitä ennen edessä on pari kuulemma-kuvauksellista pysähdyspaikkaa ennen Tokioon menoa; sitten Tokiossa isot festarit ja vähän chillailua ja kaupunkiin tutustumista ennen kuin ajattelin ottaa vihdoin seitsemän päiväisen reilipassin käyttöön ja junailla Japania ristiin rastiin; ajatuksia kohteista on, mutta mikäänhän ei ole koskaan varmaa, niin että palaillaan viimeisiin kohteisiin sitten kun sinne päästään...

Sateinen Tohokun kevät vai ame onna?

Olen pyörinyt Tohokua eli Japanin pääsaaren Honshun pohjoisempaa puolta ristiin rastiin kaiketi jokusen päivän, vai lienenkö jo viikko vierähtänyt. Sadetta on piisannut, ja olen joutunut vakavasti miettimään, olenko japanilainen ame onna - nainen, jota sade seuraa. Toivottavasti kyse on vain keväästä =)

Viime päivinä olen lillunut onseneissa (senkin jälkeen kahdesti kun viimekirjoituksessa asiasta mainitsin) ja testannut mixed bathin eli miesten ja naisten sekaonsenin. Vesi oli valkean maitomaista, joten näkyvyys veden alla oli nolla, mutta olin silti altaan ainoa nainen. Japanilaiset miehet siirtyivät puolessa minuutissa kaikessa hiljaisuudessa eleettömän kohteliaasti altaan toiselle laidalle. Sisällä naisten puolella paikallinen nainen tiesi kertoa, että vielä hänen isoäitinsä (tai isoäitinsä isoäidin, ei näitä oikein muista) aikana oli luonnollista käydä sekakylvyssä. Syytä tilanteen muutokseen en ole japanilaisilta kuullut, mutta joskus luin, että sekakylvyt olivat lähetystyöntekijöille aikoinaan kauhistus ja niinpä ne laitettiin heti pannaan. Liekö samoilta ajoilta periytynyt naisten pelko miehiä kohtaan - lähinnä liittyen samassa huoneessa nukkumiseen. On kuin miehet muuttuisivat pimeän tullen pedoiksi jotka eivät voi hallita itseään. Mä en kylläkään osaa määritellä sitä, mitä normaali suomalainen vastaavasta tilanteesta ajattelee, taidan itsekin olla vähän poikkeustapaus asuttuani mies-naiskommuunissa. Mitä nyt muutenkin tällainen ituhipahtava kasvissyöjäkummajainen...

Noniin, lisäksi olen istunut tuntikausia autossa sateen piiskatessa peltoja ja pientareita. Eilen pyörähdettiin K:n kanssa Tazawako-järven ympärystä. K on siis japanilainen herrasmies, joka poimi mut kyytiin liftaamasta keskeltä ei mitään; K vaeltaa kultaisen viikon eli tiistai iltapäivään asti autollaan Tohokua ristiin rastiin vailla suunnitelmaa, niin että mulle vähän niin kuin siunaantui autokuski, kun K kysee kovasti mitä mä haluaisin nähdä ja sanoi vievänsä mut minne haluan. Pysytään kuitenkin kohtuuden rajoissa, ei ole reilua ottaa japanilaisesta ystävällisyydestä kaikkea irti. Tässä parit räpsyt eiliseltä päivältä:

Joku nähtävyys Tazawakon rannalla ^^

Tazawako-järvki lounaspaikan sateisen ikkunan läpi.
Tazawako, Akita.

Illaksi palasin Akitaan ja menin hostieni (tai hostin ja hänen äitinsä) kanssa paikalliseen pikkubaariin live jazz -keikalle, joka pidetään joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Ai että mitkä jamit! Keikka alkoi kahdeksalta, puoli kymmenen oltaisiin mieluusti jääty jatkamaan mutta nälkä alkoi kurnia kun reissaamisinnostuspäissämme ei kukaan oltu oikein syöty kunnolla (mä olin syönyt parhaiten; varmaan koska japanilaiset on ehkä tarkempia syömisestä myös matkustellessaan kun tällaiset mistään mitään tietämättömät reissaajat joille ruoan etsiminenkin on vieraassa kulttuurissa joskus vähän mendokusai, työlästä).

Jazz jamit kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Akita, Japan.

Löydettiin aivan upea okonomiyaki-paikka ja voi hitsit kun en ottanut kuvaa. Mutta sain hyvän kasvisversion ja masun täyteen, niin että 11pm oli hyvä mennä vielä lillumaan Hana no yu -hotellin kahdentoista altaan spahan eli kylpylään. Altaat - ja kaiketi vesikin - jäljittelivät onsenia, ja kokemus oli varsin rentouttava, vaikka vesi ei "ihan aitoa" ollutkaan :D Paikasta löytyi myös olohuoneen kokoinen avara, taulu-tv:llä varustettu sauna, jossa ehdin 45 minuutin pikakylpemisen aikana käydä kahdestikin. Ja varmaan vain saunasta viileään järviveteen hypänneet (tai avannossa käyneet) tietää sen tunteen, mikä mulle tuli kun saunan jälkeen upotin itseni kylmävesi altaaseen. Voi ah sitä autuutta! Sanoin aiemmin samana päivänä kylpykaveri-japanilaiselle onsenissa, että voi olla että onsen voittaa saunan. Mutta perun puheeni: ainakin sauna + vilvoittavaan veteen pulahtaminen sen jälken lyö onsenin sata - kolmetoista!

