Moriokasta Miyagin kautta Towadalle ja Hirosakiin

Sade on vihdoin lakannut. Tänään saattaa vielä tulla kuuroja, mutta huomisesta eteen päin on luvassa aurinkoisia päiviä - ja silloin sakuran pitäisi puhjeta täyteen kukkaan. Nukuin [taas] yhden yön hotellissa, ja söin tuhdin aamiaisen; olen suunnilleen oppinut arvaamaan, milloin kyseessä on tofu eikä liha. Lisäksi täältä pohjoisesta tuntuu jostain syystä löytyvän helpommin kasvisvaihtoehtoja. En tiedä voiko näistä vetää lankoja toisiinsa, mutta käsittääkseni pohjoinen Japani on eteläistä köyhempi, ja yleensähän liha on rikkaiden herkkua.

Lasisen teekupin kylki täyttyy sormenjälkiä kun lämmittelen käsiäni ulkona kävelyn jälkeen. Silmiä ja nenää kutittaa. Saattaa olla merkki pienestä flunssasta. Akitan hostilla oli tukkoinen pää ja se pyyteli anteeksi, kun saavuin kaupunkiin. Minkäs teet, niin että sitä odotellessa jos on tullakseen.

Blogiin tarttuminen tuntuu kolmenkin päivän jälkeen vaikealta. Näihin päiviin mahtuu niin paljon kaikenlaista uutta, ja mun pitää vaivata päätäni kovasti, että muistan edes missä olin eilen aamulla herätessäni. Illan ja aamun muistaa, mutta puolitoista vuorokautta, saati kaksi tai kolme ovat jo liikaa. Joudun kaivamaan kameran laukusta välttääkseni liiallisen pohtimisen aiheuttaman päänsäryn.

Noniin, viime päivityksen iltaan mennessä oltiin ajeltu riittävästi ja päädytty liftikuskin kanssa suunnitellusti Iwate-prefektuurin rannikolle "kuuluisalle näköalapaikalle"; rannalle jonka nimeä en muista enkä jaksa selvittääkään. Oltiin ostettu marketista syötävää ja naposteltavaa; katsottiin autossa läppäriltä Hunter X Hunter -animea ennen kuin simahdettiin auton takaosaan yhdentoista jälkeen.

Autossa ei ollut verhoja, joten mä heräsin ilman vaikeuksia (ilman minkäänlaista herätintäkään) auringonnousuun klo 4:45. Puettiin lisäkerroksia päälle ja loikattiin ulos räpsimään kuvia auringonnoususta - myöhästyttiin tosin osin kun ei oltu riittävän ärhäköitä eli nopsia nousemaan. Lisäksi mä jätin vara-akun autoon, joten kuvaaminen loppui lyhyeen kun en ollut huomannut akun olevan lopussa... :D Sellaista se on, mutta tuli ne kummalliset värit jotenkin taltioitua, vaikka linnun laulu ja aamutunnelma (ja varmasti paljon muutakin, mitä ei enää edes muista) kuvista puuttuukin. 

Auringonnousun ensimmäinen muisto.
Iwate ken, Japan.

Yhden yön hotelli.

Auringonnousun ihailun eli 45 min ulkoilun jälkeen palattiin autolle nukkumaan vielä muutamaksi tunniksi. Herättiin yhdeksältä, ja lähdettii matkaan yhdeltätoista. Oltiin varattu edellisenä päivänä huone syrjäisestä pikkuhotellista Towada-järven ("Towadako") rannalta, ja suunniteltiin ajelevamme päivän aikana rantaviivaa pitkin pohjoiseen maisemia ihaillen ja saapuvamme hostellille neljän, viimeistään viiden aikaan. Kaikkea voi aina suunnitella...

Iwaten rannikolla.

 

2011 tsunamin jälkiä Iwaten rannikolla.

2011 tsunamin jälkiä suht kaukana vesirajasta. Hotelli on
edelleen käytössä, mutta ei turistien vaan rakennusmiesten
majapaikkana.

 

Turhautumisenmuistelukuva: auto ei pysähtynyt Heti, ja niin
Kuva jäi ottamatta. Aurinko taustalta haalistui sinä aikana kun
käytiin kääntämässä auto. Mutta onpahan edes kuva muistona.

Izakaya eli japanilainen pubi; päivällinen matkan varrella.

Kevään korvalla. Oirase, Aomori, Japan.

 

Oirase, Aomori, Japan.

