Singing in the Rain and other facts about Kunming

torstai 4.1.2013

Ensimmäinen sateinen päivä. Aamulla hämmästyin kun länsivuoria ei näkynytkään ikkunasta – kukkuloita peitti paksuhko sumu. En silti ottanut bussille lähtiessä sateenvarjoa mukaan koska 'ei täällä ole ennenkään satanut' (niinä kolmena tai neljänä pilvisenä päivänä joita mun täälläoloaikana on ehtinyt olla) ja maa näytti kuivalta. Selvisin onneksi ilmankin, mutta kylläpä hämmennyin kun kotimatkalla bussiin noustuani huomasin, että tienpintaan tuli märkiä pisteitä. ¡Siissataakotäällävettä! o.O Mut ei menny pasmat sekaisin multa eikä muilta, sellaiseksi säälittäväksi tihkuttamiseksi se jäi. Tuskin edes pensasten ja pöheikköjen kastelijat, joita täällä usein näkee, sai vapaapäivää työstään. 

Aamuisella bussimatkalla innostuin, kun bongasin tienvarren mainostaululta monta tuttua merkkiä. Mitä säihin tulee, yksi merkeistä oli Kunmingiin (tunnistin samaiselta taululta myös kaupungin nimen; tästä lisää parin postauksen kuluttua) mainiosti sopiva 春 [chūn] eli kevät.  Tätähän siteerataan joka paikassa ikuisen kevään kaupungiksi, koska säät hellii paikkaa ympäri vuoden olematta liian kylmiä tai kuumia: keskilämpötila on talvikuukausina 15—20 °C ja kesällä 22—25 °C. Niinpä kukatkin kukkii ympäri vuoden, vaikka ei täällä nyt se hehkein loistokausi ole kyllä meneillään... Suomalaisella mittapuulla mitattuna on silti ollut lämmintä, mä oon vaan kotomaiseen tapaan puhunut säästä ainoastaan silloin kun se on huono ^^. Mutta kun _tammikuussa_ lämpötila pyörii miinus yhden ja plus seitsemäntoista asteen välillä – enimmäkseen siellä 10+ -asteen tienoilla – niin ihan oikeesti: ei viitsi valittaa :)

Kuva pöllitty osoitteesta

http://www.chinatravelca.com/places/kunming/

Noniin, pitäydytään sitten vielä hetki sää-/ilmastoaiheessa: Kunminghan on Lounais-Kiinassa Burman, Laosin ja Vietnamin rajalla sijaitsevan Yunnanin provinssin pääkaupunki. Lisäksi opin, että Kunming sijaitsee heti Kravunkääntöpiirin pohjoispuolella; kerran vuodessa täällä siis melkein paistaa aurinko zeniitissä. Yúnnán 云南 merkitsee kirjaimellisesti pilvistä etelään, ja sen voisi kuvitella selittävän loistavia säitä. Vajaan 400 000 km²:n kokoisen provinssin alueelta löytyy kuitenkin niin viidakkoa kuin lumihuippuisia vuoriakin, ja korkeus merenpinnasta vaihtelee 76 m:n ja 6740 m:n välillä, eli luntakin täältä halutessaan löytää.

Yunnanin provinssi: Kunming sijoittuu tuohon melkolailla keskellä olevien järvien pohjoispuolelle.