Menin nukkumaan yhdeltä ja heräsin aamulla vaille kuusi tullakseni aikaisella junalla Moriokaan. Eilen aamulla kirjoitin K:n avustuksella matkasuunnitelman, ja kolme tulevaa päivää menee Iwate- Aomori -akselilla; hiukan maisema-ajelua, hiukan kävelyreittejä ja hiukan ehkä sakuraa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Jatko riippuu vielä vähän siitä, miten sohvasurffaus onnistuu, mutta päätin jättää Hokkaidon joka tapauksessa väliin; kulkemisiin sinne ja takaisin menisi vähintään kaksi päivää, voi olla että menisi kolmekin, jolloin päiviä itse Hokkaidolla olemiselle jäisi noin viikon verran. Ja hintaa tulisi pelkille kulkemisille arviolta 200 - 300 €. Totesin, että ei taida olla tällä kertaa sen väärti, kun sääkin on siellä vielä niin kylmä. Jos olisi enemmän aikaa, menisin ehdottomasti säästä ja hinnasta huolimatta.

Lisään loppuun vielä kolme päähän pälkähtänyttä mutta varsin sekalaista ajatusta, jotka mut on yllättäneet Japaniin tultua (eli joiden kuvittelin olevan toisin)

1) Täällä ei juurikaan katsota animea. Suuri osa ei edes tiedä animen ja mangan eroa.

2) Kaikki japanilaiset talot eivät ole kauniita. Itse asiassa maaseudulla matkaillessani olen joutunut rankasti kyseenalaistamaan ajatuksen japanilaisesta estetiikasta (mulla oli tänne tullessa se käsitys, että Japanissa kaikki on kauniisti ajatuksella suunniteltu ja rakennettu).

3) Tiet ovat huonossa kunnossa. Suomalainen asvalttitie on huomattavasti parempi kulkea.
4) Täällä ei ole roskiksia. Suomessa ollaan totuttu siihen, että roskat voi dumpata roskikseen joka kadun kulmassa, mutta täällä ihmiset opetetaan viemään roskat kotiin. Lähin julkinen roskis löytyy yleensä lähimmän combinin eli convenience storen eli [yleensä 24/7 auki olevan] kioskin oven luota. Onneksi ne ovat sentään valtavan yleisiä, mutta multa meni hetki tottua siihen, että mun pitää itse asiassa poiketa kadulta, että pääsen roskista eroon. めんどくさいな~...

Mutta ihmiset. Ei tällaisia ihmisiä löydä varmaan mistään muualta maailmasta........ Ü Edellisen hostin äiti, joka ei ole matkaillut paljoa, eikä koskaan yksikseen, kehui maata helpoksi matkustaa ilman kielitaitoa. Ihmiset ovat avuliaita. Hän totesi myös, että hän nyt onkin ollut "poikansa vastuulla", voisi hän viettää täällä päiviä itsekseenkin ja viihtyä silti loistavasti. Ja mää komppaan. Ja Madventures kanssa: Japani on varmasti yksi maailman helpoimpia maita matkustaa.

Lähettäkää mulle Suomesta toimiva deodorantti. Huoh.

Taas on edessä pitkä teksti, joten jaan sen teennäisesti kahtia:D

OSA I: majailuista

Muuten kaikki on hyvin, paitsi että dödö pettää jatkuvasti. Se uusi japanilainen.

Yllärisohvasurffasin kolme yötä Tokiossa skandinaaveista tykkäävän japanilaisen luona. On tullut todettua tällä matkalla muutamaan kertaan (ensimmäisen kerran Shimonosekissä): suomalaisessa (ja ehkä yleisestikin skandinaavisissa) kulttuureissa on jotain yhteistä japanilaisen kulttuurin kanssa - ainakin sen verran ja sellaisissa asioissa, että japanilainen kokee skandinaavin kohteliaaksi ja mukavaksi ihmiseksi. Jopa siinä määrin, että kun haluaa lähteä matkustamaan "johonkin päin maailmaa", päätyy valinneeksi Skandinavian, mahdollisesti Suomen, ja haluaa siksi tutustua suomalaisiin ihmisiin ja majoittaa [erityisesti] suomalaisia sohvasurffaajia, vaikka sohvasurffauksen kulttuuri eli vieraan kotiin kutsuminen onkin yleisesti japanilaiselle varsin vieras ja epämukava ajatus.