Ilmainen lumitie (tuli mieleen aiempi
ja huomattavasti kalliimpi kokemusmatka).

 

Laskettelijoiden suosiossa oleva Sukiyu onsen Eh. Mutta ihan
ylihinnoiteltu paikka (600 yeniä/allas; vaihtoehtoina yksi joko
 seka- tai pelkästään oman sukupuolen sisäallas).

Satunnainen "paikallinen herkku" -syömäpaikka.
Hirosaki, Aomori, Japan.

Näkymä Route Innin ikkunasta tänäaamuna. Hirosaki, Japan.

Noniin, Olennaiset matkajutut on taas kirjattu ylös. Päässä ei ole kovin montaa ajatusta; olen onnellinen pienistä asioista kuten siitä, että viereisen pöydän ketjupolttajat saivat keskustelunsa päätökseen. Ja siitä, etten pessyt pyykkiä eilen vaan vasta tänään, että saan tupakan savun pois. Mistä johtuu, että tupakka ei haissut Kiinassa yhtä pahalle kuin täällä?

Matkaa on jäljellä kuukausi. Ajatella. Enkä ole vielä tehnyt mitään asunnon hankkimisen eteen (lukuun ottamatta mainintaa fb:ssa). Pitäisi varmaan pikkuhiljaa alkaa valmistautua ajatukseen Suomeen paluusta. Mutta vielä sitä ennen edessä on pari kuulemma-kuvauksellista pysähdyspaikkaa ennen Tokioon menoa; sitten Tokiossa isot festarit ja vähän chillailua ja kaupunkiin tutustumista ennen kuin ajattelin ottaa vihdoin seitsemän päiväisen reilipassin käyttöön ja junailla Japania ristiin rastiin; ajatuksia kohteista on, mutta mikäänhän ei ole koskaan varmaa, niin että palaillaan viimeisiin kohteisiin sitten kun sinne päästään...

Sateinen Tohokun kevät vai ame onna?

Olen pyörinyt Tohokua eli Japanin pääsaaren Honshun pohjoisempaa puolta ristiin rastiin kaiketi jokusen päivän, vai lienenkö jo viikko vierähtänyt. Sadetta on piisannut, ja olen joutunut vakavasti miettimään, olenko japanilainen ame onna - nainen, jota sade seuraa. Toivottavasti kyse on vain keväästä =)

Viime päivinä olen lillunut onseneissa (senkin jälkeen kahdesti kun viimekirjoituksessa asiasta mainitsin) ja testannut mixed bathin eli miesten ja naisten sekaonsenin. Vesi oli valkean maitomaista, joten näkyvyys veden alla oli nolla, mutta olin silti altaan ainoa nainen. Japanilaiset miehet siirtyivät puolessa minuutissa kaikessa hiljaisuudessa eleettömän kohteliaasti altaan toiselle laidalle. Sisällä naisten puolella paikallinen nainen tiesi kertoa, että vielä hänen isoäitinsä (tai isoäitinsä isoäidin, ei näitä oikein muista) aikana oli luonnollista käydä sekakylvyssä. Syytä tilanteen muutokseen en ole japanilaisilta kuullut, mutta joskus luin, että sekakylvyt olivat lähetystyöntekijöille aikoinaan kauhistus ja niinpä ne laitettiin heti pannaan. Liekö samoilta ajoilta periytynyt naisten pelko miehiä kohtaan - lähinnä liittyen samassa huoneessa nukkumiseen. On kuin miehet muuttuisivat pimeän tullen pedoiksi jotka eivät voi hallita itseään. Mä en kylläkään osaa määritellä sitä, mitä normaali suomalainen vastaavasta tilanteesta ajattelee, taidan itsekin olla vähän poikkeustapaus asuttuani mies-naiskommuunissa. Mitä nyt muutenkin tällainen ituhipahtava kasvissyöjäkummajainen...

Noniin, lisäksi olen istunut tuntikausia autossa sateen piiskatessa peltoja ja pientareita. Eilen pyörähdettiin K:n kanssa Tazawako-järven ympärystä. K on siis japanilainen herrasmies, joka poimi mut kyytiin liftaamasta keskeltä ei mitään; K vaeltaa kultaisen viikon eli tiistai iltapäivään asti autollaan Tohokua ristiin rastiin vailla suunnitelmaa, niin että mulle vähän niin kuin siunaantui autokuski, kun K kysee kovasti mitä mä haluaisin nähdä ja sanoi vievänsä mut minne haluan. Pysytään kuitenkin kohtuuden rajoissa, ei ole reilua ottaa japanilaisesta ystävällisyydestä kaikkea irti. Tässä parit räpsyt eiliseltä päivältä:

Joku nähtävyys Tazawakon rannalla ^^

Tazawako-järvki lounaspaikan sateisen ikkunan läpi.
Tazawako, Akita.