Kunming on vaatimattomasti 1891 (sivustosta riippuen 1890—1900) metriä merenpinnasta (vrt. Halti 1324 m), ja tätä käyttävät reenauspaikkana sekä sekä ulkomaalaiset että kiinalaiset huippu-urheilijat. Paikka on palvellut tässä tarkoituksessa maataan jo ainakin 30 kunnioitettavaa vuotta – enemmän kuin mun pienen ikäni. Ja on täällä reenaamisesta urheilijoille varmaan hyötyä, kun korkeuden huomaa arjessakin: tässä männäpäivänä (joka taisi olla eilen) tein jotain poikkeuksellista eli juoksin bussiin – ensimmäistä kertaa. Paikalliset harrastavat bussiinjuoksua paljonkin, mutta mulla ei yleensä ole kiire eikä siis tarvetta hoppuilla kun seuraava bussi tulee kuitenkin muutaman minuutin päästä. Lisäksi juokseminen on joskus turhaa, sillä se aukenevatko ovet meille sukeutumisen jälkeen uudelleen riippuu ihan kuskista. Eilen mä kuitenkin tein poikkeuksen eli ensimmäistä kertaa hölkyttelin pysäkille kun näin kaukana suoran päässä bussin kaartavan kadulle. Ja mä ehdin ja selvisin ja kaikki meni hyvin mutta totesin, että taitaa tää korkeus vähän tuntua kun vielä kolme minuuttia pienen hölkäytyksen jälkeen pohdin että jospa mä sittenkin juoksin. Portaita kävellessä olen lisäksi olen huomannut ettei pahemmin tee mieli jutella. Tai siis kylläpäs tekee enkä malta olla juttelematta, minkä sitten huomaa viimeistään kolmannessa kerroksessa...



Kunmingin historiaan en ole jaksanut erityisesti perehtyä, mutta mielenkiintoisia knoppitietoja on tarttunut matkan varrella kalloon muihin juttuihin liittyen. Esimerkiksi Yunnan on Kiinan suurin tupakantuottaja, ja siitä saamme kiittää Ameriikan lentäviä tiikereitä (the Flying Tigers) jotka toisen maailmansodan aikaan käyttivät paikkaa tukikohtanaan, koska Yunnan oli ainoita provinsseja (vai ainoa, mene ja tiedä) jota japanilaiset eivät valloittaneet. Tänne pakeni älymystö ja ylimystö, ja rikkaudet (museoita varten ka? O.o) ja sivistys tuotiin tietysti mukana. Viinin toivat pari sataa vuotta sitten ranskalaiset lähetystyöntekijät, jotka halusivat nostalgisoida kotimaataan ja pystyttivät "maailman ainoan viininviljelyalueen yli 1500 metrin korkeudessa" (en tiedä onko tilanne ehtinyt muuttua). Yunnanin kovasti kehutut teetkin on [yllättäen] tuotu muualta, mutta väliäkö hällä, täällä niitä nyt kasvatellaan. ...ainiin, kahvikin on provinssilla omansa, mutta siit' mie en tiijä mittään muuta kuin et sellaistakin on.

Päivän Kunmingpläjäys oli tässä. Tulevina päivinä saatte kuulla vähän lisää; ensin tästä vaaleanpunaisesta hempeydestä jossa mä majailen, sitten höpöttelen jotain kielestä ennen kuin kerron teille bussillamatkustamisen ihmeellisestä maailmasta joka ei loppujen lopuksi ole sittenkään kovin ihmeellinen. Sitten tulee vielä pari merkintää, joiden jälkeen mun pitäis olla takaisin maisemissa ja saatan kertoa jotaintulevasta reissusta, joka menee etukäteen suunnitellen näin:

A) Kunming → 190 km → B) Jianshui → 80 km →
C) Yuanyang → 440 km → D) Xishuanbanna → 520 km → A) Kunming

Lämpimämpää pitäisi olla, Xishuangbannaan (/sen pääkaupunkiin Jinghongiin, johon ollaan mitä luultavimmin menossa) on luvattu yli kahtakymmentäviittä astetta. Katsotaan tulenko sitten punanahkana takaisin, mutta aurinkoa pitäisi olla luvassa ja siispä -lasit ja -rasvat (ne minimaalisen pienet tuubit jotka otin mukaan nenänpäätä varten) on pakattu ^^

Ja lopuksi vielä muutama teaseri; turha odottaa multa näin hienoja kuvia mutta voitte herkustella etukäteen ajatuksella siitä millaisia kuvia olis mahdollista ottaa jos osaisi ^^ Näillä näkymin palaan "livenä" maisemiin tammikuun puolivälisä.