Tunsin oloni hiukan orvoksi, kun pitkästä aikaa majailin WiFittömässä paikassa, enkä voinut tarkistaa haluamiani asioita netistä silloin kun siltä tuntui (tai suunnitella matkaa, niin olin alunperin ajatellut nämä kolme välipäivää ennen pohjoiseen suuntaamista käyttää). Suunnitelmia vailla mä päädyin hyppäämään tänään 6:56  aamujunaan Moriokaan, ja istun nyt hiukan väsyneenä Starbucksissa. Ja tuumin, että Japanissa hienoa on se, että mun kokemuksen mukaan mihin tahansa kahvilaan menee, soi taustalla vähintäänkin hyvin siedettävä, yleensä hyvä musiikki. 

Turisti-infon tyttö neuvoi mulle sukoshi eli [muka] vähän englantia puhuvana oikein sujuvasti paikat joissa käydä. Eikä mua haittaa ollenkaan se, ettei tää ole turistikohde eikä täällä ole pahemmin nähtävää. Olen odottanut tätä päivää, jolloin ympärillä ei ole ihmistä jonka kanssa voisin jutustella, ja saan rauhassa lojua netissä ja suunnitella loppumatkan kulkemiset ja majoitukset. Eikä tällaisessa kaupungissa ole ruuhkaakaan, niin että voin ihan hyvällä omalla tunnolla varata pöydän viideksi tunniksi.

Tää päivä (tai tuleva yö) on siitä jännittävä, että aion [vihdoin] nukkua manga kissassa eli manga-/internetkahvilassa. Hinta on vajaan 2600 yeniä eli noin 21 €/yö (12h); jos menen illalla kahdeksan maissa, voin lähteä aamulla sopivasti kahdeksaksi junalle. Manga kissa on halvin yöpaikkavaihtoehto tällä hetkellä. Yöjunasta (esimerkiksi Tokioon, josta sitten pääsisi taas kolmessa tunnissa mihin vain isoon kaupunkiin) pitäisi maksaa 3000 yeniä ekstraa käytössä olevan JR East Passin päälle. Bisneshotelli aseman lähellä maksaisi piirua vaille 4000 yeniä. Aseman lähellä näytti kartan mukaan olevan myös kapselihotelli, en käynyt kysymässä hintoja. Eikä näistä vaihtoehdoista löydy mangaa. Junasta ei myöskään nettiä tai suihkua. Huomatkaa siis: manga kissasta löytyy usein myös suihku - samoin tästä mun tämän öisestä vaihtoehdosta ^^

OSA II: syömisistä ja Tokio-päivistä

Mitähän muuta. Olen löytänyt [ainakin lähes] kasvisversiona hyvän kasan japanilaisia ruokia. ...joista en ole ottanut kuvia. Tuskin edes muistan nimiä. Natto eli mädätetyt pavut on testattu, olivat parempia kuin ihmisten puheista olin ymmärtänyt. (Vai pitäisikö sanoa että "ei ollenkaan niin pahoja, joskin vaatisivat hiukan totuttelua ansaitakseen lempinimen 'herkku'"). Olen syönyt ramenia (alunperin Kiinasta tullut, mutta nykyään usein japanilaiseksi mielletty nuudelikeitto) ja okonomiyakia (pannulla paistettu tuhti paksu "taikinamunakas") ja sobaa ja yakisobaa (soba on tietynlainen nuudeli ja yaki tarkoittaa paistamista). Kaikki tässä mainitut nattoa lukuun ottamatta ovat suomalaiseen makuun helppoa kokeiltavaa. Mitähän muuta... Sitten on tietysti makeat herkut joista ensimmäisenä tulee mieleen mochi eli 'glutenious rice'sta (gluteenipitoisesta riisistä?) tehty lättänä, "raaka" taikinapallero, jonka sisällä on usein punapaputahnaa. En kuvien puuttuessa kerro ainakaan tällä erää syötävistä tämän enempää. Oman saamattomuuteni tuntien en luultavasti kerro ikinä. Sitä paitsi tästä maailmasta löytyy paljon parempia japanilaisen ruoan asiantuntijoita kuin minä ^^ 

Mutta sen verran tekee mieli sanoa, että on ollut hauska huomata: matkatessa nämä kummalliset maut jotenkin sulautuvat ympärillä olevaan kulttuuriin niin luontevasti, ettei niitä oikein osaa outona pitääkään. Sitä olen kuitenkin miettinyt, että jos toisin tuliaisina täällä syötynä ihan normaalilta maistuvaa vihreätee-suklaata Suomeen, se maistuisi Suomessa ihan kummalliselta. Herkku poikkeaa täysin suomalaisista makutottumuksista. Reissussa kaikki on kuitenkin muutenkin poikkeavaa, joten yksi vihreäteesuklaa tunnu missään. Se istuu omaan lokeroonsa, täällä. Niinpä, vaikka mulle vihreäteesuklaa aina silloin tällöin maistuukin, ei siitä oikein ole hyväksi tuliaiseksi. Paitsi ihmisille, joilla on halua kokeilunhaluisille ihmisille. Ja itselle matkamuisteluhetkiin mutusteltavaksi. 