Illaksi palasin Akitaan ja menin hostieni (tai hostin ja hänen äitinsä) kanssa paikalliseen pikkubaariin live jazz -keikalle, joka pidetään joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Ai että mitkä jamit! Keikka alkoi kahdeksalta, puoli kymmenen oltaisiin mieluusti jääty jatkamaan mutta nälkä alkoi kurnia kun reissaamisinnostuspäissämme ei kukaan oltu oikein syöty kunnolla (mä olin syönyt parhaiten; varmaan koska japanilaiset on ehkä tarkempia syömisestä myös matkustellessaan kun tällaiset mistään mitään tietämättömät reissaajat joille ruoan etsiminenkin on vieraassa kulttuurissa joskus vähän mendokusai, työlästä).

Jazz jamit kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Akita, Japan.

Löydettiin aivan upea okonomiyaki-paikka ja voi hitsit kun en ottanut kuvaa. Mutta sain hyvän kasvisversion ja masun täyteen, niin että 11pm oli hyvä mennä vielä lillumaan Hana no yu -hotellin kahdentoista altaan spahan eli kylpylään. Altaat - ja kaiketi vesikin - jäljittelivät onsenia, ja kokemus oli varsin rentouttava, vaikka vesi ei "ihan aitoa" ollutkaan :D Paikasta löytyi myös olohuoneen kokoinen avara, taulu-tv:llä varustettu sauna, jossa ehdin 45 minuutin pikakylpemisen aikana käydä kahdestikin. Ja varmaan vain saunasta viileään järviveteen hypänneet (tai avannossa käyneet) tietää sen tunteen, mikä mulle tuli kun saunan jälkeen upotin itseni kylmävesi altaaseen. Voi ah sitä autuutta! Sanoin aiemmin samana päivänä kylpykaveri-japanilaiselle onsenissa, että voi olla että onsen voittaa saunan. Mutta perun puheeni: ainakin sauna + vilvoittavaan veteen pulahtaminen sen jälken lyö onsenin sata - kolmetoista!

Menin nukkumaan yhdeltä ja heräsin aamulla vaille kuusi tullakseni aikaisella junalla Moriokaan. Eilen aamulla kirjoitin K:n avustuksella matkasuunnitelman, ja kolme tulevaa päivää menee Iwate- Aomori -akselilla; hiukan maisema-ajelua, hiukan kävelyreittejä ja hiukan ehkä sakuraa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Jatko riippuu vielä vähän siitä, miten sohvasurffaus onnistuu, mutta päätin jättää Hokkaidon joka tapauksessa väliin; kulkemisiin sinne ja takaisin menisi vähintään kaksi päivää, voi olla että menisi kolmekin, jolloin päiviä itse Hokkaidolla olemiselle jäisi noin viikon verran. Ja hintaa tulisi pelkille kulkemisille arviolta 200 - 300 €. Totesin, että ei taida olla tällä kertaa sen väärti, kun sääkin on siellä vielä niin kylmä. Jos olisi enemmän aikaa, menisin ehdottomasti säästä ja hinnasta huolimatta.

Lisään loppuun vielä kolme päähän pälkähtänyttä mutta varsin sekalaista ajatusta, jotka mut on yllättäneet Japaniin tultua (eli joiden kuvittelin olevan toisin)

1) Täällä ei juurikaan katsota animea. Suuri osa ei edes tiedä animen ja mangan eroa.

2) Kaikki japanilaiset talot eivät ole kauniita. Itse asiassa maaseudulla matkaillessani olen joutunut rankasti kyseenalaistamaan ajatuksen japanilaisesta estetiikasta (mulla oli tänne tullessa se käsitys, että Japanissa kaikki on kauniisti ajatuksella suunniteltu ja rakennettu).