Jinshua

Ei oo mun kuva

kuten ei myöskään tämä

Yuanyang

Jonkun toisen kuva

samoin kuin tämäkin

Xishuangbanna

Ja vielä viimeinen

Lisää lainattuja kuvia

Päiväkirjatavaraa eli Minnan normipäivä (tai vähemmän normi)

Kerronpa huvikseni yhdestä päivästä täällä (sellaisesta, jona poistun talosta aamulla ja palaan illalla - en sellaisesta jonka vietän läppärin kanssa sohvannurkassa kököttäen) niin että myöhemminkin muistan millaista täällä oli näin alkuvaiheessa, ja saatte vähän kuvaa siitä mitä täällä tapahtuu.

Pimennysverhojen lämpimämmällä puolella kello soi seitsemältä. Ei täällä huoneessa silti mitenkään lämmin ollut, ja olen harvinaisen kiitollinen siitä ylös-ulos-ja-lenkille -refleksistä joka toimii edelleenkin ilman torkutuksen tarvetta; seitsemäntoista sekuntin peitonalla laiskottelu riitti kampeamaan mut ylös ja suihkuun. Vessa on kylmä ja laatoitettu lattia on jäinen, mut lämmintä (kuumaakin) vettä riittää kunhan muistaa illalla laittaa sähköisen vedenlämmittäjän päälle. Ja vesisäiliön vesi riittää helposti, koska suihkusta tahtoo aina mahdollisimman pian pois. Välihuomautuksena: tämän [suihkujen pikaisuuden] takia olin erittäin kiitollinen joulusaunasta suomalaisten tuttujen luona - uskomatonta mikä määrä likaa ja pölyä ja ihoa irtoaa puolentoista kuukauden saunattomuuden jälkeen O.o

Jos aamulla jää aikaa ja sää on kaunis, saatan mennä "viltti päällä" ikkunan ääreen katsomaan kun auringon punainen kajo muuttuu valoksi läntisillä vuorilla, ja miten varjo muuttuu valoksi kerrostalojen seinillä. Yleensä käytän ajan istuen sängyllä vilttiin kääriytyneenä ja kertailen kiinan sanoja oppikirjasta. Puoli yhdeksältä vaihdan sisätohvelit ulkokenkiin, varmistan että avain on mukana, sähkölaitteet poissa päältä ja poistun mukanani vähintäänkin bussikortti ja -aikataulu, kartta, lompakko, puhelin ja muuta erinäistä sälää (kuten fraasisanakirja ja muuta ei-ihan-niin-olennaista). Hississä en tiedä sanoisinko naapureille jotain kun vähän tekisi mieli mutta kun kukaan muukaan ei sano niin en sano minäkään; vaikka haluaisin olla se wàigúorén eli ulkomaalainen joka aina hymyilee ja tervehtii. 

Kävelen noin kymmenen minuutin matkan bussiasemalle enkä oikein kadullakaan tiedä katsoisinko ihmisiä silmiin vai kiinnitänkö katseen jossain edellä kävelevän niskaan. Osa vastaantulijoista tai paikallaan maleksijoista tuijottaa, osa ei. Yksi on toivottanut hyvää huomenta kiinaksi. Osasin jopa vastata, vaikka siinä kiireessä meni ne miljoona äshhää vähän zekaishin. Asemalla valitsen kahdesta bussista nopeamman ja kalliimman (2 yuania l. 0,025 €) tai halvimman ja hiukan hitaamman (1 yuan). Halvempi on yleensä tupaten täynnä, ja 45 minuutin matkalla (joista 20 menee ruuhkassa mateluun) seisominen huvittaa vähemmän. Vaikka kyllähän se "puoleen hintaan" kuulostaa hyvältä, mutta sen pohtiminen maksaako länkkäri kyydistään 12,5 cnt vai 25 cnt tuntuu merkityksettömältä. Päivää kohti hinnaksi tulee (kahdella matkalla) joko 0,25 tai 0,5 €, eli ei taida kaataa reissubudjettia kun sillä saa myös istumapaikan ja säästää ehkä viisi minuuttia.