Jos tähän nyt jotain päiväkirjan tapaista vähän rustailisi, niin olin tosiaan pari päivää hiukan hukassa ilman nettiä. Tokion hammaslääkäri-hostini oli lauantaina töissä, eikä lähimässä WiFi-paikassa (eh, Makudonarudo eli Mäkkäri eli syödään nyt sitten vaikka ranskalaiset ja kahvi) ollutkaan Wifiä enää siinä vaiheessa kun tilaus tuli pöytään, mutta koska olin 12 tunnin Ah!-yöunista hiukan pöhelössä, päätin ottaa rauhallisesti ja kasella animea, koska viikonloppuna Shinjukun aseman läheinen Starbucks olisi varmasti täynnä enkä viitsinyt lähteä etsimään Shinjukusta niitä kahtakymmentäyhtä muuta Starbucksia jotka alueella pitäisi olla kun ei ollut karttaakaan. Että mä rakastan pitkiä lauseita! 

Ja sunnuntaina - eli eilen - tutustuttiin sitten urakalla lähialueisiin: käytiin Meiji shrinella eli temppelissä todistamassa yhtä pikaisella silmäyksellä onnellisen näköistä avioliiton alkua, sekä Harajukun ostosparvetissa ihmettelemässä ryysistä ennen kuin suunnattiin Shinjukuun ja tutkittiin sekä alueen itä- että länsipuoli. Sivistyksen nimissä käytiin eteisessä asti tutustumassa ravuhoteruun eli Love-hotelliin, josta arkea pakeneva tai mistä tahansa syistä yksityisyyttä haluava pari voi varata huoneen tunneiksi tai yöksi. Ja on kävelty läpi hosto-kurabu- (host club) ja maiden cafe -katujen läpi ja kurkisteltu neljästä kymmeneen henkeä kerrallaan ruokkiviin ja juottaviin ravintoloihin ja baareihin, joissa on, vitsit että onkin, fiilistä! Jos löydän jostain seuralaisen, käyn varmaan kuikuilemassa noita pikkuravintolakatuja vielä uudelleenkin kunhan palaan Tokioon toukokuun loppupuolella.

Sunnuntait on yleisiä hääpäiviä. Meiji Shrine, Tokyo.

Ostos parvetti - ei viihdytty kovin kauaa. Harajuku, Tokyo.

Yksi random-kuva: littein talo jonka olen nähnyt
(valkoinen "seinä" kuvassa oikealla). Shinjuku, Tokyo.

Nyt olen kuitenkin jättänyt Tokion kesäisen lämpimät t-paita päivät taakse, ja seurannut sakuraa pohjoiseen. Säätiedotus näyttää alle viittätoista astetta lämpimimmillään, ja tuumailen, että kunhan viikon päästä siirryn Hokkaidolle eli pohjoisimmalle neljästä pääsaaresta, olen onnellinen siitä, että olen kantanut lämmintä kerrastoa ja fleeceä mukana kaikki nämä viikot. Mutta sitä mä ihmettelen, että miten aurinko voi laskea joka päivä vain minuutin myöhemmin kun se nousee joka päivä kaksi minuuttia aiemmin kuin edellisenä päivänä O.o Ihmeellinen maailma. (Ja tämän suhteen mä olen varmaan taas väärässä - kiitos A kun korjaat, kiitos - mutta mua huvitti se, että fahrenhaitteja ja tuumia käyttävä mittausjärjestelmä kantaa edelleen mahtavaa ja majesteetillista nimeä "imperial". Mutta niin se vaan on, että joskus on parempi ilostua pienistä asioista. Sillain sitä pysyy onnellisena.)

Sääennuste Morioka 29.4.2013

Mies- ja muita juttuja ja ongelmia...

Määpä kerron teille lisää hauskoja tarinoita Japanista.

Tapasin laivalla kiinalaismiehen, joka on kaikella tapaa erilainen ihminen kuin minä. Jostain se keksi, että oltais samanhenkisiä (se tykkäsi armeijasta, ei ymmärtänyt kasvissyöntiä, piti sohvasurffausta kummallisena ja ennen kaikkea pelottavana ja ihmetteli "miten-kukaan-voi-ajatella-noin" -tyylillä sitä, että olen nyt matkustamassa sen sijaan että olisin suorittamassa loppuun opintojani tai mikä vielä parempaa luomassa uraa). Mutta se oli huolissaan siitä, että mä matkustin yksin, ja se kaipasi itse seuraa, joten päädyttiin suunnittelemaan trekkailua - varmaan ainoa asia joka meitä molempia kiinnosti. Ja koska se oli menossa Okinawalle ja osasi vinkata kohtuu edullisista lennoista, päädyin lupaamaan [ja toisen epäilyjen takia vielä monta kertaa lupaamaan ja vakuuttelemaan] että tulen reilun viikon kuluttua Okinawalle. Tällä aikaa hän lupasi järjestää kaiken valmiiksi.