3) Tiet ovat huonossa kunnossa. Suomalainen asvalttitie on huomattavasti parempi kulkea.
4) Täällä ei ole roskiksia. Suomessa ollaan totuttu siihen, että roskat voi dumpata roskikseen joka kadun kulmassa, mutta täällä ihmiset opetetaan viemään roskat kotiin. Lähin julkinen roskis löytyy yleensä lähimmän combinin eli convenience storen eli [yleensä 24/7 auki olevan] kioskin oven luota. Onneksi ne ovat sentään valtavan yleisiä, mutta multa meni hetki tottua siihen, että mun pitää itse asiassa poiketa kadulta, että pääsen roskista eroon. めんどくさいな~...

Mutta ihmiset. Ei tällaisia ihmisiä löydä varmaan mistään muualta maailmasta........ Ü Edellisen hostin äiti, joka ei ole matkaillut paljoa, eikä koskaan yksikseen, kehui maata helpoksi matkustaa ilman kielitaitoa. Ihmiset ovat avuliaita. Hän totesi myös, että hän nyt onkin ollut "poikansa vastuulla", voisi hän viettää täällä päiviä itsekseenkin ja viihtyä silti loistavasti. Ja mää komppaan. Ja Madventures kanssa: Japani on varmasti yksi maailman helpoimpia maita matkustaa.

Kyoto

Kerrottakoon nyt kaikille yhteisesti ettei kielipoliiseja jää vaivaamaan: 

Kyoto on kaupungin englannin kielinen kirjoitusasu, suomen kielisessä tekstissä olisi oikein käyttää kirjoitusasua Kioto. Mutta mä päätin pitäytyä englanninkielisessä nimessä, koska kirjoittelen sähköposteja ja sohvasurffauspyyntöjä ja kaikenmoisia lippulappusia englanniksi, niin että oman mukavuuteni takia pitäydyn yhdessä kirjoitusasussa etten mene sekaisin. Eli saa tehdä väärin kunhan tekee yhdenmukaisesti väärin, eikö?

Kyoto on ...miten sen nyt sanoisi. Ihan hauska paikka. Mun suosikiksi nousivat heti Khaosan guesthouse henkilökunnan ansiosta, sekä kapselihotelli kylvyn ja paksun peiton ansiosta. Olen käynyt parissa puutarhassa ja parilla temppelillä, olen katsellut lopuillaan olevaa sakuraa ja saanut otettua muutaman kuvankin. Mutta täytyy myöntää, että voisin olla täällä olosta enemmänkin innoissani. Kyoto on mulle "ihan jees". Täällä voisi asua. Niin kuin Kunmingissa. Mutta mä en jaksa innostua miljoonista temppeleistä joista kaikissa (niissä, joista löytää tietoa helposti) on miljoona turistia eikä juurikaan rauhaisia sopukoita. Sanotaan näin kahden temppelin kokemuksella - olen siis varmasti väärässä. Mutta kaksi edellistä päivää on ollut sateista, niin että olen hyvällä omalla tunnolla jäänyt sisälle tekemään matkasuunnitelmia ja laiskottelemaan animen ja netin parissa, ja jättänyt temppelit ja shoppailun muille.

Olen syönyt pari kertaa ramenia eli kiinalaisperäistä mutta nykyisin japanilaiseksi tunnustautuvaa nuudelikeittoa; ensimmäisen kerran kasvisravintolassa ja toisen kerran lihapaikassa jossa siirsin lihat omasta kulhosta naapurin kulhoon. Onneksi naapuri sattui olemaan sohvasurffaushosti, niin ettei mun nirsoilu päässyt aiheuttamaan hämminkiä. Todellisuuden nimissä mainittakoon myöskin, että olen syönyt [hyvin pieniä määriä] lihaa ja kalaa Japanissa olon aikana, ja todennut mahan - siis ainakin pienten määrien suhteen - oireettomaksi. Ja siitä taas tuli mieleen, että olen edelleen syönyt maitohappobakteereita tunnollisesti kaksi päivässä, ja kaikki on mennyt hyvin lukuun ottamatta niitä muutamaa maha-sekaisin -päivää Kiinassa, joista olen blogissa valittanut. Japanissa tuskin tulee enää ongelmia, hygienian taso on täällä vähän toinen...

Tänään kävin lähikirjastossa lukemassa lastenkirjoja hiraganoilla. Olisin halunnut lukea mangaa, mutta ei löytynyt. Yhtä kaikki, luin lasten kirjoja ja ymmärsin jotain. Luin korpeista, jotka olivat kylässä ja kaikkialla, pelloilla ja vuorilla, mutta sitten tuli sota ja ihmisiä kuoli ja joku - en tiedä kuolleet vai elävät - menivät meren eteläsaarille ja oli vanha baachan joka sanoi jotakin ja sitten kun sota loppui, korpit tulivat takaisin. Jännä tarina. Kauniita kuvia.