Puoliyhdeksältä olen valmiina kielikoululla aloittamaan oppitunnin, mennään opettajan kanssa ikkunattomaan huoneeseen (mistä olen onnellinen, koska kiinalaiset rakastavat tuulettamista vuodenajasta ja ulkolämpötilasta riippumatta), levitetään kirjat pöydälle, kerrataan eilisen läksy ja opetellaan uutta. Tunneista en viitsi tässä kertoa sen enempää kun joka kerta on erilaista, mutta yksityistunnit on 1) ihan jees koska voin kysyä kaiken mitä mieleen tulee pelkäämättä, että jota kuta alkaa häiritä se että jumitetaan yhdessä asiassa tai poiketaan pääasiasta 2) vähän mehut vievää, koska on oltava koko ajan skarppina ja kuunneltava mitä opettaja sanoo ja vastattava ja muistettava edelliset ja opittava uudet. 

Puoliyhdeltätoista opettaja lähtee skootterilla kotiin ja mä jään [yleensä] koululle syömään lounaan, jonka hinta taitaa olla 6 yuania. Porukka on rentoa ja hyväntuulista, suurin osa syömäreistä on henkilökuntaa ja keskustelu on isolta osalta kiinaksi silloin kun joku ei kysy multa tai mä en kysy joltakulta toiselta että mitäs sun elämääsi täällä kuuluu. Eli pääosin en ymmärrä keskusteluista mitään, ellei välillä joku vähän tulkkaa. Muut opiskelijat on selvästi edistyneempiä, yleensä asuneet kiinassa jo muutaman vuoden. Yhden maissa kulhot alkaa olla tyhjiä vaikka juttua vielä riittäisi, ja voin lähteä kotiin tai kaupungille tai tehdä mitä huvittaa.

Tällaisia mun päivät on tiistaista perjantaihin. Viikonloppuvapaat on lauantaista maanantaihin. 

Tänään lähdin oppituntien jälkeen kävelemään keskustan itä-länsisuuntaista pääkatua tarkoituksena päätyä käymään eilisellä lokkilammella, mutta päädyinkin pulupuistoon katselemaan miten ne ressukat kyyhkyläiset töpöttivät vuoroin kiinalaislasten perässä ja vuoroin samaisia lapsia karkuun, kun lapset välillä heittelivät linnuille jyviä (piskuisen aukion laidalla oli kärry jossa siemeniä myytiin) ja kohta hätistelivät lintuja kauemmas. Hymyilytti; meillä lokit ja pulut on pakollisia turhakkeita, täällä ne on ilon ja riemastuksen aihe ja hui miten jännää jos oikea elävä lintu koskettaa ja katso se tuli mun olkapäälle ja kamerat esiin! Istuskelin jonkin aikaa puiston penkillä auringossa ennen kuin lähdin jatkamaan matkaani. 

Auringosta puheenollen: täällä pilvisyys tuntuu olevan suoraanverrannollinen lämpötilaan: ne kaksi kylmää päivää olivat aivan pilvisiä; tänään aamulla oli viileä kun oli vielä pilviä vuorien yllä, mutta pilvien väistyessä lämpötila kimposi aamun neljästä asteesta lähelle pariakymmentä (saattoi mennä ylikin, ei ollu mittaria). Suomessa ei oo oikein tottunut tällaisiin lämpötilanvaihteluihin - vaikka kyllähän keväällä menee miinukselta plussalle, mutta se ei tunnu ihan näin rajulta. Ja sitäpaitsi Suomessa pilviset päivät on yleensä lämpimämpiä kuin aurinkoiset ainakin talvella.

Juup, sitten: pistäydyin tänään paikallisessa kirkossa. Ihan vaan kun kadunvarrella sattui olemaan sellainen, ja ovella seisoi mies joka hymyillen viittoi mua tulemaan sisään, ja kun näki että kaivan kameraa esiin halusi ottaa musta [mun kameralla] kuvan. Kävin sitten vähän aikaa sisällä istuksimassa, en jutellut kellekään mitään, hymyilin vaan ja istahdin hetkeksi takapenkkiin ja suljin silmät kun väsytti, kuuntelin kun ihmiset jutteli - osa kovemmalla ja osa hiljaisemmalla äänellä. Kirkon keskiosassa äiti koetti syöttää lastaan ja käveli perässä sinne minne lapsi meni. Sellainen on täällä ihan normaalia, että lapsi kävelee syödessään ja vanhemmat seuraa ja ojentaa aina välillä lusikkaa suuta kohti. *Pyörittelee silmiä...*

Meinasin vaan pysähtyä räppäämään kuvan kirkon koristellusta suuaukosta mutta päädyinkin kuvattavaksi.

Kirkkohetken jälkeen jatkoin kadun tallaamista mutten jaksanut ottaa kertaa esille tarkastaakseni mikä poikkikatu vei lokkilammakolle, ja päädyin sille bussipysäkille, josta bussi kuljetti mua kohti skandinaavisten karkkien iltaa (johon mullakin oli viemistä, kiitos Saara :). Tutustuin täällä suomalaiseen kiinankielen opiskelijaan, joka kutsui mut aiemmin "kaikkiin kemuihin" ja nää oli ensimmäiset (jätin eiliset uudenvuodenpippalot väliin koska viimeinen bussi ois lähtenyt kotiin jo pitkälti ennen vuoden vaihtumista). Mitähän sitä muuta sanoisi kuin että olipas mukavaa Ü Nautin uusista ihmisistä ja seurasta ja tulin hyvälle mielelle siitä, että sain painettua (ainakin väliaikaisesti) mieleeni useimpien nimet. Joo ja karkit oli hyviä; oli kingkongeja ja tervapiruja ja eh öh eihän niitä nimiä voi muistaa, noitapillejä ja aasin kulkusia ja salmiakkisuklaata ja turkinpippureita ja helmiä ilmeitä ja nenän nyrpistyksiä ja yllättäviä this is not badejä. Viimeinen bussi lähti kotiin kymmeneltä, ja matka "keskikaupungin länsilaidalta" tänne pohjoiseen kesti ilman ruuhkiakin neljäkymmentäviisi minuuttia. Huomisaamuna herään poikkeuksellisesti vasta vaille kahdeksan koska jätän suihun väliin - ah, neljäkymmentäviisi minuuttia (eli kokonaisen bussimatkallisen verran) enemmän unta <3

MUUTA:

Maha oli sekaisin sen yhden yön ja aamupäivän, seuraavana päivänäkin möyri vielä pari kertaa ison aterian jälkeen mutta ylimääräisiä vessareissuja ei tullut joten selvisin vähällä :) ...mistä tulikin mieleen että unohdin tänään syödä maitohappobakteerikapselit *.* 

Oli mulla muitakin ajatuksia mutta eiköhän tää riitä tällä erää - enkä mä muuta enää muistakaan. En jaksa tarkistaakaan. Ja olen jälkikäteen vähän pahoillani kun en jaksa lisätä alkuun mitään varoitusta normaalia tylsemmästä tekstistä ^^

Hyminää ja sekalaisia ajatuksia siitä, että olen tässä

Hmm. :). Mulla taitaa olla ikävä. Sellainen hyvänlaatuinen. Oivalsin tänään yhden asian: ulkomailla asuessa läheisten tuttavien piiri on aika paljon pienempi. Niinpä mä muistelen lämmöllä niitä, ketkä on Suomessa. Tai muualla.

Ei mulla oikeastaan muuta. Ei siis mitään selkeitä ajatuksia; ei minkäänlaista punaista lankaa. Tekee vaan mieli olla menemättä nukkumaan. Niitä päiviä, kun varttia vaille yksitoista tajuaa että yksi lomalle annetuista tehtävistä (se isotöisin) on vielä tekemättä, ja harkitsee tekisikö sen nyt vai aamulla ja harkitsee kauan niin että ehtii siinä sivussa lukea parin tuttavan blogit ja tarkistaa facebookin (vaikka olisi hyvä mahdollisuus vieroittautua) ja sattuneesta mielleyhtymästä palata vanhaan Irlanti-blogiin ja lukea ja nauraa ja todeta että kamalaa tekstiä ja vielä huonompia kuvia mutta ah niitä muistoja! Ü Ja hassun hauskaa sekin, että jos en olisi lähtenyt Irlantiin, en ehkä olisi täällä. Todennäköisesti en olisi. Ja kun Irlantiinkin lähdin melkein hetken mielijohteesta. Yllättävää, miten pitkäkestoiset seuraamukset päähänpistolta tuntuneilla asioilla voi olla. Ja mähän en edes näe vielä mihin kaikkeen se johtaa, aavistelen vaan.

Puolen tunnin päästä vaihtuu vuosi. Siinä vaiheessa olen toivottavasti jo nukkumassa. I wish. Kiinalainen vuosi vaihtuu vasta helmikuussa ystävänpäivän tienoilla, joten täällä ei vielä paukutella raketteja. Kaupungillakin oli hiljaista kun kävin ostamassa siniset vakosamettihousut (nauratti pukukopissa, vaikka nää onkin niitä yläasteaikaisia turkooseja hillitymmät - mutta olin tyytyväinen kun selvisin niin vähällä sen pakon edessä, että farkut on äitin täällä ollessa ompelemasta kahdesta paikasta huolimatta kuluneet haaroista kerta kaikkisen anteeksiantamattomasti puhki) - paitsi että damn seagullsit ovat saapuneet. Linkitän röyhkeästi jonkuntoisenkuvan koska en kantanut kameraa mukana. Mut huomenna voisin kantaa ja napata itsekin jonkun hassun otoksen aikuisista, jotka kiljahtelevat jännittyneesti kun joku jatkuvasti ohi liitävästä lokkivirrasta päättää napata käden lentoreitille ojentaman leipäpalan suuhunsa.

Huomenna jatkuu kiinan opiskelu, viimeviikko oli joululomaa. Olisi ollut tääkin jos oisin halunnut, mutta totesin että kolmen viikon tauko on liian pitkä. Niinpä huomenna, koska kielikoulu on kiinni, mennään opettajan ehdotuksesta KFC:hen syömään. Eikun opiskelemaan. Perjantaina lähden sitten täältä bongaamani suomalaisen kaverin kanssa kymmenen päivän reissuun - ja olen yrittänyt kovasti luvata itselleni, että saan ennen lähtöä rustattua teille muutaman merkinnän luettavaksi niin että voitte kuvitella että olen tavoitettavissa vaikken ole.

Päiväkirjanomaisesti kerrottakoon tässä välissä, että kävin tänään kirppiksellä. Paikka on mainitsemisen arvoinen siksi, että ilman tuttavan opastusta en olisi koskaan astunut paikkaan puolikkaalla varpaallakaan. Myyjäisiä pidettiin selvästi keskeneräisen rakennuksen kolmannessa kerroksessa, niin että shoppailemaan päästäkseen sai pujotella kaksi seinätöntä kerrosta betonitolppien, joidenkin irtonaisten lattialaattojen ja hitsausmiesten välistä ensin toimimattomiin ja sitten toisiin toimiviin liukuportaisiin. Suomessa olis vähän nounou mennä työmaalle mutta täällä kaikki on hauskempaa.

Ainiin: täällä on talvi. Kylmintä neljääntoista vuoteen, sanoi paikallinen suomalaistuttu kun eilenaamulla mittari näytti 1,8 astetta pakkasta. Yksikerroksiset lasit. Eikä lämmitystä. Ei näitä päiviä montaa pitäisi olla mutta riittävästi, että heltiää [itseltä] lupa [itselle] elää vähän törsäten: kun aamulla reilusti yövaatetettuna makuupussissa kahden viltin alla heräsin kylmyyteen, suostuin vihdoin siirtymään itsekin luksusvyöhykkeelle ja käynnistämään napinpainalluksella pariksi tunniksi sähköisen sängynlämmittimen. Even though it might have been a mistake because after that I really didn't want to get out of the warm bed... Mutta huomisaamuna kaikki on toisin, vapaapäivät on vietetty. Kohta lämpenee taas, ne lupas :)

....ja sillä hetkellä kun meinasin julkaista merkinnän, ulkona pamahti. Vuosi vaihtui. En ehtinyt nukkumaan. Mutta ei haitannut [vielä tänään, vasta aamulla]: jotenkin hymyilytti rakettien pauke ja välkyntä jossain tuolla vuorten takana. Tuntui tutulta. Ja ulkomailla tuttu saa melkein aina hymyilemään. Eri tavalla kuin kotona.

Näin tuumaili pikkuminna.