Monet on jo facebookista ehtinyt lukeakin, miten lopulta kävi. Mä ajattelin moneen kertaan - sitä enemmän mitä lähempänä lähtö oli - että tekisi mieli perua lennot ja tehdä reissata muualla. Okinawa vaikuttaa sellaiselta paikalta, johon tullaan vähintään viikoksi ja mieluummin hyvän kaveriporukan kanssa. Mutta koska olin luvannut ja vakuuttanut moneen kertaan, totesin itselleni että se on vaan mentävä - kyllä sitä aina jostain voi nauttia vaikka ei suosikkivaihtoehto sattuisikaan. Myönnän kyllä ajatelleeni, että jos sattuisin myöhästymään lennolta, ei tarvitsisi harmitella.

Halpalentoyhtiöillä on kuitenkin toisinaan puolellaan se etu, että niillä on oma terminaalinsa. Niihin pääseminen on työläämpää, mutta jonoja oli tällä kertaa pyöreät nolla ihmistä, joten kiireisestä aikataulusta huolimatta ehdin koneeseen. Uuu jea. Ja koneeseen noustessa totesin, että mä taidan tykätä lentämisestä.

Noniin, koska ei oltu oltu pariin päivään yhteydessä, mä lähetin lähtöaamuna tälle mä-järjestän-kaiken-valmiiksi -ihmiselle sähköpostia ja kysyin seuraavan päivän ohjelmaa. En selvittänyt Okinawasta itse oikeastaan mitään; tasan sen verran että Okinawa ei olekaan pelkkää viidakkoa parilla hienolla hotellilla varustettuna, niin kuin animen perusteella ymmärtäisi, vaan lentokone lentää tylsään kaupunkiin, jossa on kaupunkimaiseen tapaan paljon betonirakennuksia ja paljon asfalttia ja ihmisiä.

Noniin, ja mikä mua sitten odotti perillä kymmenen aikaan illalla: 1) sovitusti sohvasurffaushosti, joka lupasi majoittaa mut yhdeksi yöksi lentokentän lähelle 2) vastaus mun kiinalaiselta matkakaverilta. Se meni suunnilleen näin: "Lensin kaksi päivää sitten tänne Kiotoon, menen seuraavaksi Tokioon ja sieltä Hokkaidolle. Jos tulet Hokkaidoon meidän luo, saat käyttää mun black cardia (eli American Express Centurion card:ia) rajattomasti ja tehdä mitä haluat".


O.o




o.O




...

Ja sitten repesin :D Hyvänen aika. Mies teki oharit ja yrittää saada mut jahtaamaan itseään rahan perässä Hokkaidolle. Tunsin ensihämmästyksen jälkeen lievää helpotusta siitä, että saan suunnitella seuraavat päivät itse, enkä ole sellaisen ihmisen varassa, jota en Tunne ja joka ei Tunne minua. Tai sen mitä tuntee, ole ollenkaan samanlainen. Yksi "seikkailu" on taas saatettu onnellisesti päätökseen paremmin kuin olisin uskaltanut kuvitellakaan...



Valvoin eilen tänne saavuttuani yhteen asti yöllä; hosti selvitteli mulle joitakin get-around (eli miten selvitä "ympäriinsä" täällä) -juttuja, ja mä etsin itselleni sopivan hostellin kahdeksi yöksi. Suunnittelin itselleni joka päivälle tekemistä ja tunsin itseni aktiiviseksi.

Tänään olen jo käynyt kahdella nähtävyydellä (joista ensimmäisen skippasin koska puolet linnasta ja lähes koko puutarha oli restauraation alla eikä siitä huvittanut maksaa) ja turistikadulla joka oli yhtä tylsä kuin turistikadut yleensä; joskin löysin jotain hauskaa One Piece -kamaa... Mutta erehdyin ostamaan vain keksejä, joista sain maistiaisia ja jotka säilyvät päiväykseltään Suomeen asti. Ulos käveltyäni musta tuntui että olin taas huijannut itseäni sillä, että on pitää nyt jotain ostaa jos ei ole hyvää syytä olla ostamatta (kuten se, että päiväys ei riitä siihen asti kun tulen Suomeen - mitä jos mun ongelma ratkaistaan O.o Kai silloin nyt pitää ostaa, ihan kohteliaisuuttaan kun ovat nähneet vaivaa sopivan tuotteen etsimiseksi. Mutta sain mä kaupan päälle muutaman pienen suklaapatukan ja hetken jutustelua japaniksi ^^).