Tällaisia otoksia on muistikortille tallentunut Kyotosta:

Lounaalla ystävien kanssa (en siis minä vaan paikalliset).

Kyoto riverbank; Ihmisiä joenvarrella nautiskelemassa
auringosta ja sakurasta.

Tuikitavallinen japanilainen "piha": ovi suoraan kadulle, mutta
silti seinän ja kadun väliin mahtuu kukoistava puutarha.

Näkymä erään temppelin puutarhasta kaupunkiin päin.

Eeeh, jonkun temppelin luota, M:llä alkava puutarha geisha-alueen lähellä. Tällä tasolla
mun Kyoton nähtävyyksien hallitseminen oikeesti on (noin nimien puolesta)...

the Temple. Ginkakuji, Kyoto

Munkit väkertävät samat kuviot hiekasta uudelleen joka aamu.
Ginkakuji, Kyoto

Joitain pitäis onnistaa; mut mää oonkin siunattu, en heittänyt kolikkoa ^.^
Ginkakuji, Kyoto.

Sakurat ansaitsevat jälleen kerran oman päivityksensä...

Tiger Leaping Gorge

Jostain syystä aina kun alan käydä läpi valokuvia, jokin keskeyttää mut. Ei se mitään, oon mukavassa guesthousessa Yangshuossa (Giggling Tree, "Kikatteleva puu" nimeltään, kolmen hengen dormissa yö 60 yuania), saavuin aamulla kahden päivän junassa ja bussissa ja asemilla oleilun jälkeen likaisena ja väsyneenä ja yhtäkkiä iski vessahätä jota mulla ei ollut kahteen päivään niin että ehdin jo miettiä että miten nopeasti virtsaumpi kehittyy mutta ei mitään hätää, ja sekin vielä että kolmannet menkat reissun päällä on ohi ja huomio kaikki naiset: kuukuppi on reissun päällä yksi parhaista ystävistänne. Suosittelen lämpimästi.

Noniin, olen siis ollut kaikki nämä välipäivät hengissä ja hyvillä mielin, joskin Daliin mahtui yksi epätoivon päivä kun kukaan ei tuntunut puhuvan englantia ja keskustelu oli erittäin rajoittunutta eikä internet jostain syystä toiminut. Pitäisi varmaan osata kertoa asioista aikajärjestyksessä, mutta mitäs sitä selkeästi kirjoittamaan kun nyt olen kerta luisunut tähän kuulumistyyliin; käytiin kyllä Tiger Leaping Gorgella ja helposti saatiin vietettyä kaksi yötä ja törmättiin heti ensimmäisen tunnin aikana Jane's guesthousella suomalaiseen Ninniin, jonka jotkut onkin saattaneet jo bongata facebookista Menan postaamista kuvista (joista mun kaverit oli tykänneet ennen kuin mä ees ehdin nähdä koko kuvia O.o)

Trekki oli mukava, helpompi kuin edellinen - ja tällä kertaa olin myös ehtinyt henkisesti valmistautua paremmin. Kuulin vasta jälkikäteen TLG:lla, että Shangri-la:n trekki oli vajaan kolmisenkymmentä kilometriä; ei ihme, että vähän väsytti. Enemmän ihmetyttää se, että edes selvisin! :D Yhden autossaistumislepopäivän jälkeen olikin hyvä lähteä sitten toiselle trekille, mutta TGL on erinäisistä lähteistä ripoteltujen tietojen mukaan vain parisenkymmentä kilsaa. Alun perin meinattiin kaikkien opastusten vastaisesti kävellä trekki yhdessä päivässä, jotta ehdittäisiin olla kaksi päivää Dalissa, mutta onhan se jo todettu ettei Kiinassa mikään mene niin kuin suunnittelee ja se on ihan jees. Niin että tuhrattiin tähän paljon lyhyempään ja myös maastoltaan kevyempään trekkiin kaksi päivää, mutta seurue pysyi tiiviimmin kasassa ja juttuakin tuli enemmän. Tosin lopussa hajottiin; Ninni lähti eteen päin Haba-kylään, Mena lähti alas Tiger Leaping Stonelle ja mä lähdin linkuttamaan takaisin autotietä matkatakseni Daliin lepuuttamaan yhtäkkisestä trekkausvimmasta kipettynyttä vasenta polvea.

Lopuksi vielä faktoja ja hintoja sellaisia kaipaaville:

* Bussi: Shangri-la -> Tiger Leaping Gorge (虎跳峡 Hǔtiào Xiá) pari tuntia, 39 yuania

* Lippu TLG:lle 65 yuania (LonelyPlanet taas aikaansa jäljessä), alle 24-v opiskelija 32 yuania

* Jane's Guesthouse: dormi 25 yuania, twin room 60 yuania (30/nenu)

* Halfway Guesthouse: 10 hlön dormi (muut kalliimpia) 30? yuania/yö, worth it Ü

* Trekki alkaa kaiketi vajaan parin tuhannen metrin korkeudesta ja huippukohta (joka kannattaa saavuttaa ennen puolta päivää jos mielii selvitä vähemmällä veden kantamisella) on 2600+ m

* * *

Jälkilisäys: Kuvia Loikkaavan tiikerin rotkolta

Vaille 8 aamulla, tunnin kävelyn jälkeen
 sää oli vielä ja edelleen harmaa...

...mutta kirkastui hiljalleen. Suomalais-ystä-
väni N ja kiinalainen kylä (jonka ohi oikea
reitti ei todellisuudessa kulje...)

Viljelmä rinteessä matkan varrella

Ei tiedetty, että Maisemat oli vasta edessä päin... ^^

Toinen etappi ja lepotauko Tea Horse guesthousessa

Mekin jätettiin oma viestimme seinälle, kuinkas muuten.
Kuvassa poseeraa mitä mainioin matka-kaverini M, jonka
tapasin sohvasurffauksen kautta.

Tää kuva on vain ja ainoastaan mittasuhteiden takia:
etsi kuvasta ihminen.

Puolivälin etappi, Halfway guesthouse village (ei tosin mulle
ollut puoliväli vaan enää parin tunnin päässä siitä, mihin lopetin)

Tiger Leaping Gorge, Halfway guesthouse

 

Osa porukasta, joiden kanssa jutustettiin yömyöhään ja nukuttiinkin
kaikki samassa (paikan ainoassa) dormissa. Hyvä meininki ^^

 

Päivällisseurue: vasemmalla kiinalainen M, jonka kanssa reissasin 
pisimpään,keskellä naapurini [ruotsalainen] H ja vieressä oikealla suo-
malainen N, johon törmättiin sattumalta Retkenaloitusmajapaikassa.

Aamulla kahdeksan aikaan lähdimme kolmelleen viimeiselle kahden
tunnin repäisylle illalla tavatun seurueen jäädessä syömään aamiaista.

PS. Polvi parani yhden päivän levolla Dalissa, eikä ole oireillut millään lailla. Nuha sen sijaan iski, ja yskä, nekin ehkä äkillisen ulkoilmassa hikoilun ja värjöttelyn eli trekkailun sivutuotteena. Pitäisi vähän varoa tätä innostumista; täällä Yangshuossakin kun voisi kuulemma trekkailla...

Oh Grace You Made My Day

Tänään oli viimeinen kokonainen päivä Kunmingissa. Aloitin tehokkaasti melkein nukkumalla pommiin. Yleensä selviän nukkumaan kahdelta mutta viime yönä meni kolmeen ja vaikka heräsin kellon soittoon, en muista edes ajatelleeni että "vielä hetki" mutta niin vain kävi, että kun räpäytin silmiä, kello oli hurahtanut puoli tuntia eteen päin. Taidan käydä aurinkovoimalla, kun olen jaksanut yllättävän hyvin näitä viisi, kuusituntisia öitä jo reilun viikon verran. Ja vielä hyvällä mielellä Ü

Viimeiset oppitunnit meni hujahtamalla; ehdittiin parahiksi käydä viimeinen kappale loppuun ja selvitellä käytännönasioita mun matkaan liittyen. Aivan upea ja huippu, todella ystävällinen avulias opettajani hurautti eilen tuntien jälkeen pikkumopollaan juna-asemalle ostamaan mulle junalipun. Ja kun yöjunaliput neljän yön päähän oli ehtineet jo mennä, hän kärsivällisesti kävi läpi mun kanssa erilaisia vaihtoehtosuunnitelmia. Päädyttiin viimein siihen, että menen ensin Shangri-la:han (Tiibetin rajamaille; yöllä voi olla pakkasta -20 astetta ja päivällä, jos aurinko paistaa, 20 astetta lämmintä) pariksi, kolmeksi päiväksi, ja sen jälkeen eteläisempään Daliin pariksi, kolmeksi päiväksi. Kertoilen reissuista sitten kunhan pääsen vauhtiin.

Mää ja kiinankielen opettaja koululla tänään (to) viimeisten tuntien jälkeen

Mutta tänään. Oi että, Grace made my day. Tapasin Gracen ekan kerran jouluna, eikä olla sen jläkeen oltu yhteyksissä. Mut sovittiin srk:lla että tavataan vielä ennen lähtöä, ja siispä mentiin tänään yhdessä lounaalle. Ja millaiselle lounaalle! ...Kyllä hiukan käväisi katumus mielessä, kun vaihdoin eilisen päivällispaikan tästä toiseen ravintolaan keskustassa asuvien mukavuutta ajatellen. Kerta kaikkiaan mitä ruokaa! Ja hymyilevä henkilökunta - sitäkös tämä tyttö arvostaa Ü

Meidän suloinen tarjoilijapoikanen suositteli mansikka-jotain-jotain. Oli kyllä paras suositus ikinä! Revettiin nauramaan kun ruoka tuli pyötään näytti niin hyvältä (kuva on heikko jäljitelmä siitä mitä silmien edessä oli) ja asetelma oli ihan toista maata kuin perusravintoloissa. Suositeltu ruokalaji paljastui vuohenjuustopalleroiksi, joissa oli ah niin upean rapea pinta ja herkullisen mehevä sisus, että henki meinasi salpautua syödessä... Upeaa on myös se, ettei ruokalajit ole hinnalla pilattuja: maksettiin neljästä ruokalajista (ja kukkaisteestä, jota näissä paikoissa yleisesti tarjoillaan) 54 yuania per nenä. Siis mitä ihmettä kelatkaa ny vähän: vajaa 7 €/hlö. Kuopiossa sillä ei saisi edes kiinalaista take awayta.

Vege-ravintolan henkeäsalpaavat vuohenjuustopallerot mansikoilla,  
 makealla kastikkeella ja qingcài:lla eli vihreillä vihanneksilla.

Ps. Kunmingissa on ainakin kolme vegeravintolaa joita ei mun ymmärrykseni mukaan näy HappyCow:ssa. Tuo tämän päiväinen löytyy Beijing-streetin varren Fortune Centerin takana olevalta länkkärialueelta (oisko kolmisen korttelia FC:ltä), toinen on Renminlun eteläpuolella Beijinlusta itään (vegelounasbuffet; vähän vaikeammin löydettävissä pikkukadun varrella piilossa normaaliravintolan yhteydessä) ja kolmas tästä ihan meidän läheltä, nimeä tiedä nimeä. Tai "tiedän", mun lähellä oleva ja tän päivinen on molemmat buddhalaisia ja yläpuolella lukee simppelisti "Vegetarian restaurant". Eh. Haluisin kyllä päivittää HappyCown, mut jää kielitaidon puutteessa ensikertaan... 


Mahat pulleroisina pyörittiin "duìmiàn"1) eli suunnilleen vastapäätä olevaan  Silver Spoon -kahvilaan jälkkäreille. Ja kyllä meni ihan ranttaliksi; Grace tilasi mulle vadelma-jotainjotain-laten ja kotitekoisen cappuchino-valkosuklaajäätelön (tekivät siinä tiskillä mun selän takana jätskikoneella ^^), ja itselleen ruusu-pu'erteen ja vadelma-juustokakun. Ja mä en voinu olla lisäämättä joukkoon vielä muhkean mehevän näköistä kilpikonnakakkua (suklaista sellaista). Juhlistettiin siis kaikin voimin syömällä ja herkuttelemalla mun viimeistä päivää Kunmingissa, enkä olisi osannut olla rentoutuneempi.

Grace tarjoutui herkuttelun jälkeen vielä lähtemään mun mukaan Kunmingin pohjoislaidalla sijaitsevaan Black Dragon Pool -puistoon (黑龙潭 hēilóngtán). Otettiin vähän neljän jälkeen bussi läheiselle bussiasemalle, josta 159路 vie perille, ja 128路 vielä pidemmälle ellei osaa jäädä kyydistä oikealla kohden. Oltiin bussiasemalla puoli viiden maissa. Ja oltiin vielä puoli kuudeltakin. Ja vähän sen jälkeenkin, kunnes jalat sanoi että nyt loppui seisominen ja päätettiin ottaa taksi. Maksoi 15 yuania (pari euroa). Taksissa mieliala nousi - joskaan se ei hyvässä seurassa ja hyvin syöneenä ollut kovin ehtinyt laskeakaan - ja vaille kuusi saavuttiin vihdoin juuri parhaan, lämpöisen kultaisen valon aikaan perille. Ja kyllä tuntui, että kävi sen lisäksi vielä säkä kun lippuluukut näytti olevan kiinni eikä portilla ollut ketään keräämässä maksuja. Ehkä tänään pääsee ilmaiseksi...?

Mutta totuus oli toisenlainen. Grace on kyllä ihan parasta seuraa parhaalla asenteella; väsyneenä ja janoisena ja jalat kuolleinakin se repesi neljässä sekunnissa nauramaan kun meinattiin kävellä sisään ja vartija tuli kertomaan, että puisto suljetaan eikä sisään ole asiaa.


Niin että tässä se nyt sitten on, mun kotia lähinnä oleva Kunming-nähtävyys, johon vihdoin lähtöä edellisenä päivänä sain Gracen avulla itseni raahattua: 

Melkein onnisti.
黑龙潭 hēilóngtán, 昆明 kūn​míng, 云南yún​nán

Upea päivä. Upeat kolme kuukautta Kunmingissa. Haluan jo tulla takaisin vaikken ole edes lähtenyt.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

1) duì = right, just; miàn = face; "vastapäätä" mutta ei yhtä tarkasti kuin suomen kielellä sanottuna. Kiinalainen "vastapäätä" tarkoittaa kaikkea näköetäisyydellä/ nähtävillä olevaa

...ja sitten lokeista

Noniin, harhauduin siis äsken kertomaan kielestä ja opiskelusta. Tarkoitus oli kertoa, että lounaan jälkeen opettajani vei mut tyttärensa ja kahden sisarenlapsensa kanssa kaupungin eteläosaan Dianchi-järvelle katselemaan Kunmingin ikiomia rakkaita kultakurkkuja, ---lokkeja ("---" koska en jaksa tarkastaa millä nimellä näitä kyseisiä lokkeja kutsutaan). Ne tulee kuulemma tänne Siperiasta saakka lomailemaan. Oon nähnyt mokomia retaleita jo aiemmin keskustan Green Lake:llä, mutta nää Dianchi:n lokit on kuulemma ihan toista maata koska ne ei laiskottele kuten Greenlakelokit. Lokkeja syötetään ahkeraan molemmissa paikoissa leivänpaloilla ja linnunruoalla (joskin mun opettaja oli sitä mieltä että linnunruoka on linnuille epäterveellistä, ja mántou eli sellainen höyrytetty mauton pulla olisi parempi vaihtoehto), mutta Green Lakella linnut lekottelee laiskana järvessä odottaen, että leivänpala tippuu viereen sen sijaan, että ne lentäis ilmassa kilvan tavoittelemassa ilmaan heitettyjä herkkumurusia kuten Dianchin lokit tekee. ^^

Ihan samanlaisia lokkeja ne mulle oli kuin kaikki muutkin lokit. Samanlaista kirkunaa. Vaikka muodostin kyllä oman pienen kuplan ympärilleni kun äänekkäiden kiinalaisten temmeltäessä seisahduin kaikessa rauhassa paikoilleni ihmettelemään sitä, kuinka kevyesti linnut tuulessa milloin leijuivat paikoillaan, milloin syöksähtivät ilmaan heitetyn ruoanpalasen perään. Ja ajattelin, että on ne linnut vaan kauniita, olivat sitten vaikka vaan lokkeja.

Kerrankin mulla on kuvia tarjota - ei sillä, että haluaisin niitä laittaa, ikävöin edelleen Photaria, ja kirpaisee laittaa käsittelemättömiä kuvia kun kamera on joissakin kuvissa käsittänyt taivaan värit ihan väärin - verratkaapa vaan ensimmäistä ja toista kuvaa keskenään! Pitäis vaivautua kuvaamaan manuaalilla puoliautomatiikan sijaan... Mutta kyllä mua lohduttaa, kun katselin kuvia ensimmäisen kolmen kuukauden ajalta ja vastaan tuli joitain ihan kelvollisiakin otoksia. En mä kameraa nurkkaan heitä, vaikka painiskelenkin jatkuvasti sen tiedon kanssa, että hyväksi kuvaajaksi on hurjan pitkä matka.

Tässä siis vähän tunnelmia Dianchi-järveltä: