Välietapilla Shanghaissa

Nää terveiset äitille ja muille ketä mun kuulumiset kiinnostaa 

- sisältää vähänlaisesti muuta infoa kuin kuulumisia ja tietoa tulevista päivistä.

Siis uskomatonta: mä en saa edes kämäisiä (hyvä on ei ole kämäisiä ihan on aifounilla otettuja mutta vähän on suttuisia kumminkin) kuvia tältä illalta ladattua blogiin. Mulla on jo toista viikkoa ongelmana, että kuvat ei lataudu loppuun asti vaan latauspalkki surraa edes takaisin nollan ja viidenkymmenen ja seitsemäntoista ja nollan ja kahdeksankymmenenseitsemän ja kuudenkymmenen ja nollan ja viiden ja nollan välillä. Ja se surraa vaikka puoli tuntia. Niin että ei ole kuvia. Olen pahoillani. Oon yrittänyt neljänä eri päivänä useempia kertoja, mutta ei ota onnistuakseen. Seuraavaksi yritän facebookia, johon en kyllä aio laittaa muuta kuin kämäisiä kuvia ^.^ Niin että tervetuloa sitten matkan jälkeen katsomaan kuvista miltä näytti ja mitä näin.

Saavuin Shanghaihin, kuten facebookiin jo päivitinkin mutta kerrotaan nyt täällä äitille ja isillekin (ja niille muutamalle muulle viisaalle jolla ei ole facebookia): kiinankieltä taidan jo sen verran, että kun onnistuin ajattelemattomuuttani ostamaan junalipun väärälle päivälle - viikkoa liian myöhään, sellaiselle päivälle jolloin mun pitäis jo olla Japanissa - niin osasin mennä lippuluukulle (ensin tietenkin väärälle, koska kirjoitettu kieli ei oo vielä ollenkaan hanskassa) ja palauttaa väärän lipun ja ostaa tilalle edullisemman lipun sellaisella pedillä jolla halusin. Ja koko sölkötyksen aikana käytin elekieltä ainoastaan osoittamaan sanaa 'peti', koska osasin sano "halpa" (kiertoilmaisu hard sleeperille) ja "ala". Ja sain jähmeäkasvoisen virkailijanuorukaisen hymyilemään mun selvitykselleni lämpimästi.

Shanghai on... no, niin kuin muutkin isot kaupungit. Kyllähän te tiedätte, kaikki ne on jotenkin samanlaisia. Ajattelin jopa tänään metroaseman portilla hostia odottaessani, että tää katu voisi olla Helsingissä - vaikka Hesa onkin ehkä hiukan vaatimattomampi. Kyltit vaan on eri kielellä. Ja kaikilla on mustat tai oranssiksi värjätyt hiukset. Mutta tää poikkeaa niin kaikin tavoin siitä Kiinasta, jota näin viimeisen parin, kolmen kuukauden aikana. Liikkuminen on täällä selvästi kalliimpaa; metro maksaa 4 yuania/ matka (Kunmingissa bussilippu on 1 - 2 yuania ja bussikortin omistavat voi matkustaa yhdellä leimauksella tunnin). Tai masiina antaa lippuja kolmesta kuuteen yuaniin, mutta ilmeisesti yleisin hinta on neljä. Mikä täällä metrolla liikkuessa on epäkätevämpää verrattuna aiempien käyttämieni kaupunkien metroihin on, että täällä "linjojen risteyksissä" pitää aina kävellä hurumycket päästäkseen toiselle linjalle. Ainakin Hongkongissa vaihtolinja on aina vastapäätä niin, ettei tarvitse edes mennä rullaportaita ylös. Hen fangbiàn - erittäin kätevää. Mutta tuleepahan edes vähän käveltyä.

Mitähän muuta. Couch surffaaminen eli sohvasurffaus on jees. Tosin mulle tulee paineita siitä kun host on niin mukava enkä oikein tiedä mitä täältä kaupasta ostaisi sille kiitokseksi. Ja hostin kämppiskin tulee kotiin väsyneen päivän jälkeen ja ensimmäisenä huolehtii siitä oonko saanut lounasta ja kaivaa kassistaan mulle vege-baozin. Päivän laiskoteltuani lähdin ulos, ja vietettiin ilta hostin ja hänen työkaverinsa kanssa. Kävi ilmi, että Shanghaissa on vaikeampaa löytää lihatonta ruokaa kuin Kunmingissa, ainakaan jos ei ole perehtynyt asiaan. Huomenna tapaan paikallisen couch surffarin joka lupasi viedä löytää mulle vegepaikan <2. ...Mut hassua, miten suurkaupungissa - niin täällä kuin Hongkongissakin - kasvisruoan löytäminen on vaikeampaa. Parempi elintaso vähentää kasvisten syöntiä...?

Ilta päättyi - ah ja lol ja naur ja kyllä häntä heilui: animeputiikkiin. Räpsittiin kuvia ja olin kuin paraskin kiinalainen turisti (mulle olisi riittänyt vähempi määrä räpsyjä mutta poseerasin aina pyydettäessä ja otin hetkestä kaiken huvin irti). Oi One Piece. Tuli ikävä ystäviä. The only problem is that... they are not real. ^.^

Huomenna aion [on pakko] olla vähän tehokkaampi; pitää ostaa Japanin reilipassin (ei voi ostaa maan sisältä), ja lisäksi pari ihmistä, ránhòu palaan hostin kotiin päivälliselle, kahdeksalta hosti saattaa mut juna-asemalle ja 9.46pm lähden yöjunalla 20 tunnin matkalle kohti Yantaita. Alapetillä. Vihdoin. Tähän asti kaikki on ollu keskipetejä, joilla ei mahdu istumaan, joten selkä on parin viikon jälkeen uskomattoman jumissa. Ja pakarat. Ja jalat ja hartiat ja käsivarret; kaikki paikat jotka vaan voi mennä huonoista asennoista jumiin.

Saavun Yantaihin lauantai-iltana kuuden maissa. Tää kahdenkymmenen tunnin huvimatka maksaa muuten vajaan 340 yuania (eli reilun 40 €); kuulin että lentoja Yantain lähelle saisi alle 300 yuan. No, menneitä on turha murehtia, enkä mä vielä oo ehtinyt liiaksi väsyä junamatkailuun. Vaikka junassa se tuskallinen kielitaidottomuudesta johtuva aika, jona joutuu tuntemaan olonsa typeräksi ja muita vaivaavaksi, ja joutuu pinnistämään kaikkensa ymmärtääkseen ja tullakseen ymmärretyksi, onkin pidempi kuin lentokoneessa, niin oon kyllä lentänyt tälle reissulle jo ihan liikaa. Nyt on parempi hankkia junakokemuksia ^^

Mieltä tulevaisuuden suhteen helpottaa se, että majoitus - ei yhtään yötä hostellissa tai vastaavassa - on selvillä ensi kuun alkuun saakka. Ensin Yantaissa velikullan luona, sitten Qingdaossa tämän hetkisen hostini tutun "luona" (saan kuulemma asunnon kokonaan haltuuni), ja Japanissa paikallisen hostiherran luona, joka on matkustanut joskus Suomessa ja toivottaa viestien lopussa iloisesti "moimoi" tai "moikka" ^.^ Niin että hianosti menee. Eipäs tässä muuta; kello näyttää 20 vaille 1 yöllä, parempi hipsiä punkan puolelle.

PS. Asia, joka on saanut mut Kiinassa hämilleni on, että mä voin mennä nukkumaan pesemättä hampaita O.O  En jaksa selittää syitä sen enempää, mutta olen todennut, että matkustaessa sitä oppii itsestään kaikenlaista uutta...

* * *

Jälkilisäys: kuvia Shanghaista

OSA I: Shanghai by night

Kuva: Linda

Kuva: Linda

OSA II: Minnan lempikauppa Shanghaissa, eh....

 

Ja summa summarum, kuva jonka hostini laittoi (eh, kysymättä tai edes kertomatta mulle....... :D - sain kuvan kämppikseltä, jolle hosti asiasta kertoi) jollekin sivustolle, en muista enää mihin liittyen:

Kahdeksan ruokalajin barbeque-illallinen

Ennen kuin jatkan matka-aiheesta, päätin kirjoittaa lyhyen ruokapäivityksen, kun kämppis kysyi puoli seitsemän maissa haluanko lähteä heidän kanssaan ulos "etsimään ruokaa" eli nappaamaan kadunvarrelta mukaan kaikenlaista pientä ja tulla sitten kotiin syömään. Ja sehän passasi, ei ole tullut aiemmin kokeiltua.

Päädyin barbeque-linjalle, ja pidemmittä puheitta esittelen teille lyhyesti sangen maittavan päivälliseni, jolle tuli hintaa 15 元 (2 €) koska retkahdin kun mulle suositeltiin erittäin lämpimästi sekä kurpitsaa että lootuksen juurta, jotka kuuluivat kalliimpaan kategoriaan. Hinnat menivät jota kuinkin näin:

- pavut 1 元/ varras

- kesäkurpitsaviipaleet 1 元/ varras

- sienet 1 元/ varras

- tofu 1 元/ varras

- viiriäisenmunat 1 元/ varras

- lootuksenjuuri 3 元/ varras

- jonkinlainen uppopaistettu kurpitsamöhkäle: 4 元/ varras

- riisi 3 元

Eli halvemmallakin pääsisi; riisin (tai nuudelit) voisi keittää kotona itse, ja ajatella että niillä kolmella imelällä ja läpirasvatulla rapealla kurpitsamöhkäleellä saisi neljä varrasta sieniä! Tai kesäkurpitsaa. Tai tofua. Viitsii ehkä käydä toistekin. 

Kuvassa pavut, kurpitsa, viiriäisenmunat, tofu,
sienet, kesäkurpitsa, lootuksenjuuri

Suosikkejani ovat edelleen sienet, joita on Kiinassa tarjolla melko monipuolisesti ja vähintäänkin edullisesti Suomeen verrattuna. Tofun kanssa en ole päässyt täällä vielä ihan sinuiksi; pinta oli kyllä maittava ja yllättäen hieman sitkeä, mutta sisältö on hiukan hyytelömäinen verrattuna niihin tofuihin joita Suomessa totuin käyttämään. Pavut ja kesäkurpitsa eivät kai petä koskaan, viiriäisenmunat eivät juurikaan poikenneet kananmunista (ainakaan chilissä pyöritellyn jälkeen eroa ei huomaa), lootuksen juuri oli ihan jees mutta ehti hiukan jäähtyä eikä ehkä siksi ollut niin huikea kuin annettiin ymmärtää. Kurpitsasta ehdin jo valittaakin, ihan hyvää oli mutta rasvainen&makea maistuu silti paremmin lämpimänä :)

Sit vaan ootellaan milloin menee masu katuruoasta mylläkälle, tähän asti oon selvinnyt hyvin vaikka muutaman kerran maha on antanut ymmärtää että nyt ei ole kaikki ihan kohdallaan. Onneksi oireilu on jäänyt sille tasolle, että suolenmutkat tekevät satunnaisesti kerran viikossa pari kuperkeikkaa ja jatkavat sitten melko tyytyväisinä elämäänsä.

Be my guest

Kiinan(kin) kieli on siitä mielenkiintoinen, että se avaa kurkistusikkunan kulttuuriin. Hyvä esimerkki tästä on sana 请 qǐng, joka tulee ensimmäisenä vastaan kysymyksessä 请问,你叫什么名字 [qǐng wèn, nǐ jiào shénma míngzi] eli karusti "qǐng kysyä, sinä olla-nimeltä mikä nimi" ja suomeksi kukas oot miehiäs. Englanniksi qǐng wèn käännetään "excuse me", mutta suomeksi ei kovan hyvää vastinetta tule mieleen; "anteeksi" ei ole kovin osuva. Mulla on siis käytössä englanninkielinen oppikirja mikä ei tietenkään ole ihan paras vaihtoehto, koska joudun miettimään kielien väliset erot englannin kautta sen sijaan että opettaja selittäisi suomeksi mikä ero kielillä on.

Qǐng:illä on neljä eri käyttöaihetta, joista kaksi muistuttaa toisiaan. Sitä käytetään pyydettäessä (englannin please): ensimmänen tapa on käskevämpi, eikä silloin kuulu hangoitella vastaan; toinen on kohteliaampi. Jätän näissä hanzit eli kirjoitusmerkit kirjoittamatta koska en oo opetellut vielä kirjottamaan niitä koneella eli merkkien etsiminen nettisanakirjasta on hidasta, ja mun pitää herätä kolmen tunnin päästä.

käskevämpi:

[qǐng gěi wǒ ní de shū] eli "qǐng anna minä sinä [de eli genetiivi] kirja"

kohteliaampi:

[qǐng gěi wǒ ní de shū, hǎo bu hǎ?] "qǐng anna minä sinä [de] kirja, hyvä ei hyvä?" eli jooko, sopiiko

Mielenkiintoiseksi qǐngin tekevät ne kaksi muuta käyttöaihetta. Ensinnäkin: qǐng:iä käytetään kutsuttaessa joku johonkin. Esimerkkilauseina väkersin 

老师请你来教室 [lǎoshī qǐng nǐ lái jiàoshì] 

eli "opettaja qǐng=kutsua sinä tulla luokkahuone"

你有没有请他爱人 [nǐ yǒu-méi-yǒu qǐng tā àiren]

eli "sinä olla-ei-olla qǐng hän rakas-ihminen" 

eli Oletko kutsunut hänen puolisonsa? (tai käsittääkseni yhtä lailla myös kutsuitko tai aiotko kutsua)

 * yǒu = engl. "to have" → olla

* rakas-ihminen = puoliso

Viimeinen käyttöaihe on ruoan maksaminen, mikä on kiinalaisessa kulttuurissa ihan toisenlainen juttu kuin meillä länkkäreillä. Täällä on tapana, että kun mennään porukalla ulos syömään, maksaa yksi seurueesta kaiken. Syömiskulttuurikin on erilainen, ja "annokset" eli ruokalajit keskellä pöytää ovat kaikille yhteisiä. Maksaminen on kunniatehtävä, ja aterian päätyttyä olen nähnyt useita kertoja muutaman miehen kilvan ojentavan rahojaan ja tyrkkivän toisiaan hiukan kauemmaksi (hommassa on leikkimieltä, ei hätää) tarjoilijasta, jotta itse saisi maksaa. Kaikenlaisia kepulikonsteja, kuten kaverin rahan väittämistä väärennetyksi, voi käyttää.

Jos peliä pelataan hienostuneemmin, voi yrittää livahtaa pöydästä ihan vaan noin ohimennen kenenkään huomaamatta esimerkiksi vessaan sujuvasti kassan ohi. Jos osaa oikein taiten reissunsa tehdä, voi käydä niin (kuten Shantoussa eräällä monista reissun hot pot -aterioista), että ruokailun päätyttyä jonkun ehättäessä maksamaan tarjoilija toteaa, että homma on jo hoidettu. Kaikkein taitavimpien kohdalla syyllistä ei koskaan saada selville. Shantoussa osoiteltiin ja pidettiin isoa ääntä, ilmeiltiin ja kyseltiin sinä, sinä kävit, kävitkö, en käynyt se oli varmaan tuo, ei en minä, kuka kävi, sinäkö, ja keskustelu jatkui minuuttikaupalla. Kyllä mua sivusta katsojana nauratti - aikuisten keppostelua koko homma ^^

Mutta takaisin qǐng:iin ja maksamiseen; isäntä voi todeta vieraalle 客 [kè], että 

我请客 [wǒ qǐng kè] "minä qǐng vieras" tai

我请你 [wǒ qǐng nǐ] "minä qǐng sinä"

Tämähän on selvää; jos länsimaalaisessa kulttuurissakin, niin täällä vielä enemmän isäntä ilmanmuuta maksaa vieraan puolesta. Koko jutun hauskuus piileekin siinä, että kutsua ja maksaa ovat sama sana. Wǒ qǐng nǐ; minä kutsun sinut - minä myös maksan.