 

 

en jaksa lisäillä yksittäisiä kuvatekstejä; ensimmäinen kuva linnasta johon en mennyt sisälle, jälkimmäiset Royal Garden, Naha, Okinawa eli kuninkaallisesta puutarhasta, johon vietiin vieraita viihtymään... oli suunniteltu kuulemma niin että ympärivuoden on nättiä, mutta tällä hetkellä ei juurikaan ollut kukkasia näkyvillä.

Mulla on ihan oikeasti ongelma sen kanssa, että olen liian ystävällinen. Tätä ei varmaan pitäisi paljastaa julkisesti, mutta se tuntuu pätevän tällä matkalla erityisesti kahteen asiaan: ostoksiin ja miehiin. Ostoksiin ei onneksi liian pahasti, koska tavaroilla ei ole tunteita ja niille on yksi ja sama ostanko vai enkö............Meneepäs puolen yön ajatteluksi. Kello on tosin vasta yksitoista, mutta mun väsynyttä päätä on särkenyt monta tuntia ja olen halunnut mennä nukkumaan, mutta, kuten viimeksikin hostellissa: ihmiset haluaa tutustua ja mä haluaisin tehdä omia juttujani, mutta en voi olla kuuntelematta ja kohteliaasti vastaamatta. Kyllä maailma, tunnustan sulle: mulla on selvästi ongelma. Gotta do something about it.



PS. Siinä sen taas näkee: kiinalaismies ihmetteli, miten uskallan luottaa ihmisiin internetissä (couch surfing). Että eikö hän ole paljon turvallisempaa ja luotettavampaa seuraa. Täytyy sanoa, kymmenettä kertaa ja vielä painavammin tämän tapauksen jälkeen: on huomattavasti helpompaa luottaa ihmiseen, jolla on hyvä profiilikuvaus itsestään JA iso kasa hyviä "arvosteluja", kuin satunnaisesti matkatessa tavattuun henkilöön... En sano, että tämä Vähemmän Luotettava -sääntö pätisi kaikkiin satunnaisesti tavattuihin henkilöihin. Itse asiassa taidan viitata vain kyseiseen herraan...

Kyoto

Kerrottakoon nyt kaikille yhteisesti ettei kielipoliiseja jää vaivaamaan: 

Kyoto on kaupungin englannin kielinen kirjoitusasu, suomen kielisessä tekstissä olisi oikein käyttää kirjoitusasua Kioto. Mutta mä päätin pitäytyä englanninkielisessä nimessä, koska kirjoittelen sähköposteja ja sohvasurffauspyyntöjä ja kaikenmoisia lippulappusia englanniksi, niin että oman mukavuuteni takia pitäydyn yhdessä kirjoitusasussa etten mene sekaisin. Eli saa tehdä väärin kunhan tekee yhdenmukaisesti väärin, eikö?

Kyoto on ...miten sen nyt sanoisi. Ihan hauska paikka. Mun suosikiksi nousivat heti Khaosan guesthouse henkilökunnan ansiosta, sekä kapselihotelli kylvyn ja paksun peiton ansiosta. Olen käynyt parissa puutarhassa ja parilla temppelillä, olen katsellut lopuillaan olevaa sakuraa ja saanut otettua muutaman kuvankin. Mutta täytyy myöntää, että voisin olla täällä olosta enemmänkin innoissani. Kyoto on mulle "ihan jees". Täällä voisi asua. Niin kuin Kunmingissa. Mutta mä en jaksa innostua miljoonista temppeleistä joista kaikissa (niissä, joista löytää tietoa helposti) on miljoona turistia eikä juurikaan rauhaisia sopukoita. Sanotaan näin kahden temppelin kokemuksella - olen siis varmasti väärässä. Mutta kaksi edellistä päivää on ollut sateista, niin että olen hyvällä omalla tunnolla jäänyt sisälle tekemään matkasuunnitelmia ja laiskottelemaan animen ja netin parissa, ja jättänyt temppelit ja shoppailun muille.

Olen syönyt pari kertaa ramenia eli kiinalaisperäistä mutta nykyisin japanilaiseksi tunnustautuvaa nuudelikeittoa; ensimmäisen kerran kasvisravintolassa ja toisen kerran lihapaikassa jossa siirsin lihat omasta kulhosta naapurin kulhoon. Onneksi naapuri sattui olemaan sohvasurffaushosti, niin ettei mun nirsoilu päässyt aiheuttamaan hämminkiä. Todellisuuden nimissä mainittakoon myöskin, että olen syönyt [hyvin pieniä määriä] lihaa ja kalaa Japanissa olon aikana, ja todennut mahan - siis ainakin pienten määrien suhteen - oireettomaksi. Ja siitä taas tuli mieleen, että olen edelleen syönyt maitohappobakteereita tunnollisesti kaksi päivässä, ja kaikki on mennyt hyvin lukuun ottamatta niitä muutamaa maha-sekaisin -päivää Kiinassa, joista olen blogissa valittanut. Japanissa tuskin tulee enää ongelmia, hygienian taso on täällä vähän toinen...

Tänään kävin lähikirjastossa lukemassa lastenkirjoja hiraganoilla. Olisin halunnut lukea mangaa, mutta ei löytynyt. Yhtä kaikki, luin lasten kirjoja ja ymmärsin jotain. Luin korpeista, jotka olivat kylässä ja kaikkialla, pelloilla ja vuorilla, mutta sitten tuli sota ja ihmisiä kuoli ja joku - en tiedä kuolleet vai elävät - menivät meren eteläsaarille ja oli vanha baachan joka sanoi jotakin ja sitten kun sota loppui, korpit tulivat takaisin. Jännä tarina. Kauniita kuvia.

Tällaisia otoksia on muistikortille tallentunut Kyotosta:

Lounaalla ystävien kanssa (en siis minä vaan paikalliset).

Kyoto riverbank; Ihmisiä joenvarrella nautiskelemassa
auringosta ja sakurasta.

Tuikitavallinen japanilainen "piha": ovi suoraan kadulle, mutta
silti seinän ja kadun väliin mahtuu kukoistava puutarha.

Näkymä erään temppelin puutarhasta kaupunkiin päin.

Eeeh, jonkun temppelin luota, M:llä alkava puutarha geisha-alueen lähellä. Tällä tasolla
mun Kyoton nähtävyyksien hallitseminen oikeesti on (noin nimien puolesta)...

the Temple. Ginkakuji, Kyoto

Munkit väkertävät samat kuviot hiekasta uudelleen joka aamu.
Ginkakuji, Kyoto

Joitain pitäis onnistaa; mut mää oonkin siunattu, en heittänyt kolikkoa ^.^
Ginkakuji, Kyoto.

Sakurat ansaitsevat jälleen kerran oman päivityksensä...

Välietapilla Shanghaissa

Nää terveiset äitille ja muille ketä mun kuulumiset kiinnostaa 

- sisältää vähänlaisesti muuta infoa kuin kuulumisia ja tietoa tulevista päivistä.

Siis uskomatonta: mä en saa edes kämäisiä (hyvä on ei ole kämäisiä ihan on aifounilla otettuja mutta vähän on suttuisia kumminkin) kuvia tältä illalta ladattua blogiin. Mulla on jo toista viikkoa ongelmana, että kuvat ei lataudu loppuun asti vaan latauspalkki surraa edes takaisin nollan ja viidenkymmenen ja seitsemäntoista ja nollan ja kahdeksankymmenenseitsemän ja kuudenkymmenen ja nollan ja viiden ja nollan välillä. Ja se surraa vaikka puoli tuntia. Niin että ei ole kuvia. Olen pahoillani. Oon yrittänyt neljänä eri päivänä useempia kertoja, mutta ei ota onnistuakseen. Seuraavaksi yritän facebookia, johon en kyllä aio laittaa muuta kuin kämäisiä kuvia ^.^ Niin että tervetuloa sitten matkan jälkeen katsomaan kuvista miltä näytti ja mitä näin.

Saavuin Shanghaihin, kuten facebookiin jo päivitinkin mutta kerrotaan nyt täällä äitille ja isillekin (ja niille muutamalle muulle viisaalle jolla ei ole facebookia): kiinankieltä taidan jo sen verran, että kun onnistuin ajattelemattomuuttani ostamaan junalipun väärälle päivälle - viikkoa liian myöhään, sellaiselle päivälle jolloin mun pitäis jo olla Japanissa - niin osasin mennä lippuluukulle (ensin tietenkin väärälle, koska kirjoitettu kieli ei oo vielä ollenkaan hanskassa) ja palauttaa väärän lipun ja ostaa tilalle edullisemman lipun sellaisella pedillä jolla halusin. Ja koko sölkötyksen aikana käytin elekieltä ainoastaan osoittamaan sanaa 'peti', koska osasin sano "halpa" (kiertoilmaisu hard sleeperille) ja "ala". Ja sain jähmeäkasvoisen virkailijanuorukaisen hymyilemään mun selvitykselleni lämpimästi.

Shanghai on... no, niin kuin muutkin isot kaupungit. Kyllähän te tiedätte, kaikki ne on jotenkin samanlaisia. Ajattelin jopa tänään metroaseman portilla hostia odottaessani, että tää katu voisi olla Helsingissä - vaikka Hesa onkin ehkä hiukan vaatimattomampi. Kyltit vaan on eri kielellä. Ja kaikilla on mustat tai oranssiksi värjätyt hiukset. Mutta tää poikkeaa niin kaikin tavoin siitä Kiinasta, jota näin viimeisen parin, kolmen kuukauden aikana. Liikkuminen on täällä selvästi kalliimpaa; metro maksaa 4 yuania/ matka (Kunmingissa bussilippu on 1 - 2 yuania ja bussikortin omistavat voi matkustaa yhdellä leimauksella tunnin). Tai masiina antaa lippuja kolmesta kuuteen yuaniin, mutta ilmeisesti yleisin hinta on neljä. Mikä täällä metrolla liikkuessa on epäkätevämpää verrattuna aiempien käyttämieni kaupunkien metroihin on, että täällä "linjojen risteyksissä" pitää aina kävellä hurumycket päästäkseen toiselle linjalle. Ainakin Hongkongissa vaihtolinja on aina vastapäätä niin, ettei tarvitse edes mennä rullaportaita ylös. Hen fangbiàn - erittäin kätevää. Mutta tuleepahan edes vähän käveltyä.

Mitähän muuta. Couch surffaaminen eli sohvasurffaus on jees. Tosin mulle tulee paineita siitä kun host on niin mukava enkä oikein tiedä mitä täältä kaupasta ostaisi sille kiitokseksi. Ja hostin kämppiskin tulee kotiin väsyneen päivän jälkeen ja ensimmäisenä huolehtii siitä oonko saanut lounasta ja kaivaa kassistaan mulle vege-baozin. Päivän laiskoteltuani lähdin ulos, ja vietettiin ilta hostin ja hänen työkaverinsa kanssa. Kävi ilmi, että Shanghaissa on vaikeampaa löytää lihatonta ruokaa kuin Kunmingissa, ainakaan jos ei ole perehtynyt asiaan. Huomenna tapaan paikallisen couch surffarin joka lupasi viedä löytää mulle vegepaikan <2. ...Mut hassua, miten suurkaupungissa - niin täällä kuin Hongkongissakin - kasvisruoan löytäminen on vaikeampaa. Parempi elintaso vähentää kasvisten syöntiä...?

Ilta päättyi - ah ja lol ja naur ja kyllä häntä heilui: animeputiikkiin. Räpsittiin kuvia ja olin kuin paraskin kiinalainen turisti (mulle olisi riittänyt vähempi määrä räpsyjä mutta poseerasin aina pyydettäessä ja otin hetkestä kaiken huvin irti). Oi One Piece. Tuli ikävä ystäviä. The only problem is that... they are not real. ^.^

Huomenna aion [on pakko] olla vähän tehokkaampi; pitää ostaa Japanin reilipassin (ei voi ostaa maan sisältä), ja lisäksi pari ihmistä, ránhòu palaan hostin kotiin päivälliselle, kahdeksalta hosti saattaa mut juna-asemalle ja 9.46pm lähden yöjunalla 20 tunnin matkalle kohti Yantaita. Alapetillä. Vihdoin. Tähän asti kaikki on ollu keskipetejä, joilla ei mahdu istumaan, joten selkä on parin viikon jälkeen uskomattoman jumissa. Ja pakarat. Ja jalat ja hartiat ja käsivarret; kaikki paikat jotka vaan voi mennä huonoista asennoista jumiin.

Saavun Yantaihin lauantai-iltana kuuden maissa. Tää kahdenkymmenen tunnin huvimatka maksaa muuten vajaan 340 yuania (eli reilun 40 €); kuulin että lentoja Yantain lähelle saisi alle 300 yuan. No, menneitä on turha murehtia, enkä mä vielä oo ehtinyt liiaksi väsyä junamatkailuun. Vaikka junassa se tuskallinen kielitaidottomuudesta johtuva aika, jona joutuu tuntemaan olonsa typeräksi ja muita vaivaavaksi, ja joutuu pinnistämään kaikkensa ymmärtääkseen ja tullakseen ymmärretyksi, onkin pidempi kuin lentokoneessa, niin oon kyllä lentänyt tälle reissulle jo ihan liikaa. Nyt on parempi hankkia junakokemuksia ^^

Mieltä tulevaisuuden suhteen helpottaa se, että majoitus - ei yhtään yötä hostellissa tai vastaavassa - on selvillä ensi kuun alkuun saakka. Ensin Yantaissa velikullan luona, sitten Qingdaossa tämän hetkisen hostini tutun "luona" (saan kuulemma asunnon kokonaan haltuuni), ja Japanissa paikallisen hostiherran luona, joka on matkustanut joskus Suomessa ja toivottaa viestien lopussa iloisesti "moimoi" tai "moikka" ^.^ Niin että hianosti menee. Eipäs tässä muuta; kello näyttää 20 vaille 1 yöllä, parempi hipsiä punkan puolelle.

PS. Asia, joka on saanut mut Kiinassa hämilleni on, että mä voin mennä nukkumaan pesemättä hampaita O.O  En jaksa selittää syitä sen enempää, mutta olen todennut, että matkustaessa sitä oppii itsestään kaikenlaista uutta...

* * *

Jälkilisäys: kuvia Shanghaista

OSA I: Shanghai by night

Kuva: Linda

Kuva: Linda

OSA II: Minnan lempikauppa Shanghaissa, eh....

 

Ja summa summarum, kuva jonka hostini laittoi (eh, kysymättä tai edes kertomatta mulle....... :D - sain kuvan kämppikseltä, jolle hosti asiasta kertoi) jollekin sivustolle, en muista enää mihin liittyen: